hyvää itselle
eräs lukija ilmaisi räiskälereseptipostaukseni kommenttiosiossa ihmetyksensä siitä, kuinka ihmeessä pysyn fitissä kunnossa syömällä kaikkea ihanaa ja herkullista – mihin kommenttiin vastasin, ettei instagram- tilini kuvafiidi ole suinkaan kuin puoli totuutta. tässäkään asiasta.
tämä on hieman hankala aihe kirjoittaa kuulostamatta terveyshifistelijältä tai sporttihirmulta, mutta yritän silti.
täytän muutaman kuukauden päästä 30, ja voin tänään rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen kehooni – tai oikeastaan olen pystynyt tähän jo hetken aikaa.
naisille ilmeisesti periytyy syntymässä pakonomainen tarve arvostella itseään ja omaa kehoaan. kaikki on väärin, jotain on liikaa ja jotain aivan liian vähän. ja tähän kun ympätään alituinen diettaaminen, syömättä jättäminen ja toisaaltaa taas väärin syöminen, niin ollaan jo aika pitkällä hirvittävässä kierteessä, joka painaa harteilla aina kun lipsahtaa ottamaan palan suklaata kahvipöydässä.
ruuan tulisi ilahduttaa, ravita, piristää ja innostaa. ei masentaa ja aiheuttaa huonoa omatuntoa.
olen entinen taitoluistelija ja kilparatsastaja, ja urheiluni perimmäisenä motiivina on nuoresta saakka ollut menestyminen. rakastin monipäiväisiä valmennusviikonloppuja, kirjoitin päivittäin kaikki harjoitukset ja treenifiilikset pikkutarkasti treenipäiväkirjaan ja asetin tavoitteita – tavoitteita itselle ja ratsulle.
olin pitkään iskostunut ajatukseen, ettei esteratsastuksen ja hevosten jälkeen mikään laji saa minussa aikaan vastaavaa tunnetta, intoa ja tarmoa kehittyä. en pystynyt motivoitumaan mihinkään, eikä salitreeni tai juoksulenkit kiinnostanut helvettiäkään.
kunnes tohdin vaihtaa katsantakantaani – entä jos yrittäisin kehittää ja haastaa ihan vain itseäni, omaa kehoani. opettelin motivoitumaan omasta kehityksestäni. keskittyä vain minuun, ilman, että tarvitsen kehitykseni mittariksi välttämättä kuuttasataakiloa suitsittua urheiluhevosta.
tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan vain hieman pitkäksi venynyt vastaus tuohon lukijani kommenttiin, ei siis ohjenuora, ei ravintonillitys eikä varsinkaan minkään sortin valistuskirjoitus. tämä on vain sanoiksi puettu henkilökohtainen hygge- tilani , mistä olen kieltämättä todella fiiliksissä.
olen siis löytänyt sisäisen urheilijani. ja tätä myötä oppinut syömään kehoa kunnioittaen, ja ennen kaikkea syömään tarpeeksi oikeita asioita. huvittaa miettiä miten ennen nuuhkin hevosten heinät aina tarkkaan homeiden varalta ja mittasin päivittäiset lisäravinteet iltakaurojen joukkoon samalla kun itse elin käytännössä voileivillä ja irtokarkeilla.
nyt tunnen olevani balanssissa. eikä pannukakkukasa silloin tällöin aiheuta juuri muuta kuin valtaisan sokerihumalan ja naamanlevyisen hammashymyn.
Minä olen se kauhistus-kommentoija jota Emppu ihmettelit 😀 en siis todellakaan tarkoittanut syyllistää tai mitään sen suuntaista. Ja olen varma, että Piret ymmärsi kysymykseni, ja vastasikin jo aiemmin, että kuvat jotka päätyvät blogiin ja instaan ovat vain puolitotuutta. Ja ihailen siis blogin pitäjää hurjasti, ja tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa kellekään pahaa mieltä 🙂
ei kukaan varmasti ajatellutkaan että olisit tahtonut pahoittaa mieliä 🙂 Ymmärsin kyllä täysin sinun alkuperäisen kommenttisi, ja juurikin niin että se oli pikemminkin ilmaan heitetty ihmetys, kuin varsinainen kysymys. väänsin siitä vain hieman jutun juurta tähän postaukseen 😀
Pakko ny kerrankin kommentoida näin iloisena ja rakkaudentäyteisenä päivänä (aurinko selkeesti pehmentää vähän aivoja tällein talven jälkeen), että henk. kohtasella tasolla suomalaisia blogeja tulee seurailtua äärimmäisen vähän, mutta sinä se oot siellä listan kärjessä ollut jo siitä asti kun blogger oli alustana.
Oot kyllä ihan äärimmäisen inspiroiva ihminen, jolla elämänasenne tuntuu olevan kohillaan ja visuaalinen silmä hallussa. Että kovasti rispektiä vaan ja jatka samaa rataa!
Aivan ihana kommentti, kiitos suuresti. Huima hymy kirposi kasvoille tätä lukiessa.