Tyttö ikkunassa

danishgirl1-xlarge.jpg

Tiedätte varmaankin sen tunteen, kun haluaisi kovasti pitää jostakin mutta ei vaan natsaa. Tanskalainen tyttö on vähän tällainen tapaus. Lähtökohta on nimittäin ihan lupaava: pääosissa viehkot Alicia Wikander ja Eddie Redmayne, aiheena valtavirtaelokuvassa yleensä korkeintaan pintapuolisesti käsitelty sukupuolinen identiteetti ja taustalla 20–30 luvun boheemi taidemaailma. Ohjaajana on aikoinaan Kuninkaan puheella kultasuoneen iskenyt Tom Hooper.

Einar Wegener (Redmayne) on sumuisista maisemiakuvistaan tunnettu ujo maalari, jolla on suloisen rakkaudentäyteinen suhde eläväiseen vaimoonsa Gerdaan (Vikander), vielä omaa ääntään etsivä taiteilija hänkin. Einarin poseeraaminen naismallina vaimolleen on aluksi vitsikästä, mutta pikkuhiljaa Lili alkaa muotoutua. Lopulta Einarista on jäljellä vain tuska ja häpeä, eikä Lilin olemassaoloa, tai elämänhalua, enää voi kiistää.

Harmi, että Tanskalaisen tytön ongelmiksi nousevat ylitunteellisuus ja pikkusievyys. Kööpenhaminan pittoreskiudesta ja söpöstelevän pieteetillä puvustetusta ajankuvasta voisi nauttiakin, ellei kliseinen viulumusiikki alleviivaisi tunnelatausta alusta asti. Maalarina ja ikuisena tarkkailijana Einar etsii Liliä ymmärrettävästi ulkoisten eleiden kautta, mutta jotain kovin poseeraavaa roolissa on. Naiseutta määrittelee lopulta pitkälti elegantisti kasvojen lähelle tuotu käsi. Koskettavaksi tarkoitettu loppukohtaus on ennalta-arvattavassa symboliikassaan jo aivan höpsö.

Ei Tanskalaista tyttöä kuitenkaan täysin voi teilata: tosielämän kohtaloihin perustuva tarina kertoo osin ansiokkaasti tärkeästä aiheesta. On tuskallista ajatella kuinka moni sukupuolensa tai seksuaalisuutensa kanssa kamppaillut on saanut mielisairaan leiman tai muuten vain tuomittu kelpaamattomana. Tuomitaan tänäkin päivänä, ja esimerkiksi tarpeettomia leikkauksia sukupuoleltaan määrittelemättömille vauvoille suoritetaan edelleen. Siksikin toisaalta toivoisi, että neljä Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva olisi edes pikkuisen parempi.

Pariisissa lopulta melko merkittävän uran tehneen Gerda Wegenerin retrospektiivi on muuten parhaillaan esillä ainakin Kööpenhaminan Arken-museossa. Käy fiilistelemässä, jos liikut sillä suunnalla.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Ajattelin tänään

Ilman rönsyjä

Spotlight

Joskus on hyvä palata perusasioiden äärelle, keskittyä olennaiseen. Näin tekee myös Spotlight, joka edustaa vanhan koulukunnan tarinankerrontaa. Se ei kikkaile kuvauksella, leiki aikatasoilla, rakenna hienostuneita juonikoukkuja tai koukuta erityisen dynaamisella ilmaisulla. Varma ohjaus ja taloudellisen taitava näyttelijäntyö riittää. Katolisen kirkon systemaattisesti peittelemän pedofiiliskandaalin paljastaneen toimittajatiimin työtä ei liioin kuorruteta glamourilla, vaan vyyhtiä puretaan arkisissa toimituspalavereissä, pölyisissä arkistoissa ja avotoimistossa ahkerasti excelöiden.

Ohjaajana Tom McCarthy on enimmäkseen pienimuotoisten indiedraamojen mies (Station Agent, Win Win), joten harppauksesta Oscar-sarjaan voi vain onnitella. Spotlight sai ehdokkuudet mm. parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan, parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen sekä sivuosasuoritusten sarjoissa. Voi olla, että tiimi jää tällä kertaa nuolemaan näppejään, mutta katsomisen arvoinen elokuva ehdottomasti on, koskettavakin. Vaikka väärinkäytöksiä ja traagisia kohtaloita ei paisutella viulumusiikin kera, pala nousee lopulta kurkkuun kyynisemmälläkin.

Spotlight kuvaa kiinnostavasti paitsi jälleen kerran melkoisen sisäänpäinlämpiävyyden tyyssisijana näyttäytyvää Bostonia, myös katolisen kirkon ja paikallispolitiikan hyväveli-verkostoa. Uskonto näyttäytyy olennaisena osana köyhän työväenluokan arkipäivää ja toisaalta verkostoitumisväylänä kaupungin (miehisiin) valtarakenteisiin. Vaikenemisen kulttuuri ja ”maan tapa” herättää lopulta läheisempiäkin mielleyhtymiä Talvivaarasta Aarnio-juttuun.

Elokuvaa katsoessani mietin myös median murrosta ja sitä, kuinka Spotlight-toimittajatiimin kaltainen tutkiva journalismi joutuu vuosi vuodelta ahtaammalle. Spotlightissakin viitattuun tehostamiseen kaatunevat ensimmäisenä huolellinen tutkimustyö ja pitkälle viety kriittinen analyysi, jota pirstoutuvan tiedon maailmassa kaipaisi entistäkin enemmän. Elokuvan jälkeen tekisi melkein mieli vaatia pelastamaan uhananalaiset toimittajat.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään