Mitä tekisit, jos saisit tietää sinulle olevan vain 30 päivää elinaikaa? Tyytyisitkö kenties sänkypaikkaan ja kivunlievitykseen vai tekisitkö kuten Matthew McConaugheyn oivallisesti näyttelemä texasilainen cowboy Dallas Buyers Clubissa ja marssisit ulos sairaalasta huutaen ”there ain’t nothin’ out there can kill fuckin’ Ron Woodroof in 30 days!”? Myönnetään, että itse kallistuisin luultavasti enemmän ensimmäisen vaihtoehdon puoleen, mutta ei taitaisi olla itse kullekaan pahitteeksi omaksua palanen Ronin ronskia elämänasennetta.  

Naisia, baareja ja pikku huijauksia harrastava viinaanmenevä rodeosankari on aikamoinen ketku, mutta povitaskun ja taskumatin takaa paljastuvat toki lopulta lämmin sydän ja sisukas sielu. Tosipohjaisessa tarinassa HIV-diagnoosin 80-luvun puolivälissä saavasta Ronista kuoriutuu uuteen epidemiaan kehnoja ja kalliita lääkkeitä kauppaavien lääkeyhtiöiden tyranniaa vastustava kansalaisaktiivi, joka ryhtyy jakelemaan Yhdysvaltojen ulkopuolelta salakuljettamiaan rohtoja perustamansa ”klubin” kautta. Homojen taudiksi nimetyn sairautensa ensin raivokkaasti kieltävä perusäijä alkaa samalla pikkuhiljaa pehmentää asenteitaan ja löytää lopulta yhteyden Dallasin gay-yhteisöön. Johdattelijana kohti henkistä valoa toimii melkein tunnistamattomaksi muuntautuneen Jared Leton taidokkaasti tulkitsema transsukupuolinen Rayon.

Ja niinhän siinä käy, että rehtiä cowboyta ei kuukaudessa tapa virus eikä mikään. Niin homokammoisille ryyppykavereille kuin byrokraattisille lääkäreille ja korruptoituneelle elintarvikevirastollekin toivotetaan ”well fuck you all”, ja jatketaan matkaa. Vaikka läpi harmaan kiven. Kuten elokuvan tagline ”uskalla elää” jo vihjaa, tippa linssiinhän tällaisestä elämänhalun ylistyksestä uhkaa herahtaa. Kanadalaisohjaaja Jean-Marc Valléen (mm. C.R.A.Z.Y.) draama ei kuitenkaan ole siirappisen sentimentaalinen tai holhoava sairauskertomus eikä myöskään ylidramatisoi aihettaan. Kaiken kaikkiaan kuusi Oscar-ehdokkuuttakin saanut Dallas Buyers Club on oikein kelpo elokuva.

Samalla voi jälleen kerran hämmästellä, miten loistava näyttelijä McConaugheystä on vanhemmiten kuoriutunut. Buyers Clubia varten itseään parisenkymmentä kiloa kuihduttanut Matthew on kunnostautunut etenkin eteläisten osavaltioiden modernien lehmipoikien tulkkina, ja on jälleen stetsonissaan luisevanakin jotenkin elinvoimaisen juureva. Uutta True Detective -sarjaa en vielä ole nähnyt, mutta McConaughey veti erinomaiset roolit jo esimerkiksi perustrillerit päihittävässä The Lincoln Lawyerissa sekä vähemmälle huomiolle jääneessä Mudissa. Parhaan ja pelottavimman kaikista täytyy silti olla parin vuoden takaisen Killer Joen palkkatappaja. Yhtä häiriintyneeseen niljakkuuteen tuskin kukaan muu olisi pystynyt – katso ja ällisty.