Mustavalkoinen vuosi 2015

Tammikuun viimeistä viedään, mutta vielä on 11 kuukautta tätä vuotta edessä. Meidän keittiössä ajan kulkua voi seurata tänä vuonna näin tyylikkäästä kalenterista. 

2015_1.jpg

2015_2.jpg

2015_3.jpg

 

2015_6.jpg

2015_7.jpg

Kalenterissa on 11 mustavalkoista kuvaa ja 1 värillinen heinäkuun yllätys. Kuvien takana on joukko taitavia nuoria taiteilijoita. 

Koti Sisustus

Pikku D on isompi!

Kerroin jo aiemmin uudesta ja kerralla suosikkikaupakseni pompanneesta Pikku D:stä. Pikku D on loppuvuodesta kasvanut ja auennut uusissa suuremmissa tiloissa. Sehän tietysti tarkoittaa, että valikoimakin on kasvanut!

Pikkud7.jpg

Pikkud4.jpg

Pikkud9.jpg

Pikkud14.jpg

Pikkud2.jpg

Pikkud11.jpg

Pikkud8.jpg

Pikkud6.jpg

Tarjolla on vaikka mitä ihanuuksia. Voisin oikeasti muuttaa asumaan tuonne kauppaan! Aika monta keltaista kassia onkin tullut kotiin kannettua. Valikoimassa on nyt myös aikuisten vaatteita ja sisustustavaraa aiempaa enemmän. Tarjolla on esimerkiksi noita upeita &Brosin valaisimia (joita oli uusimmassa Avotakassakin) mintunvihreänä ja mustana. 

 

Uusi osoite on Runeberginkatu 34. Paikka on ihan vanhan kaupungin kupeessa, joten kauempaa tulevien kannattaa sisällyttää osoite listalleen.

 

Muoti Sisustus Suosittelen Ostokset