Suistunut raiteiltaan

Nainen junassa

Tämän vuoden it-jännäri lienee Paula Hawkinsin Nainen junassa (The Girl on the Train). Kirjassa traumaattisesta erostaan katkeroitunut ja kohtuuttoman pitkäksi ajaksi liian kiltin ystävättärensä nurkkiin rypemään jäänyt Rachel turruttaa itseään reippailla päiväkänneillä ja matkustaa joka päivä radanvarsilähiöstään junalla kaupunkiin, vakioikkunapaikallaan. Reitti kulkee tietenkin juuri vanhan kotitalon ohi, jota nyt saastuttaa katala uusi nainen. Rachelin huomion kiinnittää kuitenkin erityisesti naapurin täydelliseltä vaikuttava nuori pariskunta, jolle hän kehittelee yhtä lailla täydelliset mielikuvitusnimet- ja ammatit. Kun tuo kaunis mysteerinainen eräänä päivänä katoaa, muistinmenetyskohtauksista kärsivä Rachel epäilee jotenkin sekaantuneensa tapahtumiin.

Valkokankaalla Nainen junassa on siirretty Lontoosta New Yorkiin, pubeista martinilasien ja oliivien äärelle. Sävymaailma on trendikkään siniharmaa ja epäluotettavalla kertojalla leikittelevä kerronta kumartaa vahvasti Gone Girlin suuntaan. Samanlainen suksee leffa ei kuitenkaan ole, jos ei nyt ihan susikaan. Kirja ja elokuva tulisi periaatteessa arvioida omina teoksinaan, ja elokuva saa ottaa erivapauksia, mutta vaikeahan niitä käytännössä on kokonaan erottaa toisistaan. Tässä tapauksessa kirjan lukeneen (kuten allekirjoittaneen) saattaa esimerkiksi olla vaikea hyväksyä surusilmäisen kaunista Emily Bluntia pöhöttyneeksi alkoholisti-Racheliksi. Ei vaikka huulet vähän olisivatkin rohtuneet.

Toisaalta Emily Bluntin sielukkuus pelastaa elokuvan, sillä muut hahmot on jätetty kiiltokuvamaisiksi karikatyyreiksi. Allison Janneyn etsivä Riley olkoon toinen poikkeus sääntöön. Tarina sinänsä ei ole häikäisevän ihmeellinen, mutta tunnelmaa ja yllätyskäänteitä riittää pätevän perustrillerin tarpeiksi. Kunpa leffalla vain olisi vähän lisää luonnetta. Brittikodikkuus ja vähemmän kauniit näyttelijät sitä ehkä olisivat tuoneet, tai ylipäätään hieman inhorealistisempi ote. Esimerkiksi ryyppyputkien jälkeiset oksennukset ja pissaiset pikkuhousut on, kumma kyllä, jätetty vähemmälle huomiolle.

Gone Girlistä puheenollen kannattaa muuten panna korvan taakse myös Gillian Flynnin aikaisempi romaani Teräviä esineitä (Sharp Objects), josta on tekeillä Amy Adamsin tähdittämä TV-sarja. Lupaavan kammottavalta kuulostaa.

Kommentit (2)
  1. En ole vielä nähnyt mutta tarkoitus on, mutta hitto, kirjan kohdalla olin tosi ilahtunut päähenkilön juppoudesta, ts. siitä että kerrankin on nainen kuvattu ihan kunnolla juopoksi eikä mitään sopivan viileän valkoviinin hienostunutta lipitystä tai satunnaisia vodkaryyppyjä aamuisin.

    Mutta Emily Bluntissa on tosiaan jotain mikä kiehtoo. Palaan siis!

    1. Tosiaan, ei mitään ihania skumppabrunsseja tai muita seitinohuita tällä kertaa. Odotan raporttia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *