Rutiini, rakkaani
Vaikka liikunta on kiinteä osa elämääni, en kuitenkaan todellakaan ole niitä tyyppejä, jotka lähtevät salille tai juoksulenkille joka kerta intoa puhkuen. Itse asisassa olen pohjimmiltani varsin mukavuudenhaluinen: Netflixin katselu sohvanpohjalla kuulostaa pimeänä syysiltana minusta useimmiten houkuttelevammalta ajanvietteeltä kuin reipas iltalenkki tai salilla hikoilu.
Siitä huolimatta löydän itseni kerran toisensa jälkeen vetämästä lenkkareita jalkaan ja salikassia olalle. Miksi? Tekisi mieli sanoa, että liikkumisen ilosta ja siksi, että siitä tulee niin älyttömän hyvä fiilis. Ja tuleehan siitä! Kliseistä mutta totta, muistan koko elämäni ajalta ehkä yhden kerran, kun olen liikkumaan lähdettyäni katunut sitä. (Muistan sen ihan oikeasti, olin bodypumpissa noin vuonna 2008 ja vain totaalisen kyllästynyt koko lajiin sillä erää.)
Valitettavasti sen liikunnasta seuraavan endorfiinipöllyn ja triplaantuneen energiamäärän tiedostaminen ei kuitenkaan yksinään riitä saamaan mua ylös sohvan pohjalta. Tarvitsen siihen paljon järeämmän aseen – ja se on rutiini. Rutiinin liikuttava voima on elämässäni hämmästyttävä. Kun urheilu kuuluu elämääni, teen sen kyseenalaistamatta. Hyvää kierrettä on helppo pitää yllä eikä joka kerta tarvitse erikseen päättää lähteä liikkumaan. Sen kun lähtee vaan, vaikka ei erityisesti edes huvittaisi.
Tietenkin on myös paljon niitä hetkiä, kun oikeasti haluan lähteä liikkumaan ja oikein odotan sitä. Aurinkoisena viikonloppuaamuna reipas lenkki ulkoilmassa on ihanaa ajanvietettä! Ja usein vietettyäni pitkiä aikoja sisätiloissa, erityisesti koneen ääressä, tulee tunne, että on ihan pakko päästä haukkaamaan raitista ilmaa ja liikuttelemaan jäseniä. Liikkuessa pääkin tuulettuu ja ajatukset kirkastuvat. Mutta pimeänä syysiltana, arjen aikataulujen painaessa päälle en kuitenkaan uskalla jäädä odottelemaan, josko liikunnallinen fiilis suvaitsisi vallata tomumajani – ainakaan, jos haluan päästä liikkeelle useamman kerran viikossa.
Strategiani motivaatiovajeen kukistamiseen on simppeli:
1. Aikatauluta – 2. Lähde, älä ajattele – 3. Rutinoidu
Varsinkin kiireessä aikataulutus on ihan välttämätöntä. Jos en ole etukäteen katsonut viikon treenihetkiä valmiiksi kalenteriin, on ihan älyttömän hankalaa alkaa sumplia niitä sinne ex tempore. Siispä sunnuntai-iltana yleensä tarkistan seuraavan viikon viikko-ohjelman ohella myös vapaat slotit urheilulle.
Kun treenit on sitten laitettu kalenteriin, niitä ei todellakaan enää kyseenalaisteta – urheilemaan vain lähdetään, sillä sipuli. Sen kummempia miettimättä. Älä ajattele, lähde vain on lempparihokemani ja -vinkkini liikuntamotivaation puutteeseen, jota auliisti ja pyytämättä jakelen.Ainakin itselleni ne juoksulenkin vaikeimmat metrit ja salitreenin raskaimmat hetket ovat ne muutamat askeleet ylös sohvalta ja ulos ovesta. Siitä kun selviää, loppu sujuu omalla painollaan. Ja kappas, kotiin palaa tuhat kertaa energisempi ja hyväntuulisempi tyyppi kuin se, joka sohvalta alunperin lähti!
Energistä viikkoa! :)