elämää kulkukoiran kanssa

saan harvakseltaan tiedusteluja kauniin koiramme rotuperimästä – mihin kysymykseen en tietenkään osaa vastata. Chloen äiti ja sisarukset elävät nyt jo onnellista kotikoiran elämää Suomessa, mutta isä, kuka ikinä lieneekin, on viettänyt koko elämänsä Bukarestin kaduilla. 

Chloe on adoptoitu viiden kuukauden iässä Romaniasta. silmäperusteisesti sanoisin, että hänessä on hyvin montaa rotua, ja ainakin takapään linjasta ja liikkeen motoriikasta päätellen paljon juoksijaa. itsellenihän tällä ei ole mitään merkitystä, mitä hänessä on, vaan mitä hän on.

Chloe on äärimäisen rakastava, hauska, älykäs ja leikkisä koira. hän rakastaa ystäviään Marttia, Ediä, Onnia, Arskaa ja Reinoa. ihmisten suhteen hän on valikoiva – oma perhe ja parhaiden ystävien emännät ja isännät ovat armaita, muut lähinnä arveluttavia.  

parasta elämässä on metsä, kaoottinen kiitojuoksu ja kaikki mitä ihmiset syö iltaisin sohvalla. 

emme tienneet lainkaan mitä odottaa, kun adoptiopäätöksen teimme. uhkakuvat käytöshäiriöisestä koirasta kävivät toki mielessä, mutta päälimäisenä oli usko yhteisen sävelen löytymiseen – vähemmällä tai enemmällä työllä. koiran ottaminen on aina valtaisaa vastuunkantoa vaativa päätös, ja koira on kaikissa tapauksissa koulutettava ja sosiaalistettava kelvolliseksi koirakansalaiseksi. se millaiseksi koira kasvatetaan, on aina ihmisen vastuulla. tämä ei katso koiran syntyperää eikä perimää. 

olen joka ikinen päivä kiitollinen tästä koirasta, ja siitä rakkaudesta, mitä häntä kohtaan saamme kokea.  

kotimaassaan roskaksi tuomittu koira on meille kaikki kaikessa. 

harkitse, ennen kuin teet päätöksen Sinun koirasi syntyperästä. elä tue pentutehtailua, tai terveysriskeistä piittaamatta ihmisen jalostamia rotuja. katukoiran adoptoimisesta voit lukea lisää Rescueyhdistys kulkurit ry:n sivuilta.