mitäs me likat
vuosi 2017 on opettanut elämästä melkoisesti.
olen oppinut arvostamaan, rakastamaan, vaatimaan ja antamaan anteeksi. olen myös oppinut luopumaan – luopumaan suunnitellusta tulevaisuudesta, ja sen tuomasta turvasta. samalla oppinut luottamaan tulevaan, ja siihen, että elämä todella kantaa.
niin että mitäs me likat. tässä tulevan talomme porstualla, mihin pian kaksissa naisin muutamme.
valmishan ihminen ei koskaan ole, mutta lähempänä olen sitä minua, mikä tahdon olla itselleni ja muille. hieman lähempänä sitä elämää, minkä tahdon itselleni suoda.
ja se tuntuu hyvältä.
Kommentit (21)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.
Anteeks aiheesta poikkeava kysymys mutta kuvasi on erittäin kauniita ja kauniit sävyt. Miten muokkaat niitä? Tsemppiä syksyyn ja taloprojektiin:)
Heissuli: ei haittaa lain. Muokkaan kuviani Lightroomilla ja VSCOcamilla 🙂
Katselin juuri instastoriesista tämän päiväisen otteesi ja ajattelin että nyt on mun aikani kommentoida jotain ensimmäistä kertaa, vaikka olen ollut lukijasi aina. Rakastan blogiasi, kauniita kuviasi, tapaasi kirjoittaa ja ihanaa tyyliäsi. Kiitos että jaat elämääsi niin inspiroivalla tavalla.
Halusin sanoa että olet todella kaunis. Minulle tuli hyvä olo katsoessani videotasi ja toivon todella että olet elämässäsi onnellinen. Heitin oman elämäni ja sen loppuelämäksi varatut unelmat menemään muutama vuosi sitten. Vaikka päätös oli oikea, se tuntui hetken siltä kuin minulta olisi irroitettu raaja. Sitten tuli rauha. Sitten tuli varmuus mitä etsin, haluan ja toivon. Ja kun vähiten odotin, olikin yksi elämäni ihminen yhtäkkiä se elämäni ihminen. Ilman sitä tuskaa jolla revin unelmat, nykyhetken ja tulevan palasiksi, en olisi minä enkä varsinkaan osaisi olla me. Elämä on siitä jännittävää että aina kun katsoo taakse, on yhtäkkiä kaikessa hulluudessakin jatkuvuus. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja lämpimiä tuulia.
Apua, ihana kommentti. Ihan itku tuli. Itselle juuri oikeita sanoja tällä hetkellä. ” Elämä on siitä jännittävää että aina kun katsoo taakse, on yhtäkkiä kaikessa hulluudessakin jatkuvuus.” – oli pakko kirjoittaa ylös ja laitttaa jääkaapin oven muistutukseksi.
Voi Tilda miten äärettömän kauniisti kirjoitettu – ja osuvasti. Onnistuit pukemaan elämän tarkoituksen, ja järjettömyyden, niin hienosti sanoiksi. Olen lukenut kirjoituksesi nyt useaan kertaan ja aina löydän siitä uutta tartuntapintaa.
On todella järkyttävän iso ja lamauttava askel myöntää itselleen, että se lasi, minkä olet kertonut itsellesi jo pitkään olevan puoliksi täynnä, ei oikeasti olekaan. Etkä ole itsekään se ihminen, mikä osaisit ja voisit olla. Ja aivan kuten sanoit, rauha tulee vasta ajan kuluessa – mutta tuntuu sitäkin puhdistavammalta.
Kiitos Tilda erityisestä viestistäsi ja kauniista sanoista. Teit vaikutuksen. Kaikkea hyvää Sinulle.