Laji 14

En malttanut odottaa melontakauden korkkaamista lämpimämpiin kesäpäiviin, vaan hyppäsin kajakin kyytiin jo nyt viikonloppuna mökkirannasta. Lajihaasteen 14. laji siis plakkarissa!

Onnistuimme siskon kanssa valitsemaan lauantaipäivän sateisimman ja tuulisimman hetken kajakoinnin ajankohdaksi, joten kävimme vuoronperään vain lyhykäisesti meloskelemassa rannan tuntumassa.

DSC_0108.JPGDSC_0135.JPG

Liikkeelle pääsy oli haasteellisin hetki, laiturin vielä mökkirannasta puuttuessa. Aallot heittelivät kajakkia takaisin rantakiville ja vettä loiskahteli sisään reippaanlaisesti ennen kuin onnistuin saamaan aukkopeitteen paikoilleen. Sillä hetkellä melonta-ajatus meinasi jo vähän kaduttaa, mutta liikkeelle päästyä kaikki muuttui.

Yhtäkkiä ei ollutkaan enää kylmä, kasvoille tippuva sade ei haitannut, aallot keinuttivat kajakkia välillä leppoisasti ja välillä vauhdin hurmaa tuoden. Järvi tuoksui, teki mieli mennä uimaan. Tuli ensimmäistä kertaa oikein kunnon kesäfiilis!

DSC_0117.JPG

DSC_0133.JPG

Ensi kerralla valitsen melontasään hiukan tarkemmin ja lähden kiertämään tuota ensimmäisessä kuvassa näkyvää pikkusaarta. Ehkä pakkaan mökkikassiin mukaan myös vähän parempaa melontavarustetta – kuvissa näkyvä vihreä takkini on nimittäin Rukkan sadetakki noin vuodelta 1995…

Hyvinvointi Liikunta