Lihan värinä
Vähän niin kuin televisiosta virallisesti seurataan vain Ajankohtaista ykköstä ja uutisia (ei esim. Ensitreffejä alttarilla), meillä katsellaan lähinnä laatusarjoja ja syvällisiä taide-elokuvia (ei esim. Magic Mike XXLää). Vitsi vitsi, sillä nähtävästi miesstrippareillekin on hetkensä. Ammattikuntaa tietenkään yhtään väheksymättä.
Ensimmäisessä Magic Mikessä kiinnosti ennen kaikkea se, että ohjaajana oli peräti Stephen Soderbergh. Ja sekoilihan siinä myös ihanan niljakas Matthew McConaughey. Ei elokuva silti hyvä ollut – ulkoisista avuistaan huolimatta oikeastaan varsin mitäänsanomaton ja kummallisen kömpelöllä dialogilla varustettu. Tiedä sitten onko hyvä vai huono asia, että Magic Mikella on samasta aihepiiristä huolimatta hyvin vähän tekemistä tämän jatko-osan kanssa.
Siinä missä ykkösosa lähestyi strippaamista suhteellisen kriittisesti henkisesti kuluttavan seksityönä, päihteiden ja pikkurikollisuuden läpäisemänä alana jolle päädytään nopean rahan toivossa muka ihan vain hetkeksi, XXL:ssä homma on kääntynyt yltiöpositiiviseksi naisten voimauttamiseksi. MM XXL on hyvän mielen tie-elokuva miesten välisestä ystävyydestä, jossa male entertaining on itsetunnon kohotusta kaipaavien naisten, anteeksi kuningattarien, iloluontoista huomioonottamista.
Itse strippaamista leffassa on lopulta aika vähän, ja sekin suurelta osin aika (pop)kornia. Mutta se on kai tarkoituskin. Nämä tyypit eivät nimittäin ota itseään liian vakavasti, vaan haluavat saada hymyn huulille. Niinku vaivaa ja vaatteita säästelemättä.
Koska en saanut aikaiseksi rustata perinteistä Rakkautta & Anarkiaa -tärppipostausta, tervehdin teitä tällä kertaa maanantaisella festivaalinjälkeispostauksella. Tämä oli hyvä vuosi, sillä kävin katsomassa kahdeksan elokuvaa ja ainoastaan yksi niistä oli jos ei nyt huono, niin melko yhdentekevä. Muut sen sijaan oli vähintäänkin mielenkiintoisia tai jopa suorastaan loistavia: Cannesin kultaisen palkinnon voittanut Dheepan, iranilaisohjaaja Jafar Panahin Taxi Teheran ja yhden oton berliiniläisihme Victoria etunenässä. Pakollinen hyvän mielen festarielokuva The Diary of a Teenage Girl oli sekin ihana. 1970-luvun San Francisco, Alexander Skarsgård, vähän teini-iän myötähäpeää ja muistutus siitä, että tyttökin saa tod. haluta seksiä. Ja että tärkeintä on tykätä itsestään.