Saako olla: näkökulma

DheepanRujon kaunista, silottelematonta ja hengästyttävän hienoa elokuvan tekoa, sen Jacques Audiard osaa. Cannesin Kultaisen palmun voittanut ja R&A:n kunniakkaasti avannut Dheepan kuuluu epäilemättä vuoden elokuvatapauksiin. Eikä ihme, sillä Dheepan on paitsi vaikuttava elokuva, myös ennen kaikkea profeetallisen ajankohtainen. Euroopan siirtolaiskriisistä uutisoidaan joka päivä, mutta tällaista näkökulmaa aiheeseen on vaikea löytää.

Dheepan on rytmiltään hitaampi ja hajanaisempi kuin vaikkapa Audiardin edellinen, Luihin ja ytimiin. Tavallaan tietynlaisen hapuilevuuden voi ajatella sopivan kuvioon: siirtolaisen maailma on hämmentävä ja sekava. Ei voi olla varma siitä mihin päätyy, ei osaa kieltä tai sääntöjä. Tamilitaustaisten amatöörinäyttelijöiden käyttö korostaa vaikutelmaa, mutta toisaalta lisää roimasti autenttisuutta. Tuttua draaman tajua elokuvassa silti on, ja Dheepan vaihtaa selvästi vaihdetta pariinkin otteeseen.

Elokuvilla ei muuten ole paljoakaan tekemistä toistensa kanssa, mutta Beasts of No Nationin tapaan Dheepan, jos mikä, on väline lisätä ymmärrystä maailmasta. Sikäli kun se nyt elokuvan avulla on ylipäätään mahdollista. Samaa on myös uskon mureneminen ensin ideologisesti niin kirkkaina näyttäytyviin sodankäynnin syihin. Dheepania näyttelevä Anthonyhasan Jesuthasan liittyi teininä oikeasti tamilitiikereihin, ja kertoo haastattelussa jättäneensä lopulta liikkeen kun koki sen aatteellisen pohja kadonneen ja johtamisen muuttuneen mielivaltaiseksi.

Poliittisista kysymyksistä huolimatta elokuvan pääjännite on oikeastaan olosuhteiden pakosta perheenä elämään joutuvan kolmikon keskinäisissä suhteissa. Miltä tuntuisi esittää täysin tuntemattoman miehen vaimoa ja viedä ventovierasta lasta kouluun? Tuntea selässään uteliaat katseet. Pälyillä pelokkaana sivuilleen ja yrittää olla puhumatta ohi suunsa. Olla yhtäaikaa näkymätön ja silmätikku.

Kommentit (4)
  1. Hieno arvio! Oon tänään menossa katsomaan ja odotukset on huimat. Vähän myös pelkään että murrun ihan täysin, sen verran rankalta vaikuttaa ja olen viime päivinä ollut kovin herkillä muutenkin, mutta katsotaan.

    1. Kiitti, nauti! Ja koita kestää.

      1. Vähän hävettää myöntää mutta mulle tämä oli pieni pettymys. Olisin toivonut paljon enemmän keskittymistä ”perheen” dynamiikkaan ja karsinut roimasti rikollisjengin, väkivallan ja lopun sissisotamaisia kuvailuja. Lapsi, jonka kokemus olisi musta ollut ehkä jopa kiinnostavin, jäi lähes täysin paitsioon, samoin hienosti rakennetun alun saanut pääparin välinen suhde. Ts. monta avausta tehtiin mutta melkein kaikki jäivät kesken. Ymmärrän hyvän pointtisi siitä että pakolaisten kokemus on kaikin tavoin sekava ja jopa päämäärätön mutta puhtaan elokuvallisesti rakenne ei musta toiminut. En myöskään ymmärtänyt yhtään miten se joku kenraali sattui tulemaan juuri samaan ranskalaiseen syrjäkaupunkiin ja miten lopun pelastautuminen oli mahdollista, vaikka tuskin koskaan olen toivonut yhtä paljon onnellista loppua.

        En tiedä. Tuntuu urpolta kritisoida aihe kun oli mitä ajankohtaisin ja tärkein, ja alkuasetelma todella kiinnostava. En vaan saanut tästä irti sitä mitä ilmeisesti kaikki muut. Ehkä koska odotin niin paljon ja nimenomaan henkilökuvauksen ja kerronnan tasolla.

        1. No voi paska. Mulla ei ollut hirvittävän isoja odotuksia Dheepania kohtaan. Oon tykännyt kovasti Audiardin edellisistä, mutta arvelin tämän olevan erilainen. Ja niinhän se oli. Tavallaan hassua, että Palme d’Or tuli juuri tästä. Mutta ymmärretävää, koska ajankohtaisuus.

          Samaa mieltä siitä, että leffalla on myös puutteensa eikä rakenne ole kaikkein johdonmukaisin. Lapsi unohdettiin tosiaan hassusti (mistä en oikeastaan piitannut, koska näyttelijänsuoritus ei ollut kovin kaksinen), ja homma meni vähän Taksikuskiksi. Ristiriidoista huolimatta, pidin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *