Somekiusaamisen järjettömyys
Somekiusaaminen on viime vuosina ollut usein yleisenä puheenaiheena ja hyvä niin. Osallistun itse tällä postauksella tärkeään keskusteluun – asiaan, josta minulla on myös omakohtaista kokemusta.
Rakentava ja asiallinen kritiikki/kyseenalaistaminen on eri asia kuin epärakentava ja asiaton kritiikki. Nämä kaksi on helppo erottaa toisistaan (uskon jopa kouluikäisen lapsen kykenevän erottamaan nämä). Asiaton kommentointi on usein jo kieliasultaankin ”kökköä” ja mautonta. Sävy kommentoinnissa on outo, kirjoitustyyli on manipuloivaa, ja viesti asetettu ns. ylhäältä alaspäin. Tekstissä mennään henkilökohtaisuuksiin (ylipäätään ns. herkkiin aiheisiin joista vanhemmuus yhtenä esimerkkinä), ja se sisältää usein ulkonäön ja/tai persoonallisuuden ja/tai käytöksen suoraa negatiivista arvostelua. Asiaton kommentointi on vihjailevaa, ja saattaa liittyä siihen mitä kaikkea pahaa ja hirveää kommentoinnin kohteelle tulee tulevaisuudessa tapahtumaan koska hän on niin ”huono”. Se voi sisältää psyykkiseen ja/tai fyysiseen terveyteen liittyviä diagnooseja. Kuten kaikki tiedämme, asiaton kommentointi ja somekiusaaminen tapahtuu lähes poikkeuksetta nimimerkin suojista ja ilman omien kasvojen kuvaa. Jo tämä on sinällään paljastavaa – jos kommentoijan tarkoitusperä olisi oikeasti hyvä (rakentava kritiikki) voisi asian kertoa tunnistettavana henkilönä, omana itsenään.
Kiusaamisen esille nostaneita, kiusattuja somevaikuttajia on saatettu syyttää ns. ”kateuskortin” käyttämisestä tai siitä että kiusaaminen liitetään kiusaajan omaan pahaan oloon. Niin, mitenkähän kiusaajat itse selittäisivät omaa toimintaansa? On hyvin vaikea keksiä syitä sille miksi aikuinen, tasapainoinen ja hyvinvoiva ihminen kirjoittaisi ilkeitä kommentteja nimettömänä muutoin kuin pahasta olosta ja kateudesta. Tosiasiahan on se, että toisessa ihmisessä ärsyttää aika usein juuri ne piirteet mitä toivoisimme itsessämme olevan. Minäkin tunnistan ja tunnustan tämän. Esimerkiksi viime vuosina kun olen ollut superväsynyt on toisen ihmisen pirteys ja reippaus saattanut triggeröidä itseäni. Tai jos näen oman ikäluokkani naisen olevan niin sanotusti tikissä ”kutittelee” sekin epämukavasti sydänalaa ja saa aikaan tunteen omasta huonommuudesta. Mielestäni jokaisen aikuisen, terveen ihmisen on kyettävä edes jonkinlaiseen itsereflektioon niin että näkee oman toimintansa vaikuttimia. Tunteethan eivät ole koskaan vääriä, vaan merkitystä on sillä miten antaa niiden ohjata omaa käytöstään. Olen itse pari kertaa somessa ärsyyntynyt jostain henkilöstä niin paljon että olen kokenut pakottavaa tarvetta ilmaista tunteeni ko. henkilölle – ja näin olen tehnytkin, mutta aina omalla nimelläni ja kasvoillani, aina henkilökohtaisella yksityisviestillä (en julkiselle seinälle tms.) ja aina asiallisesti. Uskon oikeasti siihen, että kenenkään ihmisen olo ei helpotu julkisilla oksennuksilla kuin korkeintaan hyvin hetkellisesti. Itse puhun ja kirjoitan ihmisistä aina lähtökohtaisesti hyvää, koska siitä tulee itsellenikin hyvä mieli. Ja tämä ei ole mitään lässynläätä, olen tosissani.
Somekiusaaminen saa minut tuntemaan maailmantuskaa. On vaikea ymmärtää miksi tässä maailmassa joka on jo muutoinkin ihan riittävän kova ja karu paikka, täytyy ihmisten kaiken lisäksi kiusata toinen toisiaan. Pahaa on jo muutoinkin tarpeeksi. Omalla kohdallani on vaikea ymmärtää miksi joku vieras ihminen yrittää pahoittaa mieleni. Mikä ja miksi jokin minussa niin triggeröi? En haluaisi asian olevan niin. En haluaisi olla kateuden kohde tai huonommuuden tunteen aiheuttaja – siinä osassa ei ole mitään kivaa tai hienoa.
On vaikea ymmärtää miksi joku käyttää omaa kallisarvoista aikaansa ilkeiden kommenttien kirjoittamiseen ihmiselle jota ei henkilökohtaisesti tunne. Kyseiset henkilöt saattavat nähdä huomattavasti vaivaa kirjoittelussaan yrittäessään salata omaa henkilöllisyyttään luoden useita eri sähköpostitilejä, kirjoitellen eri laitteilta ym. Kirjoitukset saattavat olla huomattavan pitkiä ja huomattavan seikkaperäisiä. ”Tutkimustyötä” kiusaamisen kohteesta on saatettu tehdä pitkään ja hartaasti, jotta varmasti löydettäisiin ne kaikkein herkimmät kohdat joita sohaista.
Olen itse kokenut jonkinlaista kiusaamista (ulkopuolelle jättämistä, selän takana mustamaalaamista) sekä ylä-asteella että lukiossa, yliopistossa, ja myös parissa eri työyhteisössä. Kiusaajat ovat poikkeuksetta olleet naisia. Tämäkin, valitettavasti, viittaa kateuteen. Kiusaamiseni ei ole koskaan ollut kovinkaan rajua tai näkyvää (eikä ikinä fyysistä) mutta sitä on ollut. Aina. Sen verran että jälkiä sydämeen on jäänyt.Uskon että kiusaaminen jättää aina jäljen. Se haavoittaa aina. Se on aina väärin. Tekosyynä ei voi käyttää esim. lausetta ”julkisuuden henkilön täytyy kestää kritiikkiä”, sillä kuten ensimmäisessä kappaleessa totesin ovat kiusaaminen ja kritiikki kaksi eri asiaa. Tekosyy ei ole sekään että vika on kiusatussa joka antaa asioiden ”mennä tunteisiin”. Ihmisen erottaa koneesta tunteet. Jokaisella (terveellä) ihmisellä on tunteet.
Blogini kommentointi oli aiemmin täysin avointa ja sallittua kaikille. En tarkistanut kommentteja, en vaatinut kommentteihin nimiä tai sähköpostiosoitteita. On harmillista että olen joutunut tämän asian hiljattain muuttamaan. En rajoita blogini kommentointia vain oman itseni vuoksi, vaan myös kaikkien lukijoideni – haluan blogini olevan paikka kauniille ja hyville asioille, positiivisille ajatuksille, inhimillisyydelle ja rakkaudelle. Se mitä en halua on että blogini olisi kiusaajien temmellyskenttä, ihmisten huonon olon roska-astia, tai yhtään minkäänlaisen negatiivisuuden levittäjä.
Viimeisimmällä kiusaajallani oli selkeästi tarkkaan suunniteltu taktiikka. Ihan alkuun hän ilmoitti eksyneensä blogiini sattumalta googlatessaan jotain pieniin lapsiin liittyvää, mutta jo seuraavassa kommentissa hän paljasti (ilmeisesti vahingossa) lukeneensa postauksiani paljon ja jo pitkältä ajalta, olipa perehtynyt tarkasti myös esittelytekstiini ja blogini kuviin. Ensimmäinen viesti oli ”piilo-kohtelias” ja siinä kritisoitiin muutamia asioita (väliin hämäyksenä parit sydän – emojit), mutta toinen viesti olikin sitten jo hyvin töykeä. Siinä kiusaaja järjestelmällisesti kävi negatiiviseen sävyyn läpi niin ulkonäköni, luonteeni, blogini kuin vanhemmuutenikin. Moisesta vaivannäöstä tulee mieleen ihan kuin tämä henkilö tuntisi minut ja hampaankolossa olisi jotain henkilökohtaista – toisaalta mieleeni ei tule ketään tällaista henkilöä tuttavapiiristäni. On kovin hämmentävää kuinka joku voi provosoitua itselleen vieraasta henkilöstä noin paljon. Entistä hämmentävämmän tilanteesta tekee se että kyseessä on ilmeisesti keski-iän jo ylittänyt henkilö. Tunnen aitoa surua siitä, että tämän kiusaajan elämä ja maailmankuva on jossain kohtaa mennyt niin pahasti sivuraiteille että hän kokee tarvetta kiusaamiselle vielä kypsänä aikuisenakin (teineiltä vastaava käytös voisi olla jopa jotenkin ymmärrettävissä). Onnellinen ja hyvinvoiva ihminen ei voi olla kyseessä.
Aivan oma lukunsa ovat netin keskustelupalstat joiden törky-kommentit ovat suorastaan järkyttävää luettavaa. Yhtenä esimerkkinä sadoista mm. Portion Boysin Jalo-Tiinan saamat kommentit. En viitsi moista törkyä edes tässä toistaa, ihmettelen vain mistä noin valtava viha kumpuaa – ja miten kyseiset kiusaajat voivat katsoa itseään peiliin päivän päättyessä. Heidän täytyy jossain sisimmässään vihata itseäänkin. Jalo-Tiina on kuvankaunis, superhoikka, aina yhtä hymyä, sydän kultainen, ja kaiken lisäksi tekee työnsä bändin keikka-energian nostattajana antaumuksellisesti. Siinä sopivasti liekkiä kiusaajien bensaan. Jälleen päästiin kateuteen – valitettavasti.
En voi itse tehdä paljoakaan somekiusaamisen poistamiseksi. Nämä asiat pystyn kuitenkin tekemään:
En itse kiusaa ketään (somessa tai muuallakaan).
Kirjoitin tämän blogitekstin.
Puolustan kiusattuja.
Kiusaajilleni toivon parempaa ja valoisampaa tulevaa.
En koskaan muuta itsessäni tai toiminnassani mitään kiusaajan sanojen vuoksi,ja anna hänelle siten ”palkintoa” kiusaamisestaan.
Mitä sinä voisit tehdä?
