Lajihaasteen 24. luukku: lempeä ilmajooga

Aijai, lajihaaste oli aiemmin syksyllä jo niin hyvällä mallilla, että taisin vähän ylpistyä. Saatuani lokakuun alun seinäkiipeilyn myötä nakutettua listalle vuoden 23. liikuntalajin, tuntui koko haaste olevan jo käytännössä suoritettu. Kunnes tällä viikolla muistin jälleen koko lajihaasteen olemassaolon ja sen, että vähiin käyville vuoden viimeisille päiville pitäisi vielä mahduttaa kaksi uutta lajia.

No, tuumasta toimeen: 24. lajiksi valikoitui lopulta ilmajooga, jota olinkin halunnut kokeilla jo pitkään.

Ja voi että, ihastuin.

Lauttasaaren Merijoogan Lempeä Aerial -tunti oli kuin lääkärin määräämä: puolitoista tuntia ilman kelloa ja ilman tarkkaa tietoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Silkkiliinan avustuksella tehtiin lempeitä, avaavia venytyksiä, joista suosikkini oli selkää venyttävä, inversio- eli pää alaspäin tehtävä lepakko-liike (jota ystäväni kuvassa demonstroi). Liikkeiden ohessa tarjoillut ajatukset pysähtymisestä kiireen keskellä, itsensä hyväksymisestä ja oman tekemisen riittämisestä löysivät kosketuspintaa niin huomaamatta viulunkieleksi kiristyneestä kehostani kuin vähintään yhtä kireästä mielestäni. 

Muutama ajatus tuntui erityisen räätälöidyltä nykyarkeeni, joten poimin ne matkaan ja talletin visusti sisikuntaani:

Kiireen ja stressin keskellä tärkeämpää kuin uusien to do -listojen tekeminen on pysähtyä edes pieneksi hetkeksi vain hengittämään, ilman vaatimuksia ja pakkoa.

Rauhallinen hengitys kertoo hätääntyneelle mielelle, että kaikki on hyvin.

Joskus, kun kehon voi täysin laskea jonkun varaan, mielikin rauhoittuu.

Viimeisen aatoksen kuuntelin keinahdellessani piilossa silkkiliinan sisällä loppurentoutuksessa. Allekirjoitan täysin kehon ja mielen kaksisuuntaisen keskinäisen vaikutussuhteen. Siinä, missä henkinen rasitus kiristää lihakseni niin että päässä soi, toimii homma myös toiseen suuntaan. Rauhallinen, tietoinen hengitys ja rentoutuminen vähentävät ahdistusta ja selkeyttävät mieltä.

Mutta mutta – kun vaan malttaisi! Stressin tullen nimittäin mieluiten rustaisin aina vain uusia tehtävälistoja ja käyttäisin jokaisen liikenevän hetken keskeneräisten hommien edistämiseen. On vaikeaa pysähtyä ja vain olla. (Myönnettäköön, että tämänkin tunnin aikana mieleni vaelsi useamman kerran hoitamattomiin asioihin, jouluvalmisteluihin – ja Kardashianeihin. Älkää kysykö enempää.)

Vaikeudesta huolimatta aion yrittää, sillä tunnin jälkeen olo oli eteerinen. Johtui se sitten venytyksistä tai tyyntyneestä mielestä, tuntui että pitkästä aikaa pystyin taas hengittämään kunnolla. Lämmin suositus siis jokaiselle kaltaiselleni stressaajalle. :)