autenttista meksikolaista

IMG_7359-001.JPG

IMG_7492.JPG

IMG_7350.JPG

IMG_7364.JPG

 

tein Meksikossa merkittävän havainnon: olen syönyt tortilloja koko elämäni väärin. tai ainakin meksikolaisittain hyvin epäautenttisesti. eikä tässä toki mitään väärää ole – The Mexican way on vain tsiljoona kertaa maistuvampi, kuin perisuomalainen täyteen silputtuja vihanneksia sullottu, liitoksistaan tursuava lätty.

vähemmän ON enemmän. meksikolaiseen makuelämykseen et tarvitse muuta kuin rennosti itsetehtyä guacamolea ja tomaattikorianterisalsaa (Pico de gallo). koko jutun juju piilee tuoreissa raaka-aineissa ja herkullisissa sooseissa.

teen Guacamolen ja Pico de Gallon aina näppituntumalla, koska mielestäni salsa saa olla rehellisesti tekijänsä näköinen. kirjaan kuitenkin suuntaa-antavan läpileikkauksen kastikkeista, jotta tohditte lähteä testaamaan.

Guacamole

3-4 kypsää avokadoa

valkosipulia silppuna (itse käytän noin puolikkaan kynnen)

1-2 limen mehu

tuoretta korianteria silppuna

pieni pätkä tuoretta chiliä (varoen toki, soosin ei tarkoitus olla äkkijyrkkä)

suolaa myllystä

muusaa avokadot ja lisää muut aineet joukkoon. guacamoleen voi myös silputa sipulin ja tomaattia, mutta mielestäni tämä on tarpeetonta, koska nämä ainekset löytyvät salsasta. tämä on muutenkin täysin vöyhkävapaa mole – sekoita, ja maistele ja tiedät kyllä kun soosisi on valmis.

 

Pico de gallo – tomaattikorianterisalsa

4-6 tummanpunaista kypsää tomaattia

pieni sipuli

runsaasti tuoretta korianteria

puolikkaan limen mehu

pippuria ja suolaa myllystä

(muutama jalapeno)

pilko tomaatit passelin kokoisiksi kuutioiksi. voit halutessasi valuttaa tomaatteja hieman, jotta salsasta ei tule vetistä. silppua sipuli ja korianteri joukkoon ja mausta. voila`! niin helppoa, ettei salsan raahaamiselle kaupasta ole enää mitään verukkeita.

tarjoile tortillojen lisäksi esim. paistettua kuhaa tai kanaa, hunajalla, jeeralla ja suolalla maustettuja paistettuja paprika-sipulisiivuja ja cayennepippurilla & kuivatulla korianterilla maustettua jugurttia tai ranskankermaa.

suosittelen, tai oikeastaan yllytän, kokeilemaan. tämä on niin hyvä, ja helppo kattaus, että suuremmankin ihmislauman ruokkii kovin vaivattomasti.

 

KUVAT: Samsung NX30–  järjestelmäkamera

IMG_7351.JPG

IMG_7352.JPG

IMG_7357.JPG

IMG_7356.JPG

Kommentit (6)
  1. Oi näyttäää niiiin hyvältä! Nälkä iski.

  2. Ruoka näyttää huippu herkulta, mutta ”autenttisuutesi” kyseenalaistan. Ei ne noita vehnälettuja syvässä Meksikossa syö. Maissista ne tehdään!

    1. meksikossa syödään vehnä- ja maissitortilloja. Eli ei tässä nyt kamalasti vihkoon mennä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *