Kun katkeruus ottaa vallan – kirje Helena Koivulle

Kun katkeruus ottaa vallan on jälki rumaa. Kaikille osapuolille.

Kirjoitan sinulle Helena kirjeen blogini kautta, sillä blokkaustesi vuoksi en pysty sinua muutoin tavoittamaan. Uskon julkisen kirjeen olevan hyvä ja perusteltu myös sen vuoksi, että lähes kaikilla ihmisillä lienee kokemusta katkeruudesta. Minullakin. Tämä asia koskettaa monia.

Ymmärrän hyvin että olet katkera. Olet menettänyt entisen elämäsi. Olet menettänyt aviomiehesi, lapsesi osittain, sekä korkean elintason mihin olit varmasti jo ehtinyt tottumaan. Lisäksi olet tullut henkisesti petetyksi rakastamasi (näin oletan) ihmisen taholta. Olet menettänyt paljon. Tiedät kuitenkin varmaan myös sen, että ex – miehesikin on menettänyt paljon. Niin rakkauteen kuin riitoihinkin tarvitaan kaksi. Mikko ei voi olla ainoa virheitä tehnyt.

Menetyksiä ei tässä elämässä voi kukaan välttää. Raha on parisuhteiden yleisin riidanaihe. Yleisiä ovat myös pettämiseen ja lapsiin liittyvät riidat. Tämä kaikki on inhimillistä. On inhimillistä tuntea katkeruutta näiden asioiden äärellä.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi: entä jos saisit kuin saisitkin kaikki suunnittelemasi kostotoimet jollain tavoin maaliin, entä jos todella onnistuisit aiheuttamaan Mikolle ja Natalielle runsaasti kärsimystä, tai entä jos onnistuisit saamaan lisää rahaa sanotaan vaikka miljoonan tai kaksi – pyyhkisivätkö nämä asiat todella kaiken pahan olosi pois niin että olisit taas onnellinen? Oikeasti onnellinen? Ikuisesti onnellinen?

Sensijaan että keskityt kaikkeen menettämääsi entä jos yrittäisit keskittyä siihen kaikkeen mitä sinulla yhä on? Sinulla on yhä terveytesi, ja terveet, ihanat lapsesi (vaikkakin vain osan ajasta). Sinulla on perhettä. Sinulla lienee yhä jotain varallisuutta ja ainakin kaikki mahdollisuudet tienata lisää. Sinulla on edessäsi tulevaisuus – lyhyt tai pitkä. Mieleeni on tullut: entä jos sinä tai läheisesi sairastuisitte vakavasti – olisiko se ainoa mikä saisi sinut ymmärtämään omien murheidesi pienuuden? Paljon menettäneenäkin sinulla on silti enemmän kuin monella.

Tällä hetkellä käytät yhden ainoan elämäsi näyttelemiseen, teatteriin, peleihin ja valheisiin. Katkeruuden siivittämiin. Sinä itse kärsit, lapsesi kärsivät, ympärilläsi moni muukin. Käytät ajastasi ison osan videoiden kuvaamiseen. Videoiden joilla yrität ansoittaa ihmisiä – milloin ketäkin – vääristä teoista itseäsi kohtaan. Videoiden joilla pidät monologeja kaikesta kokemastasi vääryydestä. Ja vielä – käytät ison osan ajastasi valmistautumalla oikeudenkäynteihin ja istumalla niissä. Tappio toisensa jälkeen.

Sinä itse tiedät totuuden kaikesta. Tämä totuus ei ole se mitä videoillasi näytät ja puhut. Jokainen muukin järkevä, omilla aivoillaan ajatteleva ja ”caseasi” edes hiukan seurannut tietää totuuden. Mustaa ei voi pestä valkoiseksi. Ja ei – Suomessa tuomareita tai poliiseja ei voi lahjoa. Niin sanottuun tiimiisi kuuluu kourallinen ihmisiä, jotka eivät edes tunne sinua, he eivät lue oikeuden päätöksiä tai muutakaan. He ovat itse omassa elämässään katkeroituneita ääri-feministisiä miestenvihaajia jotka käyttävät sinua välikappaleena oman katkeruutensa lievittämiseen. Tarvitsetko todella tuon ”tiimin” elämääsi?

Ja – tänäänkin ulkona on paistanut aurinko. Kesä kolkuttelee ovella. Sinulla olisi vielä mahdollisuus olla se Helena mikä olit ennenkuin ”menetit kaiken”. Sinulla olisi vielä mahdollisuus nauttia elämästä ja saada ihan oikeita ystäviä. Sinulla olisi vielä mahdollisuus toiseen mahdollisuuteen.

Jos vain antaisit anteeksi. Jos vain päästäisit irti ja antaisit olla. Tekisit suuren palveluksen monelle,

mutta kaikkein suurimman itsellesi.

Rakkaudella,

Päivi

Ps. Lähtökohtaisesti en toivo tähän postaukseen yhtäkään kommenttia, sillä otsikon mukaisesti tämä on kirje Helena Koivulle (ja häneltä en edes vastausta odota). Yhtäkään epäasiallista kommenttia en julkaise mutten myöskään lue sen enempää täällä kuin sähköpostissanikaan. Positiiviselle on sijansa harkitusti💗 Tämä on henkilökohtainen blogini – keskustelua voi käydä keskustelupalstoilla.

Pps. Tämä on kirje jota ajattelin etten koskaan kirjoita. Kirje jonka kirjoitin koska kaiken ärtymyksen keskelläkin tunnen viime päivien tapahtumien johdosta sääliä, jopa huolta, Helenaa kohtaan. Kirjoitin toiveesta, vaikka pienestäkin, että tästä kirjeestä saattaisi parhaimmillaan seurata jopa jotain hyvää.

Pps. En kirjoittanut tätä kirjettä v************, olen tosissani.