Ei tekosyitä

Hui, melkein annoin pari tuntia sitten pikkusormen sille pikku pirulaiselle, joka kuiskutti korvaani miten kylmä ja pimeä ulkona on ja olisi niin mukava vain jäädä sohvalle makaamaan. Väsyttääkin niin. Ei kai sinne lenkille ole pakko lähteä, vaikka tänään pitäisi…  Mutta ei, yhtäkkiä sisuunnuin itselleni ja totesin, että tämä peli ei nyt vetele. Mentävä on kun sen lupasinkin tai katuisin sitä myöhemmin. Kunnon viimanpitävät varusteet vain niskaan ja ulos.

Ja kas, 45 minuutin muutaman mäkivedon sisältäneen juoksulenkin jälkeen olo olikin taas energisempi ja freesimpi kuin ennen lähtöä. Jo lenkin aikana tuli vaain hyvä olo ja olin oikein tyytyväinen taas siihen, että potkin itseni liikkeelle. Olisiko sittenkin pitänyt jättää lenkki väliin vain väsymyksen ja saamattomuuden vuoksi. Ei taatusti! Tässä taas nähtiin, että se lähtemisen hetki on oikeasti se kaikista vaikein.

 

tumblr_m7ey9s52wp1rx4seto1_500.png

 

Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Vannottu liikunta uhkaa jäädä väliin, kun ei vain huvita tai väsyttää tai ei vain nyt tullut lähdettyä. Paras keino ottaa saamattomuudestaan niskalenkki on tietysti tunnistaa, mitkä ovat itselle tyypillisiä tekosyitä, mutta muutama niksi voi myös auttaa siihen, ettei anna tekosyiden voitolle edes mahdollisuutta.

  • Hanki huono omatunto. Liikaa ei tietenkään saa itseään liikunnalla stressata, mutta kun laiskuus on pääsemässä niskan päälle, alakin miettiä sitä, miten paljon myöhemmin kaduttaa, jos liikunta on jäänyt väliin.
  • Jos olet ajatellut mennä salille, jumppaan tai muuhun aktiviteettiin, suunnittele aikataulu niin, että otata kamat mukaanmenet sinne suoraan esimerkiksi töistä, koulusta tai muusta menosta. Kun kamat on jo mukana, ei niitä halua raahata mukana turhaan.
  • Jos kuitenkin olet lähtemässä liikkumaan kotoa päin, pyri tekemään se heti kun tulet kotiin. Älä sorru tekemään ”vain pikaisesti” mitään muuta, vaan lähde.
  • Okei, jos on kiljuva nälkä niin syö ensin. Säädä kuitenkin itsellesi tietty kellonaika, jolloin lopetat kaiken muun ja lähdet liikkumaan. Äläkä vain lipsu. Tiettyyn aikaan järjestettävät jumpat tai muut harrasteet tietysti helpottavat tätä, kun on pakko ehtiä tietyksi kellonlyömäksi jonnekin.
  • Helpota lähtemistä pakkaamalla salikassi valmiiksi ja jättämällä se näkyville. Myös lenkkivaatteet voi astella jo valmiiksi vaika sängyn päälle. Tehoaa jo siinä mielessä, että jos kuitenkin sortuu laiskotteluun, niin ne kamat äikkistelee ja lällättelee pois siivotess niin pirun ärsyttävästi. Älä anna niiden tehdä sitä.

 

tumblr_mczxz3il451r43dlbo1_500.jpg

 

~ K

Hyvinvointi Liikunta Mieli