Ravintolapäivän tunnelmia

Blogissa on ollut tässä kuussa kovin hiljaista. Tässä siis vähän viiveellä kuvia viikko sitten olleesta Ravintolapäivästä. Syötiin lounaaksi burritoja superkivojen mehujen kanssa ja jälkkäriksi suklaaherkkuja jazzilla maustettuna. Ihana päivä ja saatiin vielä kivoja yllätysvieraitakin mukaan. 

Ravinto2.jpg

Ravinto1.jpg

Ravinto4.jpg

Ravinto5.jpg

Ravinto7.jpg

Ravinto6.jpg

Ravinto13.jpg

Ravinto10.jpg

Ravinto7.jpg

Jazz -kahvila on ollut jo muutamana vuonna ja pikkuhiljaa siihen ympärille on laajentunut myös kirppispöytiä. Ensi viikonloppuna onkin sitten Siivouspäivä.

 

Kuva-arvoitus: Mikä kuva on kaksi kertaa?

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen

Shoppailemassa Visbyssä

Visby postauksia (lapsiperhekohteita) on tulossa lisää lähiaikoina, mutta aloitetaan shoppailusta. Vanhassa kaupungissa on ihana Akantus -niminen kauppa. Putiikista löytyy niin uutta kuin vanhaakin tavaraa. Myynnissä monia skandinaavisia merkkejä. Paikan myyjättäret olivat ihania ja pyysivät mainostamaan kauppaa kavereille.  Vink, vink siis! Olisin, taas kerran, halunnut ostaa kaiken kaupasta. Kotiin päätyi toisessa kuvassa taustalla näkyvä mustavalkoinen Formverketin tarjotin.

Akantus4.jpg

Akantus1.jpg

Akantus2.jpg

Akantus6.jpg

Akantus5.jpg

Akantus3.jpg

Visby oli niin niin ihana kaupunki, että Gotlantiin on matkattava ehkä vielä uudelleen. 🙂

Koti Sisustus