Ärsyttääkö valtavirtaleffojen hajuton ja mauton naiskuva? Sellainen, jossa herätään meikit kasvoilla eikä todellakaan käydä ikinä vessassa? No, saksalaiseen kohuromaaniin perustuvan Kosteikkoja-elokuvan päähenkilö on toista maata. Vapaamielinen Helen ei omien sanojensa mukaan piittaa hygieniasta tuon taivaallista. Tarina saakin alkunsa Trainspotting-henkisesti maailman törkyisimmästä vessasta ja peräpukamavoiteesta. Seuraa pientä sutinaa ja rehellistä puhetta tavanomaisimmista eritteistä ynnä muista elämän realiteeteista, kunnes tapahtuu se pahin: hirvittävin kuviteltavissa oleva sheivausonnettomuus. Tarinan loppuosa tapahtuukin sairaalassa, jossa ei sielläkään ole epäkorrekteista ruumiintoiminnoista pulaa. Saati söpöistä sairaanhoitajista.

Leffan sanoma ei loppujen lopuksi ole kovin syvällinen, ja kasvutarina luisuu loppua kohti uhkaavasti kohti hömpähtävää patetiaa, mutta raikas naiskuva virkistää silti. On sitä totisesti tärkeämpääkin mietittävää kuin likaiset pikkuhousut, eikä itseään kannata ottaa niin vakavasti. Vai olisiko muka pöllömpää hävetä vähän vähemmän ja elää hippasen enemmän? Tämän johtoajatuksen ja tietysti Carla Jurin luonnonlapsimaisen roolisuorituksen ansioista kaiken kömpelyydenkin voi melkein antaa anteeksi. Rullalaudallaan kiitävä ja vanhempiensa huomiotta jättämä Helen on oikeastaan vähän kuin uuden ajan Peppi Pitkätossu. Ei ehkä maailman vahvin, mutta ehdottomasti jotenkin super.