Äideistä ja tyttäristä
Jos oma suku kiristää hermoa, kannattaa katsoa Perhe – August: Osage County. Luvassa on niin mestarillista syyllistämistä sekä sen verran häijyä nokittelua ja viiltävää sanailua, että seuraavalle perhepäivälliselle tallustelee luultavasti keventynein askelein. Yhdysvaltain keskilännen tuskanhikiseen kesään sijoittuvassa draamassa yllättävä tragedia tekee Westonien jo valmiiksi kauhun tasapainossa kiikkuvasta perheidyllistä pihisevän hornankattilan, jonka paineet kasvavat joka tölväisyllä. Yhtään kiveä tai kaunaa ei tällä kertaa jätetä kääntämättä.
Osage County on myös kunnioitettavan näyttelijäkaartinsa taidonnäyte. Mukana ovat muiden muassa Ewan McGregor, Juliette Lewis, Benedict Cumberbatch ja kovassa vedossa oleva Julia Roberts. Ihan oma lukunsa perheen matriarkkana on Meryl Streep, joka lienee kaikessa suvereeniudessaan jo käsite. Varauksetonta arvostusta ihan ansaitusti nauttivan Streepin on muuntautumiskyvyssään ja heittäytymisessään pakko olla yksi taidokkaimpia näyttelijöitä ikinä.
Kokonaisuutena palkittuun Broadway-näytelmään perustuva dialogipainotteinen Osage County on himpun verran epätasainen, mutta kiihtyy parhaimmillaan nautinnollisen hurjille kierroksille. Pelottavimmillaan elokuva tavoittaa tehokkaasti ne kammottavat hetket, kun tytär huomaa muuttuvansa pikkuhiljaa äidikseen. Ja että äiti on kasvanut omaksi äidikseen, Vivien Westonin tapauksessa semi-sadistisine piirteineen kaikkineen. Eihän siinä muu auta, kuin hypätä autoon ja nostaa kytkintä. Pölypilven taakseen jättäen ja hiukset vapaudesta hulmuten. Mutta samalla sisimmässään tietäen, että pako on turhaa. Naisen voi viedä kauas Oklahomasta – ja äidistä –, mutta ei Oklahomaa tai äitiä naisesta.
Muistatteko vielä vuosituhannen vaihteessa uskaliaalta tuntuneen, huipun Älä kerro äidille -sarjan (Queer as folk)? Klassikkokamaa, oli pohjoisenglantilaisen homokulttuurin kuvauksen todenmukaisuudesta sitten mitä mieltä tahansa. Sarja löysi tiensä myös rapakon taakse ja alkoi elää omaa elämäänsä Showtimen jenkkiversiona. Jokunen vuosi myöhemmin taas kohkattiin Los Angelesin lesbopiirien suhteista kertovasta L-koodista (L-word). Kuuteen kauteen mahtui jokunen saippuaoopperakäänne liikaa, mutta Jennifer ”Flashdance” Bealsilla ja Pam Grierillä ei kai sentään voi mennä ihan kokonaan metsään.
Viime vuosina on ollut hiljaisempaa, mutta HBO:n Looking koettaa nyt paikata tyhjiötä – ja mikäpä olisi ”homosarjalle” parempi miljöö, kuin aina yhtä freesi vaihtoehtoelämäntavan keskus San Francisco. Kauden verran pyörinyt Looking on varsin näppärä dramedia friscolaisen kaveripiirin elämänhallintayrityksistä ja entisen hippiparatiisin eläväisestä gaykulttuurista. Sarjassa vilahtelee trendikkäitä homobaareja, gaysaunoja ja nahka-asustettuja katujuhlia, mutta enimmäkseen käsitellään sitä kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta tuttua kipuilua pulmallisten parisuhteiden, omien epävarmuuksien ja urahaaveiden kiemuroissa.
Sarja ei ainakaan täällä imaissut ihan heti mukaansa, mutta kannattaa sinnitellä mukana muutaman jakson verran. Looking asettuu uomiinsa loppua kohden, ja Jonathan Grossin (Glee, Boss) herttaisen vilpitön roolisuoritus kirkaskasvoisena Patrickina pelastaa paljon. Mukavaa on myös rento ja välillä vähän häilyväkin ote tarinankehittelyyn ja henkilöhahmojen rakentamiseen. Mukana ei ole itsetietoista outoutta vaikkapa Girlsin tapaan eikä paljoakaan yhteiskunnallista tai seksuaalipoliittista taustavirettä. Sarja ei ujostele, mutta ei tässä seksilläkään mässäillä – ainakaan HBO:n standardeilla. 2015 ilmestyvä toinen kausi on muuten parhaillaan tekeillä.