olen verrattain huono olemaan yksin. olen aina ollut. 

paras ystäväni, oli kovin huolissaan siitä, kuinka tulen asettumaan isoon talooni yksin. keskelle metsää. 

itse en ajatusta aristanut aidosti missään vaiheessa. en ehkä myöskään koe olevani yksin, onhan huima koirani Chloe jatkuvasti varjonani. tätä ystäväni ei varmasti kuitenkaan ajanut takaa ilmaistessaan huolensa. 

ja oikeassa ystäväni toki on – opittava se on tämäkin elämäntaito. 

viisas on hän, joka on sanonut, että vasta sitten, on valmis päästämän toisen ihmisen osaksi elämäänsä, kun osaa olla yksin. täytyy ensin osata kietoa kaikki se rakkaus itseensä, mikä olisi niin paljon helpompi jakaa vain toisen koettavaksi. 

siispä Santé! täällä nousee malja kaikille meille, jotka saisivat suoda ajatuksen hieman useammin itselleen. 

on varmasti vaivan väärti.