Kiitos kaikille kysymyksen laittaneille! Alla vastaukset, joista toivon mukaan on jotain hyötyä, iloa tai oivallusta mahdollisimman monelle!

Mikä on ollut raskaudessa (henkisesti ja fyysisesti) kaikkein ihaninta/helpointa? Entä raskainta/vaikeinta?

Raskaudessa kaikkein ihaninta on ehdottomasti ollut koko paketti, kokonaisuus! Se, että ylipäätään tulin raskaaksi useiden vuosien yrittämisen jälkeen, 43- vuotiaana. Olen tästä ihmeestä sanoinkuvaamattoman kiitollinen ja onnellinen. Ihanaa on ollut myös se, miten hyvin kaikki on sujunut huolimatta moniin riskiryhmiin kuulumisesta. Olen kiitollinen sikiön terveydestä ja hyvinvoinnista läpi raskauden. Niinikään olen kiitollinen omasta hyvinvoinnistani. Raskaus on kohdellut minua lempeästi, suorastaan silkkihansikkain! Vointini on monin tavoin ollut parempi kuin vuosikausiin, mm. ennen toistuvat päänsärkyni ovat raskauden myötä hävinneet lähes kokonaan. Lisäksi paino on tippunut, ja olo on ollut pirteä lyhyistä yöunista huolimatta. Raskausvatsa on mielestäni ollut ihana, ja olen tuntenut oloni kauniiksi ja hehkuvaksi. Henkisesti ihaninta on ollut ajatus tulevasta äitiydestä. Äitiyden täytyy olla maailman kauneimpia, rikkaimpia ja koskettavimpia asioita. Onnenkyyneleitä on vuodatettu paljon!

Henkisesti raskainta/vaikeinta on varmasti ollut alkuraskauden huoli sikiön terveydestä (ennen kaikkea ikäni vuoksi) sekä keskenmenon mahdollisuudesta. Tietyllä tapaa tuo huoli on kulkenut mukana jossain taka-alalla ihan koko ajan, vaikka olenkin kohtalaisen hyvin onnistunut pitämään mielen positiivisena ja luottavaisena. Raskausdiabetes sekä raskausmyrkytyksen kohonnut riski on myös aiheuttanut ajoittaista huolta (mahdollisten oireiden seuraaminen), ja nyt ihan viime päivinä olen tuntenut huolta siitä käynnistyykö synnytys ennen suunniteltua sektiota. Korona-aika on myös hiukan varjostanut raskaus-onnea – onnea kun ei poikkeusoloissa juurikaan ole pystynyt jakamaan. Ylipäätään raskauden henkinen puoli on omalla kohdallani ehdottomasti ollut fyysistä puolta raskaampi, ja mielen pitäminen pelkästään kevyenä on ollut välillä haastavaa – mielestäni ymmärrettävästi; kyseessä on niin iso ja kallis asia. Fyysisesti ikävintä on varmaan ollut alkuraskauden pahoinvointi, joka kesti kohdallani reilut kaksi kuukautta. Kuitenkin, varsinkin näin jälkeenpäin ajateltuna, koen oman pahoinvointini olleen lievää (ilmeni lähinnä ruokahaluttomuutena, turvotuksen/ilman tunteena ylävatsalla, sekä pienenä etomisena ja hajuherkkyytenä). Olen onnekas kun sain olla kesälomalla koko alkuraskauden!

Mitkä on sun terveellisen ruokavalion/kokkailun pää-periaatteet (toki oot niitä täällä jo sivunnutkin)? Entä onko niitä ollut vaikea noudattaa raskausaikana, tai onko sulla ollut mitään raskausajan ruokahimoja?

Tiivistettynä pääperiaate on vaaleiden viljojen, sokereiden, kovien rasvojen sekä prosessoitujen lihajalosteiden välttäminen. Edellämainittu on itselleni kohtalaisen helppoa, sillä en ole koskaan pitänyt makeista herkuista, pullista/ranskanleivistä tms., sipseistä, makkarasta (ylipäätään grilliruoasta) tai ns. roskaruoasta. Suosin tummaa täysjyväviljaa, mutta viime aikoina myös viljalisukkeiden korvaamista kasviksilla. Punaista lihaa syön noin kerran viikossa, kanaa/kalaa muutaman kerran viikossa, ja lisäksi pyrin pitämään 1-2 kasvisruokapäivää viikossa. En juurikaan käytä valmiita marinadeja, kastikkeita tai muitakaan paljon lisäaineita sisältäviä tuotteita. Tärkein syy edelläkuvatun kaltaiselle ruokavaliolle on yksinkertaisesti se, että voin paremmin sitä noudattamalla (ei siis esimerkiksi painon pudottaminen). Kokkailussa arvostan terveellisyyden ohella helppoutta ja yksinkertaisuutta. Pidän yksinkertaisista ja selkeistä maku-yhdistelmistä, ja mahdollisimman tuoreista raaka-aineista. Maustamisessa käytän paljon mm. sitruunaa, tuoreita yrttejä sekä chiliä.

