Ysärikärpäsen puremat
Orionin syysohjelmisto näyttää iskeneen suoraan ysärikuumeen ytimeen As If! ysäriteinileffojen sarjallaan. Ihan sydäntä lämmittää nähdä usein kovin hiljainen leffateatteri pullistelemassa liitoksistaan ja fiiliskin on ollut jotenkin erityisen kupliva. Oikeastaan naisvaltaisessa katsojaryntäyksessä on vain yksi ongelma: tosi pitkät vessajonot. Osan mukaan valituista leffoista, Romeo & Julia etunenässä, muistan tehneen jo aikoinaan suuren vaikutuksen, mutta kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa myös mahtava ja yllättävän anarkistinen Heathers sekä sarjan kenties parhaiten aikaa kestäneet tapaukset, Richard Linklaterin Dazed and Confused ja Gregg Arakin Doom Generation.
Mitä sitten, kun Cluelessit ja muut on katsottu? Ilon ei onneksi tarvitse loppua lyhyeen, sillä sarjan ulkopuolelle jäi vielä monta kivaa herkkupalaa. Tässä muutama vaihtoehtoinen ysärileffasuosikkini – saa ehdottaa lisää!
Reality Bites (1994)
Ben Stillerin debyyttiohjaus ei oikeastaan ole teinileffa, vaan jossain collegen-jälkeisen elämänahdistuksen pyörteissä tässä kärvistellään. Casting ja aihepiiri ovat molemmat silti ehtaa ysäriä: Winona Ryder, Ethan Hawke, Janeane Garofalo, MTV ja ”sukupolvi X”.
Empire Records (1995)
Pöhkö, mutta kaikessa ysärihenkisessä viattomuudessan jotenkin vastustamaton komedia levykaupan työntekijöistä (jengi osti vielä levyjä!) ja taistelusta suuryritysten pahuutta vastaan. Damn the man! Mukana mm. Liv Tyler ja Renée Zellweger.
Tiskirotat (Clerks) (1994)
Klassikko! Kevin Smithin ensimmäinen, ja edelleen paras, slacker-komedia pystyynkuolleen lähiöostarin kiskan ja leffavuokraamon ”asiakaspalvelijan” (jengi vuokrasi vielä leffoja, VHS:llä!) edesottamuksista. Ei tässäkään nyt ihan teinejä enää olla, mutta close enough.
Hakkerit (Hackers) (1995)
Neonvaloja, teknomuotia, rullaluistelua, outoja lettikampauksia! Angelina Jolie ja Johnny Lee Miller koodaavat (ooh, vanhat kunnon disketit!) ja ihastuvat hupsussa, mutta hellyyttävän vauhdikkaassa high school – hakkeritrillerissä. Crash and burn.
Muistatteko muutaman vuoden takaisen Submarine-elokuvan? Ainakin leffafestareilla pyörinyt indiedraamakomedia oli jos ei nyt aivan omaperäinen, niin hauskan vinksahtanut ja ajattoman tyylikäs kasvutarina vähän Wes Andersonin hengessä kumminkin. Sitten valkokangasdebyyttinsä koomikkonakin uraa tekevän Richard Ayoade on näköjään päättänyt sukeltaa suoraan altaan syvään päähän ja tehdä suorastaan kaurismäkeläisen taide-elokuvan, jonka pohjana on Dostojevskin 1800-luvulla ilmestynyt Kaksoisolento-romaani. Konsepti ei ehkä heti lupaile kassakoneiden kilinää, mutta onneksi mukaan on saatu ihana Mia Wasikowska ja Hollywoodin uusi kiintiönörtti Jesse Eisenberg.
The Doublen ahdistunut toimistohiiri Simon onkin harvinaisen eisenbergmainen rooli, ja mikäs siinä. Tykkään siitä, että myös mainstream-elokuvassa on tilaa personaallisemmille miestähdille, ja markzuckergberhenkisten älykköantisankareiden esiinmarssi on sekin pelkästään positiivinen juttu. Filosofinen The Double ei kuitenkaan ole mikään nörttien sankarisaaga, vaan pohtii olemassa olon merkityksellisyyttä ja yksilöllisen identiteetin haurautta osana kafkamaisen kasvotonta yhteiskuntakoneistoa. Virkistävän kunnianhimoista tavaraa siis, mutta olisikohan Ayoade haukannut vähän liian ison palan? The Double tuntuu hiukan tunkkaiselta ja raskaalta, mutta toisaalta: kuinka monessa Hollywood-leffassa esiintyy Danny? Ihka elävänä ja täydessä iskelmätällingissä.