Muutto
Viime viikon perjantaina muutimme uuteen kotiin. Pakko myöntää: en muistanut, miten karseaa puuhaa se onkaan.
Itse asiassa etukäteen jopa vähän romantisoin ajatusta. Pääsen käymään läpi kaikki tavarat, karsimaan turhat pois ja viemään uuteen kotiin vain huolella valitut, rakkaimmat esineemme, ne, jotka ilahduttavat olemassaolollaan. (Ei, en ole vieläkään lukenut Konmaria.) No, todellisuudessa jaksoin käydä tavaroita läpi huolellisesti ehkä parina ensimmäisenä iltana. Loput, eli suurin osa, pakattiin kiirepaniikissa periaatteella kaikki mukaan, karsitaan myöhemmin.
Siinä missä vanhassa kodissa elettiin päivätolkulla muuttolaatikoiden ja muun keskeneräisyyden keskiössä, uudessa kodissa ongelmia aiheutti suunnilleen kaikki elämää helpottava nykytekniikka. Tiskikone ei toiminut, liesituuletin ei toiminut, netti ei toiminut (kriisi). Uutta pesukonetta odottelemme edelleen, samoin televisiokanavia. Ruokapöydän sentään saimme raahattua sisään muutaman päivän pahvilaatikoilta syömisen jälkeen.
Uudessa kodissa ylipäätään kaikki on aluksi vähän vierasta. Missä olikaan valokatkaisija, miksi täällä ei ole pistorasiaa? Tavarat hakevat paikkaansa vielä pitkään, mutta kaikki muoviset muuttolaatikot sentään on purettu ja palautettu. Ummistan aktiivisesti silmiäni niiltä viideltä pahviselta laatikolta, joiden sisältö ei toiveistani huolimatta ole itsestään kiivennyt ulos laatikosta ja paikoilleen.
Jotain hyvääkin, kuten aina: varsinainen muutto sujui jouhevasti kiitos ripeiden ja reippaiden muuttomiesten, oman äitini joka tuli viihdyttämään tyttöä muutamaksi tunniksi, sekä myöhemmin purkuavuksi tullen anopin. Sunnuntaiaamuna olimme jo niin hyvässä vaiheessa, että ehdimme ottaa pikku breikin suunnataksemme koko perheen voimin rantaan aamukahville ja siitä vielä puistoon nauttimaan ihanasta syyssäästä.
Tämän viikonlopun tavoitteeni on purkaa ne muutamat viimeiset laatikot – jos vaan kahvittelulta ja ulkoilulta ehdin.
Aurinkoista viikonloppua!
