I like to move it, move it
Minä olen yksi niistä klassisista tapauksista, jotka eivät olleet peruskoulun liikunnantunneilla niitä tähtioppilaita. En ollut erityisen nopea, ketterä tai taitava oikein missään, eikä se kuntokaan koskaan ollut keskivertoa parempi. En minä nyt mikään huonokaan ollut, mutta liikunta tuntui lähinnä kiusalliselta pakkopullalta. Vielä pari vuotta sitten kävin lenkilläkin, silloin tällöin vähän niinkun näön vuoksi. Pakkohan kunnon eteen oli jotain tehdä.
Monet ihmiset tuntuvat pitävän liikuntaa epämiellyttävänä, suorastaan inhoavan sitä. Jopa useat laihduttajat pudottavat painoaan ihan vain ruokavalion rukkaamisella, koska eivät voi kuvitella itseään harrastamassa liikuntaa. Mahdollista se toki on, sillä loppujen lopuksi suurin merkitys painonpudotuksessa on juuri ruokavaliolla. Liikunta kuitenkin luonnollisesti helpottaa hommaa kuluttamalla energiaa, polttamalla rasvaa ja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa. Lisäksi se kohottaa yleiskuntoa, lihasvoimaa ja muotoilee kehoa tehokkaammin kuin pelkkä painonpudotus. Aika kannattava diili siis.

Ja nyt minä väitän – melko kliseisesti – että jokainen voi löytää sen paljon puhutun liikunnan ilon. Jopa se paatunein sohvaperuna ja liikunnan inhoaja. Se vaatii vain tekemistä. Itse aloin lisätä tietoisesti liikuntaa pari vuotta sitten jälleen yhden ”jumaliste nainen, voisit tehdä kuntosikin eteen jotain”-pohdinnan jälkeen. Ja yllättäen niiden ensimmäisten vaikeiden askelten jälkeen sitä alkoi tulla tapa, eikä se ollutkaan niin hirveää. Tämän vuoden alussa, terveysremppani alkaessa, lisäsin liikuntaa vielä enemmän ja nyt voisinkin sanoa olevani jo himoliikkuja. Minun on pakko liikkua säännöllisesti tai olo on tosi vetämätön ja inhottava. Jokin aika sitten olin tulla hulluksi, kun rasitusvamma (liikunnasta saatu, isn’t that ironic) esti kaiken liikaa lonkkaa rasittavan liikunnan. Minä, entinen sohvaperuna, rakastan nykyään liikuntaa niin paljon, että erilaisista liikuntatarvikkeista ja -tekemisistä on tullut jo erillinen rahareikä. Ostelen jopa sellaisia hulppean kokoisia palautusjuomajauhepusseja. Siis minä, joka aiemmin vain tuhahteli moiselle. Aiemmin sanoin myös, että juokseminen on typerää, ellei joku aja takaa tai yritä itse päästä jonnekin nopeammin – ja kas, nyt ju0ksemisesta on tullut yksi lempiliikuntamuodoistani ja ulkona juokseminen 0n parhaimmillaan minulle kuin terapiaa.
Minä jos kuka siis tiedän, miten vaikeaa itsensä on repiä ylös siltä mukavalta sohvalta, kun väsyttäisikin ja saada itsensä tekemään jotain, mitä (vielä) pitää vastenmielisenä. Mutta uskokaa, se on se kaikista korkein kynnys, jonka yli päästyä homma helpottuu.

