Kaikki on hyvin ja oikein niin kauan kun en satuta muita tai itseäni. Ihan kaikki. Ihan aina.
Tykkään asioiden yksinkertaistamisesta. Siitä, että ajatellaan yksinkertaisesti, ei monimutkaisesti. Siitä että tehdään asioista helppoja sensijaan että niistä tehtäisiin vaikeita. Tämä on asenne- ja ajattelukysymys: uskon elämän ja asioiden ihan oikeasti useimmiten olevan yksinkertaisia ja helppoja. Uskon maalaisjärkeen. Lempisanontojani tilanteessa kuin tilanteessa on ”ei se ole rakettitiedettä”. Elämä on vain elämää, ei sen enempää.
En pidä monimutkaisista elämänfilosofioista (ehkä sen vuoksi että ajattelen ja analysoin kaikkea jo muutenkin ihan tarpeeksi). Kaikkein paras elämänfilosofia ja ainoa todellinen ohjenuora mitä kukaan koskaan mielestäni tarvitsee on: kaikki on hyvin ja oikein niin kauan kun en satuta muita tai itseäni. Tämä filosofia pätee mielestäni ihan kaikkeen.
Se pätee ihmissuhteisiin ja vaikkapa seksiin. Kukaan ei ole täydellinen ja jokainen tekee virheitä, sekä toisinaan eksyy harhapoluille itseään etsiessään. Tärkeintä on se ettei (tietoisesti) tarkoita satuttaa toista eikä myöskään vahingoita itse itseään. En arvosta moralisointia, vaan pikemminkin pidän ajatuksesta ”synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”. Parisuhteessa ja kumppanina saa olla epätäydellinen ja inhimillinen. Sinkkuna (tai vapaassa suhteessa selkein yhteisin sopimuksin) saa antaa palaa ihan niin paljon kuin haluaa. Sekä mies että nainen. Ihminen saa myös erehtyä ja tehdä vääriä valintoja, eikä niistä pidä soimata itseään. Oppia ikä kaikki.
Se pätee moniin moniin aineellisiin nautintoihin. Herkut, niin suolaiset kuin makeatkin, tai vaikkapa viinin nauttiminen on ok niin kauan kun se ei satuta ketään. Herkutella voi kohtuudella omaa terveyttään vahingoittamatta. Alkoholia voi nauttia kohtuudella örveltämättä. En usko kiellettyihin hedelmiin tai sääntöihin näissä asioissa. Toisaalta voi myös niin halutessaan noudattaa tiukkaa dieettiä ja/tai olla absolutisti. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että jonkun toisen ihmisen syömiset tai juomiset – tai syömättä- tai juomattajättämiset – herättää muissa yhtään mitään tunteita. Puhumattakaan tunteisiin menemisestä. Nämä ovat jokaisen (aikuisen) ihmisen omia asioita. Ihan täysin ja kokonaan.
Se pätee vanhemmuuteen. Kirjoitin aiemmin blogiini postauksen Pyrkimys hyvään riittää. Tämä pitää mielestäni aivan erityisen hyvin paikkansa vanhemmuudesssa. On miljoona erilaista hyvää tapaa olla äiti tai isä. Jollekin on tärkeää että lapsi harrastaa paljon, joku toinen arvostaa kotoilua ja perheen sisäisiä puuhia ehkä enemmän. Joku haluaa lapselleen mahdollisimman vapaan kasvatuksen, toinen pitää mieluummin yllä tiukkoja rajoja ja kasvatuksellista ilmapiiriä. Joku tekee vanhempana mielellään asioita ulkopuolelta tulevien ohjeistusten mukaan, joku toinen haluaa ennemminkin seurata omaa intuitiotaan ja vanhemman vaistoaan. Molempi parempi niin kauan kun lapsi voi hyvin henkisesti ja fyysisesti, ja on rakastettu – eikö? Ja, jälleen kerran, nämä ovat jokaisen ihmisen – jokaisen vanhemman – omia, kyseisen perheen sisäisiä asioita. Niitä kunnioitettakoon.
Se pätee työelämään. Kuten blogissani olen kirjoittanut, olen itse ollut ”aikaisemmassa elämässäni” viimeisen päälle suorittaja ja perfektionisti. Kunnes uuvuin. Täysin. Olin kuin tyhjiin imetty rätti, jolla ei enää ollut yhtään mitään (aitoa) antaa itsestään. Konemaisesti toki pystyin tuolloinkin porskuttamaan eteenpäin. Pikku hiljaa ja vähitellen olen tajunnut, että pyrkimys hyvään riittää työelämässäkin. Se, että haluaa hyvää asiakkailleen, oppilailleen, potilailleen – kenelle työtään sitten tekeekin. Se ettei satuta ketään. Se ettei satuta itseään uuvuttamalla itsensä.
Se pätee elämänmuutoksiin. Ammattia voi vaihtaa viisikymppisenä. Seksuaalista suuntautumistaan voi muuttaa (kokea muutoksen, en usko että tämä on tahdonalainen asia). Insinööri voi haluta ryhtyä taiteilijaksi, ja tiukkapipoinen tyyppi hipiksi. Tissuttelijasta voi tulla absolutisti ja sohvaperunasta bodari. Nämä, muiden muassa, ovat elämänmuutoksia jotka eivät satuta mitään tai ketään. Sopeutumista ne toki voivat lähipiiriltä vaatia, mutta se on pientä. Sopeutumisen ja joustamisen taito ovat elämässä tosi tärkeitä taitoja. Sillä – asiat ja ihmiset muuttuvat, ja ne saavat muuttua. Myös omia mielipiteitään saa muuttaa. Saa ensin haluta ja sitten ei. Ja ”ei” tarkoittaa muuten aina ”ei”. Saa myös sanoa kyllä, vaikka on ensin kieltäytynyt.
Se pätee tapoihin ja periaatteisiin. Minulla on itsellänikin kokemusta siitä, kun toisen ihmisen pinttyneet tavat ärsyttää ihan suunnattomasti. Vaikkapa se kun ystävän laittautuminen tyttöjen iltaa varten kestää viisi tuntia ja itse vaan odotat ja odotat, tai se kun mies haluaa juoda kahvin tulikuumana ja saunoa tulikuumassa saunassa, ja pitää siten sekä kahvinkeitintä että saunaa päällä ihan liian kauan. Mutta toisaalta – mitäpä nämä pienet epätäydellisyydet toisen ihmisen tavoissa itseäni loppupeleissä haittaavat? Oikeastihan ne ovat aika lailla harmittomia juttuja. Ne eivät satuta minua tai aiheuta minulle mitään pahaa.
Moralisointi, tuomitseminen, sekä asioiden arvottaminen ja asioiden arvosteleminen on ihmisluonnolle tyypillistä, valitettavasti. Moni on kaikkein ankarin omaa itseään kohtaan, jotkut toisia ihmisiä, ja joku sekä että. Oma ”helmasyntini” on aina ollut ensiksimainittu; ankaruus omaa itseäni kohtaan. Lukemattomat kerrat olen arponut ja arponut teinkö väärin jonkin asian tai jonkun ihmisen suhteen. Olen tuntenut häpeää, olen potenut huonoa oma-tuntoa, olen kokenut arvottomuutta ja moraalisia krapuloita – voi, paljon niitä! Jälkeenpäin ajateltuna, iän ja elämänkokemuksen viisastuttamana, tuo kaikki tuntuu niin turhalta. Silkkaa energian haaskaamista. Moinen itsensä ruoskinta.
Välillä tuntuu että toistan blogissani itseäni, sillä puhun – kirjoitan – samoista asioista aina uudelleen ja uudelleen. Mutta, haluan toistaa sitä mihin oikeasti uskon. Ja se on tämä: kaikki on hyvin ja oikein niin kauan kun en satuta muita tai itseäni. Elämässä on ihan hirveän vähän ”vääriä” asioita. Ihan hirveän vähän on myös ”ainoita oikeita”. Ja absoluuttisia totuuksia, niitä vasta vähän onkin!
Siispä – eletään ja annetaan toisten elää. Miljoonin erilaisin, aina yhtä hyvin ja oikein tavoin. Kunhan pidetään kiinni yhdestä asiasta: ei satuteta muita tai itseämme. Ei satuteta. Se riittää. (Olen muuten tosi tarkka tässä satuttamis- asiassa, sillä se on ainoa vaatimus mitä minulla on yhtään ketään kohtaan – ihminen saa olla ihan minkälainen tahansa, mutta muille ei tehdä pahaa. Piste.)
Ps. Tämä ajatus on auttanut itseäni niin kovin paljon, niin kovin monen asian suhteen. Toivottavasti siitä on apua muillekin! Olisi myös mielenkiintoista kuulla teille tärkeistä ”elämänfilosofioista”?
