Mistä olet ylpeä itsessäsi, mikä on sinun supervoimasi?

Havahduin joitain viikkoja sitten yhtäkkiä vaunulenkillä siihen, kun valtava ylpeyden aalto vyöryi ylitseni. Ylpeyden aalto omasta itsestäni. Olin – jälleen kerran – lenkillä rättiväsyneenä, muutaman tunnin yöunilla. En kuitenkaan minkään ulkoapäin tulevan ns. paineen vuoksi, vaan koska yksinkertaisesti uskon lenkkien tekevän hyvää sekä minulle että vauvalleni. Se mikä tekee hyvää minulle, tekee suoraan hyvää myös lapselleni, aina (ja toki myös raitis ilma tekee hyvää vauvalle siinä kuin minullekin). Haluan pitää itsestäni hyvää huolta, ja juuri tässä kohtaa elämässäni ennenkaikkea sen takia, että pystyisin olemaan lapselleni riittävän hyvä äiti. Samasta syystä kävin viime keväänä neuvolapsykologin juttusilla purkamassa sektiotraumaani, ja samasta syystä olen piakkoin menossa uudelleen psykologille purkaakseni viime aikojen haastavia vauva-arjen vaiheita. Jotta jaksaisin olla lapselleni läsnä, lämmin ja turvallinen, kaikkein raskaimpinakin hetkinä.

Ylpeys luonteenpiirteenä on mielestäni vastenmielinen. Arvostan nöyryyttä yli kaiken ja se on piirre mitä haluan itsessäni vaalia. Nöyryys on elämässä tärkeää, monen monen asian kannalta. Uskon kuitenkin että ihminen voi olla yhtä aikaa sekä nöyrä että terveellä tavalla ylpeä jostain itsessään oikeasti arvokkaasta.

Minä olen ylpeä tunnollisuudestani. En tarkoita tunnollisuudella perfektionismia, en (yli)suorittamista, en muiden miellyttämistä oman itsen kustannuksella, en työnarkomaniaa. Kaikki nuo ovat asioita joista olen aktiivisesti yrittänyt opetella pois. Tarkoitan tunnollisuudella vastuun kantamista ja parhaansa yrittämistä, kaikessa. Näin ollen tunnollisuudesta seuraa suoraan myös se, että tahtoo ja yrittää hyvää toisille (toki myös itselleen).

Olen usein äitinä väsynyt, joskus turhautunut, en aina lainkaan pirteä. Mutta tunnollinen olen aina ja automaattisesti. Haluan lapselleni vain hyvää, fyysisesti ja henkisesti (kuten varmasti kuka tahansa vanhempi), enkä ainoastaan ajatuksen tasolla; olen nähnyt paljon vaivaa vauvanhoitoon liittyvien asioiden selvittämiseksi. Olen lukenut paljon. Olen opetellut paljon. Syömisistä, nukkumisista, virikkeiden tarjoamisesta, motorisen ja sosiaalisen kehityksen tukemisesta, ja niin edelleen. Tiedän tekeväni koko ajan parhaani. Tiedän tunnollisuuteni tekevän minusta ”väkisin” huolehtivaisen ja vastuuntuntoisen äidin. Koen vanhempana ja kasvattajana turvallisuuden tunnetta siitä, että tiedän voivani luottaa omaan itseeni.

Tunnollisuuteni on elämäni varrella näkynyt myös mm. hyvinä koulu- ja työtodistuksina, sekä siinä, että ylipäätään huolehdin ja kannan vastuuta asioista. Tämä on taito mikä vie elämässä eteenpäin. Tunnollisuus on näkynyt myös siinä, että tunnen vahvaa empatiaa kanssaihmisiäni kohtaan. Haluan auttaa, kuunnella, lohduttaa ja rohkaista aina silloin kun voin.

Toinen asia mistä olen ylpeä itsessäni on sisäinen voimani, rohkeuteni ja urheuteni monissa monissa elämäni varrella olleissa raskaissa ja pelottavissakin hetkissä. Olen selviytynyt ulos väkivaltaisista parisuhteista, olen uskaltanut irtisanoa luokanopettajan virkani ennen kuin kyseinen työ olisi takuuvarmasti polttanut minut loppuun, olen uskaltanut perustaa toiminimen keltanokkana, olen mennyt päin esiintymisjännitykseen liittyviä pelkojani, ja – viimeisimpänä kannattelin itseni yli vakavan sektiokomplikaation, minä joka olen aina pelännyt lääketieteellisiä toimenpiteitä, kipua ja sairaalassa oloa. Voi miten ylpeä olenkaan! Uskon, että ihminen voi saada voimaa monista asioista vaikeina hetkinä – niin minäkin mm. musiikista, ystäviltäni ja rukouksista – uskon kuitenkin ajatukseen siitä, että kaikkein suurin voima on aina sisällämme, meissä itsessämme. Asian on myös hyvä olla näin, sillä tällöin suurin voimamme on aina lähellä ja voimme aina kantaa sitä mukanamme, kuolemaamme saakka.

Suomalaiset ovat liian harvoin ylpeitä itsestään. Mistä sinä olet ylpeä itsessäsi? Mikä on sinun supervoimasi? Sano se ääneen ja taputa itseäsi olalle! Ja mielellään – kirjoita se myös alapuolelle kommenttiboksiin, sillä asian kirjoittaminen ja julkituominen on voimaannuttavaa.