Täytyy myöntää, että ihan pikkuisen epäilin. Michael Fassbender on taivaan lahja ensiluokkainen näyttelijä, mutta sopiiko hän Steve Jobsiksi? Ja ovatko Jobs ja i-tuotteet lopulta niitä kaikkein kiinnostavimpia elokuvanaiheita? Ashton Kutcherkin saattoi kummitella vielä jossain mielen perukoilla. Sitä paitsi Steve Jobs on todella tylsä nimi elokuvalle. Eikö olisi voinut keksiä jotain nokkelampaa?

Toisaalta, Danny Boyle ohjaamassa ja Aaron Sorkin käsikirjoittamassa. Plus kiinnostava casting. Ja kyllä, toimiihan se. Steve Jobs välttää elämänkertaelokuvien yleisimmät karikot ja rajaa aiheensa huolella. Pidättäytyminen kolmessa samaa kaavaa noudattavassa jaksossa on tiukka veto, ja tarina rakentuukin kokonaan herätyskokouksia muistuttavia tuotelanseerauksia edeltävistä tunneista. Tuotetta pusketaan valmiiksi vaikka vilppikeinoin jos tarvis, puheita viilataan, paitoja vaihdetaan, toimittajia väistellään ja kiivaita käytäväkeskusteluja käydään. Rinnalla kulkee Jobsin ja tyttären kivulias suhde.

Lopputulos on yllättävän kiinnostavaa draamaa ja niin tiivistä verbaalihyökytystä, ettei paremmasta väliä. Takahuoneisiin keskittyvä Steve Jobs on jatkuvassa nokittelussaan hetkittäin jopa klaustrofobinen. Näyttelijät ovat joka tapauksessa erinomaisia ja armottomaksi kusipääksi usein leimattu Jobs ensivaikutelmaa monitahoisempi hahmo. Maaninen, työhullu, kontrollifriikki ja sosiaalisista normeista piittaamaton kyllä, mutta tällaisia johtajiahan on. Kolikon kääntöpuolelta löytyy rohkea ja tinkimätön visionääri; utelias älykkö, joka osaa tasapainoilla suurten linjojen ja pienten yksityiskohtien ristiaallokossa.