Tiedätte varmaankin sen tunteen, kun haluaisi kovasti pitää jostakin mutta ei vaan natsaa. Tanskalainen tyttö on vähän tällainen tapaus. Lähtökohta on nimittäin ihan lupaava: pääosissa viehkot Alicia Wikander ja Eddie Redmayne, aiheena valtavirtaelokuvassa yleensä korkeintaan pintapuolisesti käsitelty sukupuolinen identiteetti ja taustalla 20–30 luvun boheemi taidemaailma. Ohjaajana on aikoinaan Kuninkaan puheella kultasuoneen iskenyt Tom Hooper.

Einar Wegener (Redmayne) on sumuisista maisemiakuvistaan tunnettu ujo maalari, jolla on suloisen rakkaudentäyteinen suhde eläväiseen vaimoonsa Gerdaan (Vikander), vielä omaa ääntään etsivä taiteilija hänkin. Einarin poseeraaminen naismallina vaimolleen on aluksi vitsikästä, mutta pikkuhiljaa Lili alkaa muotoutua. Lopulta Einarista on jäljellä vain tuska ja häpeä, eikä Lilin olemassaoloa, tai elämänhalua, enää voi kiistää.

Harmi, että Tanskalaisen tytön ongelmiksi nousevat ylitunteellisuus ja pikkusievyys. Kööpenhaminan pittoreskiudesta ja söpöstelevän pieteetillä puvustetusta ajankuvasta voisi nauttiakin, ellei kliseinen viulumusiikki alleviivaisi tunnelatausta alusta asti. Maalarina ja ikuisena tarkkailijana Einar etsii Liliä ymmärrettävästi ulkoisten eleiden kautta, mutta jotain kovin poseeraavaa roolissa on. Naiseutta määrittelee lopulta pitkälti elegantisti kasvojen lähelle tuotu käsi. Koskettavaksi tarkoitettu loppukohtaus on ennalta-arvattavassa symboliikassaan jo aivan höpsö.

Ei Tanskalaista tyttöä kuitenkaan täysin voi teilata: tosielämän kohtaloihin perustuva tarina kertoo osin ansiokkaasti tärkeästä aiheesta. On tuskallista ajatella kuinka moni sukupuolensa tai seksuaalisuutensa kanssa kamppaillut on saanut mielisairaan leiman tai muuten vain tuomittu kelpaamattomana. Tuomitaan tänäkin päivänä, ja esimerkiksi tarpeettomia leikkauksia sukupuoleltaan määrittelemättömille vauvoille suoritetaan edelleen. Siksikin toisaalta toivoisi, että neljä Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva olisi edes pikkuisen parempi.

Pariisissa lopulta melko merkittävän uran tehneen Gerda Wegenerin retrospektiivi on muuten parhaillaan esillä ainakin Kööpenhaminan Arken-museossa. Käy fiilistelemässä, jos liikut sillä suunnalla.