Asennemuutos
Koittakaa kestää, aion nimittäin jälleen kerran jakaa muutaman sanan motivaatiosta. Toisaalta, miksi en, sillä sehän on tärkein asia elämäntaparemontissani. Tai missä tahansa muutoksessa. Koko homma lähtee asenteesta, myös onnistumisia kohtaan.
Ajatellaanpa esimerkiksi sellaisia tilanteita, että huomaan painon pudonneen, mittanauha kertoo senttejä huvenneen, joku vaate tuntuu istuvan päälle paremmin, löydän jostain kasvaneen lihaksen tai vaikka joku toinen toteaa minun selvästi laihtuneen.
ENNEN suhtauduin näin: ”Jes, kato nyt, tämähän tehoaa! Nyt voinkin palkita itseni jollain herkulla tai laiskottelulla. Olenhan saanut jo jotain aikaan.”
Ja siinä sitä sitten taas oltiin.
NYT ajattelen samassa tilanteessa näin: ”Jes, katso mitä oot saanut aikaan. Nyt en kyllä missään nimessä saa sössiä tätä millään. Pitää jatkaa samaan malliin.”
Spot the difference.

Olen viime aikoina alkanut tiedostaen kiinnittää enemmän huomiota niihin muutoksiin, mitkää kropassani näkyy. Ja niitä on todella alkanut näkyä. Vaatekaupassa tuijotin itseäni peilistä ja toetsin ehkä vähän ihmeissäni, mutta tyytyväisenä, että alan näyttää jotenkin… jäntevämmältä kuin aiemmin. Iloitse kun jaksan tehdä jotain paremmin tai pidempään. Tunnustelen esiin tulleita lihaksia. Hämmästelen pikkuhiljaa löysäksi jääviä farkkujani. Taannoin jäin yhtäkkiä tuijottamaan reisiäni ja mietin, että ne näyttävät jotenkin kapeammilta kuin ennen. Eikä ihme. Kaivoin esiin vuodentakaisen mitattaulukkoni ja huomasin, että reiteni olivat kaventuneet viitisen senttiä. Muutoksen ovat alkaneet huomata myös muut.
Otan itse tekemäni havainnot ja muiden kommentit olemuksen pienenemisenä vastaan kannustimena, enkä lupana himmata. Ja muistan samalla riemuita ja nauttia jokaikisestä pienestä muutoksesta. NYT minä todellakin teen jotain oikein ja tällä tiellä täytyy nyt pysyä.

Tämä on muuuten myös henkilökohtainen fitspiration-kuvani. Olen itse perusmalliltani samankaltainen, eli melko lyhyt, mutta vähän kurvikas. Ja pidän enemmän siitä, että ei ole mitään huikean selkeästi näkyviä vatsalihaksia.
Ehkä Vielä joskus.
~ K