harkittu lomagarderobi

IMG_0408.jpg

 

ainoastaan käsimatkatavaroilla matkustaminen luo aina oman haasteensa lomapukeutumisen suunnitteluun. ilokseni huomasin tällä kertaa, että garderobini on siinä mielessä hyvällä mallilla, että mukaan pakattavat vaatteet valikoituvat äärettömän kivuttomasti, ja laukkuun olisi jäänyt jopa tilaa tuliaisillekin. 

näillä (ja muutamalla topilla, nahkarotsilla, alusvaatteilla ja tennareilla) selvisin neljä päivää loistavasti: 

1. musta jokapaikanmekko. omistan kaikkiaan kolme täydellistä mustaa, väljälinjaista mekkoa, jotka taipuvat tennareiden kanssa päivään, ja nilkkureiden kanssa iltaan. myös sukkahousujen denierlukua vaihtamalla, tai sukat kokonaan poisjättämällä, asuun saa aina erilaisen ilmeen. 

2.  ohuehko pohjemittainen takki. hyvin leikattu takki luo huolitellun ja tyylikkään ilmeen asuun kuin asuun. tämä ajaa kätevästi myös viltin virkaa lennoilla, mikä kaltaiselleni palelijalle on ehdottoman tärkeä osa matkustamista. 

3. kepeät leveälahkeiset housut: matkustus- ja lomavaatteissa itselleni tärkeintä on helppous ja mukavuus. en ollenkaan jaksa kiristellä huonoissa kengissä tai ahdistavissa housuissa. liehulakeiset culottesit yhdistettynä mustaan singlet- toppiin tai rentoon villapaitaan toimii tilanteesta riippumatta. 

4. kauniit asusteet: pakkaan viikonloppulomallekin pieneen korupussiin muutaman parin korvakoruja, ja kauniin kellon. klassiset asusteet luovat viimeistellyn vaikutelman, eivätkä paina laukussa juuri nenäliinapakettia enempää. uusi suosikkini on Daniel Wellingtonin metallirannekkeinen siro kelloni* sävyssä Melrose, jonka sain valita kauniista Classic Petite mallistosta. kello on paitsi todella tyylikäs, myös ihanan kevyt.

sain myös allennuskoodin PIRETTlukijoilleni jaettavaksi, jolla saa  -15% alennuksen ja ilmaisen toimituksen koko Daniel Wellingtonin valikoimasta huhtikuun 30. päivään saakka. 

5. kevyt laukku: lomalla tahdon pitää kädet vapaana kantamuksista, minkä vuoksi kevyt cross body laukku on paras valinta lomamatkoille. kannan Chanelin klassikkolaukkuani lähes aina cross body tyyliin, mikä ei pitkien kävelypäivien päätteeksi osoittautunut ollenkaan hyväksi valinnaksi. vaikka laukku kevyehkö onkin, alkoi metallihihna silti painaa olkapäähän ikävästi. 

 

* kello saatu 

IMG_0411.jpg

IMG_0406-2.jpg

IMG_0407.jpg

IMG_0413-001.jpg

Kommentit (15)
  1. Erittäin chic tuo takki! Näytät aina jotenkin huolettoman elegantilta. Melkein kadehtisin, mutta se on ruma tapa. Muutenkin kiva postaus tällaisen minimalismin rakastajalle.

    1. Kiitos Amander.

      Ja hienosti oivallettu kadehtimisesta. Usein olen löytänyt itseni tilanteessa, missä toisen ihmisen joku ominaisuus herättää kateuden omaisia tunteita – upeat hiukset, sykähdyttävä tyyli tai virheettömät hampaat. Mutta sitten taas, kuten sanoit, kadehtiminen on ruma tapa.  Näissä tilanteissa on aina paras ratkaisu kääntää asia kehuksi, minkä ilmaisemalla itsellekin tulee todella hyvä mieli. 

  2. Ihana postaus, ja upea rento asukokonaisuus. Tulee Rooma-kuume.

    Itselle tuo käsimatkatavaroilla matkustaminen tuottaa aina päänvaivaa, varsinkin kenkien ja takkien osalta. Tämä mekkovinkki pitääkin pistää korvan taa. En omista yhtään mustaa hyvää mekkoa, koska aina sellaisen kohdatessani päädyn kuitenkin ostamaan sen kreisin värikäskuosisen version, ja sitten kotona harmittaa, kun perusmekolle olisi käyttöä.

    Tein pari vuotta sitten itseni kanssa diilin, että ostan vain vaatteita, jotka sykähdyttävät. Sen seurauksena kaapissani on vaatemäärään nähden runsaasti värikkäitä kuvioita ja printtejä, mutta ne perusvaatteet puuttuvat. Tänä talvena olenkin jättänyt sykähdyttävät yksilöt kauppaan ja metsästänyt muun muassa täydellistä harmaata pitkää neuletakkia, sinistä istuvaa kauluspaitaa ja valkoista t-paitaa. Seuraavaksi siis etsimään sitä mustaa mekkoa. 

    1. Itse olen päättänyt täysin päinvastaisesti – ostan vaan vaatteita, joiden käyttö on taattu, ja kestävät vuodesta toiseen. Tein päätöksen siksi, kun kaappi alkoi täyttyä juurikin sykähdyttävistä vaatteista, joita ei kuitenkaan ikinä tullut käytettyä juuri tuon mainitsemasi yhdistelyongelman vuoksi. 

      Nyt kaapista löytyy enää sykähdyttäviä vaatteita oikeastaan kaksi vintage paljettijakkua, jotka muuttavat juurikin sen mustan perusasun diskovalmiiksi hetkessä 🙂 

       

      1. Mutta kyllähän tuo tämän postauksen takkikin kuuluu ehdottomasti sykähdyttävien listalle. Paljeteilla ja printeillä on oma paikkansa, mutta kauniit, hyvin istuvat ja laadukkaat perusvaatteet ovat kyllä oikeita aarteita. 

        Luulen, että minunkin ostokäyttäytymiseni on muuttumassa kuin itsellään tuohon kestävyyttä ja käytettävyyttä suosivaan suuntaan. Aikuistumisellakin saattaa olla osuutta asiaan:D

         

         

        1. No totta toki tämäkin 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *