1 487 kcal
Tein tänään sen, joka olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. menin ja mittautin rasvaprosenttini, kun salilla sai tehdä sen ilmaiseksi.
Ei niistä tuloksista muuten sen enempää (no hei, jotain haluan pitää salassa), mutta tyytyväinen olin siitä, että lihasmassan ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä oli normaalia. Tosin tietysti ensimmäistä on vielä varaa kasvattaa ja jälkimmäistä pienentää.
Harmittaa tietenkin se, että en ole tehnyt tuota mittausta jo paaaljon aiemmin. Vuoden aikana kropalle on tapahtunut niin paljon muutoksia, mutta noiden lukujen kehitystä en saa nyt koskaan tietää. Neuvonkin nyt kaikkia painonpudotuksen, treenauksen tai molemmat aloittaneet menemään sinne mittaukseen jo heti päätöksen tehtyänne. Nuo luvut ovat niitä vaakaa merkittävämpiä lukuja.
Mutta tosiaan, omasta mielestäni parasta oli kuitenkin tietää tuo otsikon luku. Tuo on nimittäin lepokulutukseni eli se energiamäärä, jonka minä suurinpiirtein kulutan päivän aikana pelkkien peruselintoimintojen ylläpitämiseen, jos siis vain makaisin paikoillani liikkumatta ollenkaan. Eli mutkat suoristettuna minun pitää päivän aikana syödä vähintään tuo määrä, ettei kehoni menisi sille pelätylle säästöliekille.
Ja tiedättekö mitä, taisin oivaltaa, mistä viime aikojen jumitkin ovat voineet johtua. Aika usein minulla nimittäin taitaa kalorit jäädä tuon alle. Aivoihin on aika hemmetkin sitkeästi rakennettu se laihdutusmielikuva, että kaikesta pitäisi kuitenkin vähän nipistää. Vaikka miten tietäisi, että pitää oikeasti syödä, että keho pysyisi toiminnassa. Kummat aivot.
Opin jälleen läksyni. Tästä lähtien lupaan taas pitää huolta, että syön tarpeeksi. Ja saan syödä. Tuohon vajaaseen 1500 kaloriinkin mahtuu ihmeen paljon perusterveellistä ruokaa ja sekin on vasta alarajani.
~ K