Viiltäviä lauluja vapaudesta

12-years-a-slave1.jpgEtelävaltioiden historia ja orjakauppa vaikuttavat ensi kuulemalta jo hieman kuluneilta aiheilta. 12 Years a Slaven nähtyään on kuitenkin pakko myöntää, ettei aihetta loppujen lopuksi ole käsitelty elokuvassa kovinkaan monipuolisesti. Elokuvan jälkeen mietin onko sitä kuvattu näin suoraan oikeastaan ollenkaan, saati sitten tällaisesta näkökulmasta.

12 Years a Slave perustuu newyorkilaisen Solomon Northupin vuonna 1853 julkaisemaan elämänkertaan. Northup oli menestyvä muusikko, joka kaapattiin työmatkallaan orjaksi etelään. Syyksi ei ilmeisesti tarvittu sen kummempaa kuin raha, ja helppo rikos orjakauppa 1800-luvulla olikin. Henkilöys oli helppo väärentää eikä musta voinut edes haastaa valkoihoista oikeuteen, kuten Northupkin sai lopulta katkeruudekseen huomata.

4465054_1_12_years_a_slave_2.jpgversion1389352445.jpgBrittiläisen Steve McQueenin elokuva on rauhallisine kuvineen kertakaikkisen hieno ja koskettava elokuva, joten Oscar-sadetta on varmasti luvassa. McQueen on kuljettanut historiallisen draamansa suuremmille kierroksille kuin minimalistisen upeat edeltäjänsä Hunger ja Shame, mutta tinkimättömyydestä ei ole tingitty liikaa, eikä 12 Years a Slave edusta tähtinäyttelijöistään huolimatta perus-Hollywoodia. Elokuvan tuottajanakin toimineen Brad Pittin edistyksellinen hyvisosa on tylsähkö, mutta muuten roolisuoritukset ovat järjestään loistavia. McQueenin luottonäyttelijä Michael Fassbender on hyytävä raakana plantaasinomistajana ja sivuosissa usein nähty Chiwetel Ejiofor saa ansaitusti hetkensä parrasvaloissa.

12_years_a_slave_prov_med_dette_ma_lyses_litt_opp.jpgKauniin rosoisesti kuvatun elokuvan puuvillapellot ja sammaleen peittämät ikiaikaiset tammet henkivät etelävaltioiden rikasta kulttuurihistoriaa ja samalla vuosisatojen kärsimystä. 12 Years a Slave näyttää kaunistelematta orjakaupan raadollisuuden, eikä elokuvan jälkeen voi olla miettimättä historian laajamittaisimman ihmiskaupan vaiheita. Elokuvan tapahtumat rinnastuvat ajatuksia herättävästi nykyajan ihmiskauppaan, mutta 1800-luvulla orjuus oli paitsi laillista, myös kannatteli kokonaisten osavaltioiden taloutta. 12 Years a Slave kertoo osuvasti, että orjuudelle löydettiin myös moraalisia ja uskonnollisia perusteita. Fassbenderin Mr. Epps onnistuu löytämään ruoskinnallekin oikeutuksen ihan Raamatusta asti.

McQueenin elokuva ei ole vakavasta ja raadollisesta aiheestaan raskasta katsottavaa. Sitä vastoin Northupin tarina tuntuu tärkeältä kertoa ja tuntea, vielä tänäkin päivänä. Nykypäivän rasismia voi miettiä vaikkapa suhteessa 12 Years a Slavesta Italiassa julkaistuihin, kohuttuihin mainosjulisteisiin, joissa pääosan Ejiofor oli syystä tai toisesta korvattu Fassbenderillä sekä pienessä roolissa piipahtavalla Pittillä.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Allen ja elokuvasankaruuden etiikka

Törmäsitkö jo Dylan Farrow’n New York Timesin blogissa julkaiseman avoimeen kirjeeseen isästään Woody Allenista? ”What’s your favorite Woody Allen movie?”, Farrow kysyy ennen kuin aloittaa kertomuksensa siitä, kuinka Allen käytti häntä lapsena seksuaalisesti hyväkseen. Tänään Allen julkaisi samaisen lehden kautta oman vastineensa, jossa ehdottomasti kieltää tyttärensä syytökset ja väittää entisen vaimonsa Mia Farrow’n korruptoineen Dylanin häntä vastaan.

Allenille myönnetyn Golden Globe -elämäntyöpalkinnon jälkimainingeissa julkaistussa kirjeessään Dylan Farrow kertoo voivansa pahoin nähdessään elokuva-alan juhlivan sankarina seksuaalirikollista. Totuus on tälläkin kertaa tuolla jossakin, mutta itse ryhdyin tapauksesta luettuani pohtimaan taiteen, sen tekijän ja koko ympäröivän yhteiskunnan suhdetta. Voiko taiteesta nauttia ilman moraalisia kytköksiä? Onko tekijän tausta ylipäätään olennainen vai pitäisikö itse teoksen ratkaista? Saako vaikkapa ideologisesti kyseenalaiselle elokuvalle antaa tunnustusta sen esteettisistä ansioista?

woody-allen.jpgFarrow nostaa esille erityisesti kysymyksen siitä, miten taideyhteisön ja yhteiskunnan laajemminkin pitäisi idoleihinsa suhtautua. Pitäisikö elämäntyöstään palkitun olla muutenkin esimerkillinen ihminen? Pitäisikö näyttelijöiden kieltäytyä rikosepäilyjen alla olevan ohjaajan kanssa työskentelemisestä ja tuottajien sulkea tarvittaessa rahahanansa?

Allenin avioliitosta Mia Farrow’n adoptiotytär Soon-Yihin kohuttiin aikoinaan paljonkin, mutta rakastettu ohjaaja on päässyt jatkamaan työtään ilman sen suurempia julkisia kolhuja. Eksentrisille (mies)taiteilijoille on muutenkin ollut tapana antaa paljon anteeksi. Monen artistin uraa ovat varjostaneet kotiväkivalta, päihteiden väärinkäyttö ja vakavammatkin syytökset. Elokuvantekijöistä Roman Polanski on jatkanut menestyksekkäästi työtään Euroopassa Yhdysvalloissa edelleen vireillä olevista raiskaussyytteistä huolimatta. Esimerkiksi Jerry Lee Lewisin ura ja maine taas saivat aikamoisen kolhun hänen naituaan tuolloin 13-vuotiaan serkkunsa, mutta tämä ei ole estänyt Lewisiä saamasta useampaakin elämäntyöpalkintoa.

Noh, edelleenkään en tiedä miten minun tulisi lempeänneuroottisena älykkönä pitämääni Alleniin jatkossa suhtautua. Voinko katsoa ihanaa Annie Hallia  samoin silmin, ostanko lipun myös Woodyn seuraavaan elokuvaan? Luultavasti kyllä, mutta silti ei: ihailtujen ja vaikutusvaltaistenkaan väärintekoja ei voi ei saa lakaista maton alle.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Uutiset ja yhteiskunta