Raskausajan ruokavalioni on raskausdiabeteksen myötä ollut jopa hiukan terveellisempi kuin ruokavalioni ennen raskautta. Olen mm. lopettanut tuoremehujen juomisen lähes kokonaan, sekä vaihtanut ketsupin ja rahkat&vanukkaat sokerittomiin versioihin. Lisäksi valitsen sydänmerkkituotteita aina kun mahdollista (juustot, leikkeleet, pasta, välipalatuotteet jne.) Himoja ei juurikaan ole ollut, vaikka oletin että suolaisen ystävänä olisin raskaana himoinnut vaikka suolakurkkua, mutta ei! Neljää asiaa on tehnyt mieli aiempaa enemmän: croissantteja, puuroja (varsinkin maitopohjaisia), suklaata sekä tiettyjä leivonnaisia kuten sacherkakkua, juustokakkua ja porkkanakakkua (minun joka en ikinä syö kakkuja!) Puurot ovat onneksi terveellisiä, mutta muiden himojen suhteen en juurikaan ole antanut periksi sillä keinolla, etten yksinkertaisesti ole ostanut kotiin himoitsemaani. Yhtään kakkua en ole itse tehnyt tai ostanut (tarjottuna syönyt muutaman kerran), ja croissanttejakin vain pariin otteeseen. Suklaata on varsinkin loppuraskaudessa kulunut jonkin verran, kuitenkin lähinnä viikonloppuisin ja sokerittomana (sekä tummana) versiona. Olen ajatellut että jokin nautinto pitää raskaanakin olla!

Olen seurannut musiikki-uraasi. Onko sinulla vielä sen suhteen suunnitelmia/intohimoja joita aiot toteuttaa (vauvavuoden jälkeen tai myöhemmin tulevaisuudessa)? Toivottavasti! 

Ensinnäkin aivan ihana kommentti ja kysymys, kiitos! <3 Musiikki on tosiaan ensimmäinen ja suurin rakkauteni, ja olen onnekas kun olen saanut tätä intohimoani toteuttaa sekä työssäni että vapaa-ajallani. Musiikin luova puoli (omien kappaleiden tekeminen) on kuitenkin asia, johon tarvitsen täydellisen keskittymisen, tilan ja rauhan, eli sitä en pysty oikein tekemään minkään muun ohessa (kuten kokoaikaisen työn). Olen myös ajatellut etten enää, todennäköisesti, osallistu alan kilpailuihin. Ne ajat (mm. Kotkan merilaulukilpailu, The Voice of Finland sekä Tangomarkkinat, kuten myös lukuisat karaokekilpailut) ovat olleet opettavaisia ja elämyksellisiä mutta myös jännittäviä/henkisesti raskaita kokemuksia, ja usein ehkä hiukan liikaa ”viihteen” ehdoilla meneviä itse artistin ja hänen vaivannäkönsä arvostamisen kustannuksella. Luulen myös, että olen jo saavuttanut sen kilpailu-menestyksen mikä kohdallani on realistinen. Mutta – musiikista en luovu koskaan, ja haaveissa&suunnitelmissa on ehdottomasti vielä sekä tehdä että esittää musiikkia! Se mitä tämä tulee käytännössä ja konkreettisesti tarkoittamaan selvinnee ajan kanssa. Oman bändin kanssa keikkailu kuin myös oman musiikin taltiointi olisi ihanaa ja toivottavaa – ihan läpi elämän (perheen ja päätyön sallimissa rajoissa)!

Tuleeko sellainen yhtäkkiä ettei enää tarvitse / ole / aio olla huonossa parisuhteessa koskaan, voiko sellaista päättää, vai onko niin että kaikissa suhteissa on hyvää ja huonoa? Onko koulutuksella vaikutusta siihen millainen äiti olet?

