Vuoden parhaat

 

amy-winehouse-documentary-trailer-makes-debut-fdrmx.jpg

Siihen havahtuu aina yhtä yllättäen. Taas on yksi vuosi takanapäin, toinen edessä. Halusipa tai ei, uusivuosi on myös jonkinlainen tilinteon hetki. Mitä jäi käteen, mitä odottaa tulevalta. Lupauksia en muista ikinä tehneeni, listoja joskus kylläkin. 

Tykkään niitä myös lukea, analyysejä vuoden ilmiöistä, ihmisistä, kirjoista ja levyistä. Jälleen tulin löytäneeksi monta uutta hienoa artistia, joilta olen onnistunut ummistamaan korvani – hyvän musiikin puutteesta valitellessa. Jos josta kusta taas tuntuu, ettei viime aikoina ole ilmestynyt hyviä leffoja, tässä ainakin muutama todiste päinvastaisesta. Omat suosikkinsa saa myös jakaa!

Listaamisen tekee hankalaksi maittain vaihtelevat ilmestymisaikataulut. Johonkin kelvolliseen rajaamistapaan päätyäkseni kelpuutin mukaan kaikki vuonna 2015 Suomessa valkokangaslevitykseen saadut elokuvat. Eräät 2014 valmistuneet ja viime vuoden Oscareistakin kisailleet huippuleffat kuten Birdman, Whiplash, Wolf of Wall Street, Citizenfour ja Turisti ehdittiin noteerata jo joillakin vuoden takaisilla leffalistoilla. 

Vuoden top vitoseni (ei järjestyksessä):

1. Amy
2. Taxi Teheran
3. Whiplash
4. Citizenfour
5. Mommy

Bubbling under:

Birdman, Leviathan, Väkivallan vuosi, Ingrid Bergman – Omin sanoin, 45 vuotta, Turisti, Dheepan, Sicario

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Ajattelin tänään

Vanhat hyvät jutut

1320382303.jpg

Uusi Tähtien sota -leffa on saanut aikaan niin massiivisen pöhinän, että pakkohan se oli käydä kurkkaamassa. Ja mikä ettei, sillä oikeastaan Force Awakens on täydellinen joululomaleffa. Hyvin toteutettua seikkailuviihdettä, joka toimii isältä pojalle (tai äidiltä tyttärelle). Bonuksena löytyy tietenkin pikkukivaa nostalgiaa niille, jotka ovat riittävän keski-ikäistyneitä sellaisen päälle ymmärtämään. Samalla hommaa on päivitetty 10-luvun arvoihin, kiintiö ei-valkoisesta hahmosta simpsakkaan naistoimijaan. Läpäisisikö tämä peräti nippanappa Bechdelin testinkin.

Kiinnostavia näyttelijöitäkin leffassa on ihan riittävästi yhteen galaksiin, Adam Driverista Oscar Isaaciin. Kaikesta huolimatta parasta elokuvassa ovat mielestäni ne samat vanhat jutut – ja hahmot. Sorry vaan Driver, Isaac ja harmi kyllä ei niin kovin sielukkaat uudet tähdet Daisy Ridley sekä John Boyega, Force Awakens alkaa pelittää siinä vaiheessa kun setämies Harrison Ford astuu kuvioihin. Prinsessa Leia ja Luke Skywalkerkin kaivetaan toki naftaliinista, mutta Solon ja Chewbaccan seurassa saa kaupan päällisiksi arvuutella heiluuko karvapuvun oma Joonas Suotamomme. 

Jos koko hulina taas ei kerta kaikkiaan kiinnosta yhtään, et ole yksin. Medioissa on ilmestynyt useampiakin avautumisia Tähtien sota -ummikoilta (Dear Eki, oonks normaali?) ja elokuva-arvioita voimaan vihkiytymättömiltä. Kurkkaa esim. tämä teksti. Huom! Sisältää juonipaljastuksia. 

Kulttuuri Leffat ja sarjat Ajattelin tänään