Silmät auki

mrrobot_prelinear_aspot.jpg

Viikonloppuna jaettujen Emmyjen symppiksin, tai ainakin suurisilmäisin, voittaja on miespääosasta palkittu Rami Malik. Hakkerimaailmaan sijoittuvassa Mr. Robotissa sosiaalisesti kömpelöä Elliotia näyttelevä Malik on roolissaan kieltämättä loistava. Epäluuloinen, ahdistunut ja morfiinihuuruissaan välillä narkkarinkelmeä, mutta silti skarppi ja herkän liikkis. Ja se musta hupparin alta pälyilevä katse on suorastaan käsittämätön. Miten jollakulla voi olla noin isot ja oudot öögat? Malekin piirteissä on melkein jotain myyttistä – ehkä se johtuu egyptiläisistä sukujuurista.

HBO Nordicilta löytyvä Mr. Robot liikkuu ihan viihdyttävästi jossakin suhteellisen uskottavan yritysvakoilutrillerin ja sarjassakin vilahtavan Hakkerit-henkisen pahisfantasian välimaastossa. Homman jujuna on se, ettei harhojensa kanssa kamppaileva Elliot itsekään aina tiedä mikä on totta. Mustapukuisia miehiä tuntuu lymyilevän joka kadunkulmassa eikä keneenkään voi luottaa. Etenkään Christian Slaterin näyttelemään omalaatuiseen hakkeriguruun, vai voiko?

Toisaalta, Snowdenin jälkeen mikään määrä vakoilua ei tunnu kovin uskomattomalta, ja Mr. Robot tarjoilee ihan aiheellisen muistutuksen siitä, ettei kaikkea kannata jakaa netissä. Jokaisesta salauksesta löytyy murtumakohta – ja usein se on hömelö käyttäjä, joka klikkailee epämääräisiä linkkejä, lörpöttelee tunnusnumeronsa puhelimessa eikä vaivaudu keksimään kunnollista salasanaa. Lopulta lienee vain hyväksyttävä, että kukaan ei ole turvassa, ja että tieto lisää tuskaa. Jos ei muuta, niin tästä lähin teippaan tietokoneen kameran siveästi umpeen.

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään

Rakkautta on

tumblr_nydl3ihmnf1tcxkqzo1_1280.jpg

Se hetki kun viimeistään tajuaa syksyn tulleen: Rakkautta & Anarkiaa pyörähtää käyntiin. Bio Rexin ja Maximin ollessa remontissa tänään alkavan festarin päänäyttämönä toimii Savoy-teatteri. Näytöspaikoissa on muutenkin mukavasti variaatiota, vanhoista tutuista Kino Sheryliin ja Korjaamo Kinoon. Enää täytyy muistaa kurkata kestot ja optimoida siirtymät. Sekä tietysti kelailla vaihtoehtoiset kahvibreikkipaikat ja vessajonojen pituudet eri kohteissa. Yes we can.

Elokuvia piisaa tuttuun tapaan kuin Pokemonin metsästäjiä Ruttopuistossa, joten tässä oma viime hetken tärppilistani. Vaihtoehtoisia vinkkejä löytyy myös esim. täältä tai täältä.

Everybody Wants Some!!
Koska Rakkautta ennen -elokuvat ja Boyhood, need I say more? Henkistä jatkoa Linklaterin Dazed and Confused -leffan kasariviboille.

Elle
Kohun saattelema Paul Verhoeven -pläjäys, jolta voi odottaa mitä tahansa. Pääosassa takuuvarma Isabelle Huppert.

Tämän jälkeen
Kiinnostava, nouseva ohjaaja Mia Hansen-Løve ja se Isabelle Huppert, jälleen kerran.

Certain Women
Kelly Reichardt on amerikkaisen indien hiljaisia ykkösnimiä. Pääosissa joukko loistavia naisia: Laura Dern, Michelle Williams ja Kristen Stewart.

Mapplethorpe: Look at the pictures
Mapplethorpe kiehtoo aina vaan, mutta kuulemma tämä dokkari ei ole pelkkää vanhan kierrätystä. Sitä paitsi Patti Smith ja 70-luvun New York, ah.

Chevalier
Uusi kreikkalainen elokuva on niin outoa ja ihanaa, tai ainakin Athina Tsangarin ohjaukset. Viime vuoden festarihitti Lobsteriakin on väläytelty vertailukohtana.

Evolution
Maagisen outoa kamaa tyttöjen sisäoppilaitokseen sijoittuneen Innocencen jalanjäljissä. Huhujen mukaan R&A-väen oma ennakkosuosikki.

Mr. Gaga
Ei Lady Gaga vaan israelaliskoreografi Ohad Naharin. Hyvää tanssielokuvaa ei ole liikaa tarjolla, toivottavasti tämä on sellainen.

Maggie’s Plan
Greta Gerwig, Ethan Hawke ja Julianne Moore? Ok!

Kulttuuri Leffat ja sarjat Ajattelin tänään