Erittäin mielenkiintoiset kysymykset! Ennen nykyistä parisuhdettani koin kahdessa suhteessa fyysistä väkivaltaa ja yhdessä, viimeisimmässä ennen nykyistä, henkistä väkivaltaa. Kaikissa kolmessa suhteessa eropäätös (jonka itse tein) oli lopulta hyvin helppo ja ainoa vaihtoehto; olin yksinkertaisesti aivan loppu enkä olisi jaksanut ko. suhteissa enää sekuntiakaan (en henkisesti enkä fyysisesti). Aikomukseni ei toki koskaan ole edes ollut päätyä suhteisiin joissa minua kohdellaan huonosti. Luulen että huonoista parisuhteista eroonpääsemiseen vaikuttaa myös ja ennenkaikkea oma henkinen kasvu – sen olotilan saavuttaminen, ettei enää hae hyväksyntää mistään tai keneltäkään (itselle myrkyllisin keinoin), tai paikkaa omia haavojaan millään ulkoisella, ja että ylipäätään oppii ihan oikeasti arvostamaan ja kunnioittamaan omaa itseään. En kuitenkaan voi 100%:n varmasti sanoa mitä olisi tapahtunut, jos olisin nykyisen mieheni sijaan tavannut taas jonkun toisenlaisen (epätasapainoisen/traumatisoituneen) miehen, joka olisi kohdellut minua huonosti. Olisinko kuitenkin, hetkeksi, taas sortunut haluuni auttaa toista oman itseni kustannuksella(?) Niinpä oma osuutensa, valitettavasti, on varmasti myös sattumalla – sillä minkälaisia ihmisiä sattuu kohtaamaan (sivuhuomiona tässä kohtaa se, että ennen väkivaltaisia suhteitani minulla oli neljä pidempää, hyvää ja tasapainoista parisuhdetta). Olen onnekas kun tapasin nykyisen mieheni, joka kohtelee minua kaikinpuolin kauniisti, hellästi, oikeudenmukaisesti ja kunnioittaen. Senhän meistä jokainen ansaitsee – pelko ei kuulu parisuhteeseen, muttei myöskään se, että toinen saisi meidät jatkuvasti surulliseksi ja ahdistuneeksi.

Sensijaan uskon siihen, että jokaisessa parisuhteessa on ihan varmasti sekä hyvää että huonoa. ”Huono” on eri asia kuin huono kohtelu; näiden kahden erottaminen on oleellista. Ihmisissä on aina eroavaisuuksia (kommunikaatiossa, persoonallisuuden piirteissä, elämänkokemuksissa, henkilökohtaisissa tarpeissa ja toiveissa, arvoissa jne.) jotka aiheuttavat väistämättä joskus yhteentörmäyksiä, erilaisia haasteita ja pettymyksiäkin. Suhde on kuitenkin arvoisensa jos hyvää on huonoa enemmän – ja sekä kunnioitusta, rakkautta että fyysistä vetovoimaa riittävästi.

Koulutuksen vaikutus äitiyteen onkin hankala kysymys. Yleisellä tasolla ajattelisin ehkä niin, ettei koulutus vaikuta siihen minkälainen äiti on – tai ainakaan kykyyn olla hyvä ja omalle lapselleen juuri paras äiti. Enemmän varmasti vaikuttaa mm. se, minkälainen lapsuus äidillä itsellään on ollut, ja kuinka hyvinvoiva ja onnellinen hän itse on. Toki myös (mahdollisen) puolison tuki ja osallistuminen vanhemmuuteen vaikuttaa äitiyteen ja äidin jaksamiseen. Koulutuksen vaikutus voisi ehkä näkyä ennemminkin sitä kautta, minkä alan koulutus äidillä on. Itse olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri, musiikinopettaja sekä rytmimusiikin laulusolisti – luulen, että nämä seikat tulevat jotenkin äitiydessäni näkymään. Olen opettajana lempeän tiukka, mutta samalla kuitenkin rennon hassutteleva. Samanlainen tulen varmasti olemaan lapsellenikin. Lisäksi minulle on tärkeää olla äitinä kasvattava vanhempi ja aikuinen, ei ensisijaisesti kaveri (tähän kasvatustieteen opinnoilla lienee oma osuutensa). Luulen myös että perheessämme lapsi tulee väistämättä kasvamaan musiikkiin (onhan miehenikin muusikko – kodissamme kuunnellaan musiikkia päivittäin, sekä soitetaan ja lauletaan viikottain).

Tästä viimeisestä kysymyksestä sainkin hyvän aasinsillan pienelle blogi-tauolle laskeutumiseen – tauon syynä on haluni valmistautua tulevat päivät mahdollisimman hyvin sektioon, ja sen jälkeen omistautua äitiyden ensiaskelille, uuteen perheenjäseneen tutustumiselle sekä hänestä parhaimmalla mahdollisella tavalla huolenpitämiselle.

Pitäkää peukkuja että kaikki sujuu hyvin! Palaan jakamaan teille kokemuksiani edellisessä kappaleessa kirjoittamastani heti kun hetki sille tuntuu sopivalta. Valoa ja iloa, ja kiitos vielä tähänastisesta yhdessä jaetusta,

Päivisusanna