Pakkolepo, osa 2

Elokuun puolella pohdin, auttaisiko pieni tauko treenistä painoni jumitukseen. Silloin pakkolepoa tuli pidettyä muutama päivä ajanpuutteen ja parin päivän vatsataudin vuoksi. Puntari heilahti ehkä pikkuisen alaspäin, mutta kohosi taas siihen samaan pitkään junnanneeseen lukemaan uudestaan.

Seuraavaksi aseeksi päätin ottaa syömisen. Monilla kun painonpudotus voi juuttua, kun keho ja aineenvaihdunta tottuu muutettuihin ruokatottumuksiin, olivat ne kuinka terveellisiä hyvänsä.  Päätinkin siis ainakin viikon tai kahden ajan syödä mahdollisimman rennosti, vaikka sitten kalorit nousisivatkin ”painonpudotusmoodia” ylemmäs. Tuolla keinolla monet ovat päässeet jumista eroon, kun kroppa kuvitteleekin saavansa jälleen yltäkylläisesti energiaa ja alkaa hyrrätä taas kovempaa, minkä jälkeen fiksattu ruokavaliokin toimii aiempaan tapaan.

Mene ja tiedä, mutta tähän syömiskikkailuun liittyi jälleen pakkolepo, koska sain viime viikolla vuosisadan flunssan, joka ei vieläkään ota hellittäkseen. Täydellisiä lepopäiviä on keräntynyt jo viisi, enkä usko pääseväni lenkkipolulle tai salille vielä päiviin, koska tauti on vielä sen verran rajuna päällä. Ajatuskin fyysisest rasituksesta saa sydämen tykyttämään epämiellyttävästi.

Eli näemme ehkä viimeistään parissa viikossa, miten tämä rutiinien järkkyminen kroppaan ja painoon vaikuttaa. Uusia kiloja ei sentään ole kertynyt yhtä enempää.

Mutta mistä tietää, että tauti on ollut pitkä?  Kun sen aiheuttamia lihassärkyjä alkaa toivoa salitreein aiheuttamaksi. Voi smith-laite, I miss you so.

~ K