Ajattelin nyt siis listat omat vinkkini siihen, miten liikunnasta voi oppia pitämään. Eli näillä keinoilla voit yrittää tehdä pakkopullasta mukavampaa:
- Tee asennemuutos. Sen sijaan että koko ajan mietit, miten kamalaa liikunta on, hae siitä hyviä puolia. Ulkoileminen kauniilla säällä on oikeastaan ihan jees, hyvän musiikin mukana liikkuminen on hauskaa ja hemmetti, kun jälkikäteen on vielä hyvä olokin.
- Älä pakota itseäsi ainakaan heti kärkeen tekemään jotain, mikä ei tunnu hyvältä. Sinne nopeatempoiselle ryhmäliikuntatunnille tai salille ei ole pakko mennä heti, jos se on epäluontevaa ja ujostuttaa. Totuttele liikkumiseen vaikka ihan omissa oloissasi ensi alkuun.
- Ja se tärkeä latteus: etsi omat lajisi, joista nautit. Kaikki eivät tykkää tanssillisesta liikunnasta eivätkä kaikki halua rehkiä painojen kanssa. Eikä tarvitsekaan.
- Jos joskus ei kerta kaikkiaan jaksa lähteä kotoa mihinkään, kuntoile sitten kotona. Hypi narua, pyöritä hulaa, tee lihaskuntoa, hanki jumppa-dvd:itä, ihan mitä vain. Älä kuitenkaan anna itsellesi tekosyytä lysähtää sohvalle, jumppaa vaikka katsoessasi sitä lempiohjelmaasi.
- Välineurheile. Minäkään en aluksi raaskinut hankkia kunnon liikuntakamppeita, koska ”en mä nyt niin kovasti tee ja eihän sitä vaatteilla urheilla”. Mutta kunnolliset varusteet, kuten hengittävät vaatteet tekevät liikunnasta huomattavasti nautinnollisempaa. Mikään ei ole kamalampaa kuin lenkki, jolla on liian kuuma ja nihkeä olo hiestä. Myös kengät ovat tärkeät. Ero vanhojen lenkkareideni ja keväällä hankkimieni juoksukenkien välillä on kuin traktorilla ja urheiluautolla. Povekkaana ihmisen en myöskään tiedä, mitä tekisin ilman kunnollisia, tukevia urheiluliivejä, jotka eivät takuulla päästä mitään hyllymään. I love my Shock Absorbers.
- Muista venytellä ja pitää lepopäiviä, jotta kroppa ehtii palautua. Vältyt myös rasitusvammoilta.
- Tiedättehän flow-ilmiön, kun tekee jotain niin keskittyneesti, että ajan- ja muun maailmantaju hämärtyy? Sen voi saavuttaa myös liikkuessa, ja se on mieletön fiilis. Helpoiten keskittymään pääsee esim. lenkkeillessä, kun suoritukseen ei tule mitään häiriöitä. Metsäpolut ovat omasta mielestäni parhaita tähän tarkoitukseen (ellei sitten törmää siellä alastomaan mieheen, kuten minä viime viikolla)
- Hanki mittanauha ja tarkkaile kehon muutoksia. Se motivoi ja pitää liikuntainnostusta kummasti yllä.
- Liiku. Liikuliikuliiku. Vain niin siihen tottuu niin, ettei sitä enää vain pakon vuoksi, vaan siksi, että siitä nauttii.
Ja vielä lisävinkkinä, kannattaa seurailla erilaisia kuntoilu- ja painonhallintablogeja (mutta ei niitä pro-ana -kauheuksia, jooko?) ja katsella vaikka Youtubesta inspiroivia videoita. Myös ne pitävät motivaatiota yllä ja innostavat tarttumaan toimeen. Suosittelen etenkin silloin, kun motivaatio on hukassa, eikä vain millän jaksaisi mitään. Olen monta kertaa löytänyt itseni sittenkin lenkiltä, kun olen hetken lukenut inspiroivaa blogia. Suosittelen etenkin tumblr-blogeja, jotka liputtavat terveellisen elämänmuutoksen puolesta. Tumblr on siitä kätevä ymäristö, että postauksia tuppaa olemaan selvästi enemmän, kun ihmiset julkaisevat enemmän kuvia, joita on helppo blogata eteenpäin. Yksi suuri suosikkini on esimerkiksi It’s no peace of cake, josta olen poiminut myös paljon kuvia tänne. Hauska on myös 999 Reasons why, joka listaa hyviä syitä, miksi elämäntaparemontti kannattaa. Välillä vähän kieli poskessakin, mutta se ainakin osoittaa, ettei kaikkea, etenkään itseään, kannata aina ottaa niin vakavasti.

Siinä yksi mainio syy aloittaa terveellinen syöminen ja liikunta tänään. Antakaas palaa, niin minäkin teen.
Ps. Jakakaa toki myös omie vinkkejänne!
~ K