Laji 17: Pinnan alla
Kaksi ja puoli vuotta siihen meni, että pääsin jälleen aaltojen alle. Okei, välissä tehtiin yksi lapsi enkä ole ihan niin innokas sukeltaja, että harrastaisin lajia kotimaan olosuhteissa. Sukelluskertojen väliin jää siis yleensäkin jonkin verran aikaa.
Tämän kertainen tauko taisi kuitenkin olla ennätys. Edellisen kerran sukelsin häämatkallamme Karibialla jouluna 2012, joten oli jo korkea aika hypätä jälleen märkäpukuun viime viikolla Kroatiassa! Onneksi sain mukaan ystäväni sukelluskaveriksi.
Välimeri ei tunnetusti nouse sukelluskohteiden kärkikastiin, ainakaan moniin trooppiisin kohteisiin verrattuna. Vedenalainen elämä ei ole erityisen näyttävää, vesi on viileähköä eikä näkyvyyskään ole huippuluokkaa. Silti käyn ihan mielelläni pitämässä sukellustaitojani yllä aina sille suunnalle sattuessani, sillä kauemmas tulee reissattua hiukan harvemmin. Etelä-Euroopan lomakohteista olen ehtinyt sukeltaa Kreikassa, Italiassa ja kerran myös Kroatiassa ennen tätä reissua.
Edellisellä kerralla sukelsin etelämmässä, Korculan saarella sijaitsevan Vela Lukan edustalla Croatia Diversin kanssa kuusi vuotta sitten. Siltä kerralta mieleeni jäivät elävästi todella kirkkaat vedet, upeat luolamuodostelmat sekä lukuisat, melko matalalla olleet hylyt. Kyllä Adrianmerikin siis voi toimia sukelluskohteena!
Tällä kertaa majailimme ja myös sukelsimme pohjoisemmassa, lähellä Pulan kaupunkia. Sukelluskeskuksemme oli Medulinissa sijaitseva Shark, joka oli kyllä oikein pätevän oloinen laitos. Käydessämme sopimassa sukelluksesta meille väläyteltiin hylkysukelluksen mahdollisuutta, josta alustavasti kiinnostuimme. Kävi kuitenkin ilmi, että Pulan edustalla olevat hylyt ovat syvällä, 40-50 metrin syvyydessä, eikä meillä ollut kiinnostusta lähteä reissun ainokaisella sukelluksellamme niin syvälle (omalla kohdallani varsinkin kun edellisestä kerrasta oli jo niin kauan aikaa että ihan perussukelluskin tuntui jännittävältä).
Olemme sukeltavan ystäväni kanssa kumpikin PADIn järjestelmän mukaisesti Advanced Open Water Divereita, eli sukellamme yleensä maksimissaan 30 metrin syvyyteen. Näin ollen toivoimme pääsevämme nyt hylkykohteita matalampiin vesiin, ja meille valikoituikin mukavan leppoisa riuttasukellus jonka maksimisyvyys oli noin 25 metriä. Helppo sukellus tuli tarpeeseen, sillä huomasin että pitkä tauko oli tehnyt tehtävänsä ja pelkkä ajatus veteen hyppäämisestä tuntui todella jännittävältä. Veneen lähestyessä sukelluskohdetta pulssini oli varmaan sata, ja muistutin monta kertaa ystävääni tarkkailemaan jatkuvasti, että olen vielä menossa mukana.
En kuitenkaan hetkeäkään epäillyt, ettenkö saisi itseäni tsempattua veteen. Kävi nimittäin niin kuin aina: kiskottuani päälleni kokomärkäpuvun, kelluntaliivin, painovyön ja ilmatankin olin niin tuskastunut ja hikinen sekä porottavan auringon että varusteiden painon takia, etten malttanut odottaa pääsyä viileän veden syliin. Molskis ja menoksi!
Pinnan alle päästyäni kaikki oli taas hyvin. Oli rauhallista, keskityin hengittelyyn ja verkkaiseen etenemiseen riuttaseinämää pitkin muiden perässä. Ystäväni tsekkaili tasaisin väliajoin että kaikki on kunnossa, ja minä sain väläytellä ok-merkkiä takaisin. Ilmakin riitti tankissa mainiosti, jopa paremmin kuin yleensä.
Sukellusvedet eivät olleet tällä kertaa erityisen kirkkaat, eivät lähelläkään sitä tasoa kuin muistelin aiemmalta Kroatian sukellusreissultani. Sukellusohjaajamme kertoi sen johtuvan Alpeilta valuneesta sadevedestä, joka sumensi koko Adrianmeren pohjoisosaa. Pinnanalainen elämä ei myöskään päätä huimannut – emme onnistuneet näkemään edes yhtään mustekalaa, vaikka ilmeisesti niitä oli tänä vuonna erityisen runsaasti. Kohokohta oli ehkä suurehko rapu, ja itse asiassa snorklaamassa mukana olleet kaksi ystäväämme onnistuivat varmaan näkemään yhtä paljon kaloja kuin me sukeltajat.
Siitä huolimatta olin todella, todella tyytyväinen että kävin virkistämässä sukellustaitojani. Mitä pidemmäksi sukellustauko venyy, sitä jännittävämpää veteen meno ainakin itselleni on. Toivottavasti pääsen pian sukeltamaan johonkin vielä hienompaan kohteeseen!
PS. Piialle kaunis kiitos kuvista! 🙂
onpas hieno juttu, ja mahtava kun kokeilitte 😉 Olen itse sukelluskouluttaja ja asun tällä hetkellä Una unan saarella togeanilla niin mieletön paikka!
Hyvin sä vedät, jos reilun parin vuoden tauon jälkeen meni noin rauhallisesti! Mulle jos tulee vuodenkin tauko, niin jo tuntuu regulaattori ja bcd oudoilta ja sydän hakkaa vaikka kuinka paljon. Ja alkuun vedessäkin tuntuu omituiselta, ennen kuin huomaan, että kaikki toimii hyvin ja maltan alkaa katselemaan ympärille ja hengitellä syvään.
Mulla harmittavasti viime kerrat ollut ongelmia poskionteloiden kanssa. Korvat toimii, mutta painetta ja kipua tulee oikeaan poskeen ja otsaan noustessa pinnalle. Viimeset dyykit Indonesiassa päätyi vähän ikävästi, kun paine ei päässyt läpi hyvällä vaan rikkoi vähän limakalvoja ja sain sitten syleksiä verta pinnalla. Ei varmaan helpota seuraavan sukelluksen jännitystä… :/
Voi auts, kuulostaapa ikävältä ja kivuliaalta vaivalta! Toivotaan että seuraavalla kerralla ei enää tarvitse moisesta kärsiä.
Kyllä mä kävin aika pitkän sisäisen keskustelun siinä venematkan aikana – muistat sitten vaan ottaa rauhallisesti, tankissa riittää ilmaa, keskityt vaan kalojen katseluun… Ehkä se sit auttoi koska olo oli sukelluksella yllättävänkin iisi. Ja tietty helppo sukelluskohde auttoi paljon! 🙂