ikuinen esteetikko

valloilleen lähtenyt keskustelu blogien väljähtymisestä puhuttelee.

Laura  heittää ilmoille ajatuksen, että jossain gaalassa joskus, palkittaisiinkin sanoista, ei kuvista. Nata tahollaan kaipaa takaisin aitoa elämää, sitä että uskaltaa sanoa, bloggaajien tapauksessa kirjoittaa, juuri siitä mikä hyvältä tuntuu. 

olen henkeen ja vereen esteetikko. pidän siitä, kun asiat ovat kauniisti. ja niin ikään ihmiset, annokset ja miljöö. 

pidän siitä, että arki on kaunista. 

bloginikin sai alkunsa ajatuksesta jakaa kauneutta – inspiraatiota itselle ja muille siinä samassa. nykyään, yhä enenevissä määrin, tuntuu siltä että täytyisi olla myös jotain sanottavaa. kauneutta – epänormaalin siloiteltua sellaista – kun pursuaa joka tuutista. 

viime aikoina olenkin saanut sanottua paljon. enemmän, kuin koskaan blogini aikana. kertonut henkilökohtaisia asioita, totuuksia elämästä. joskin olen tehnyt senkin tavalleni ominaisesti – kauniisti. esteettisesti teemaa hivuten, sanoilla leikkien.

ero, nyt esimerkiksi, kun ei sanana ole lainkaan kaunis. 

oman elämän sanoiksi pukeminen tuntui puhdistavalta – teidän lukijoiden tuki, ja lämmin vastaanotto sanoilleni, suorastaan voimaannnuttavalta.  

vuorovaikutus ja yhteisöllisyys on voimaannuttavaa. näitä molempia, blogit parhaillaan edustavat. jos niin mielivät. 

uskon, että moni mieliikin. olemme vain hieman harhautuneet olennaisesta. selvää on, ettei kuva uudesta villapaidasta ole omiaan kirvoittamaan kielenkantoja paasaamaan elämän tarkoituksesta. ei.

mutta silloin, kun aidosti olisi sanottavaa, tuntuu typerältä aliarvioida teidän kykyä kuunnella. 

ettehän tekään, aliarvioi minua. 

kiitos siitä.

Tiiu Piret xx