olen viikonlopun yli tuumaillut blogiani paljon. sitä mitä se on, ja ennen muuta mitä se ei ole. minusta blogini ei ole niin ihana kun tahtoisin sen olevan. ei juuri nyt. 

tahtoisin kehittyä. kaihoisasti seurailen pääkaupunkiseudun bloggaajia, jotka kuvaavat ammattimaisin ottein toistensa asukuvat – omat kuvani ottaa lainkaan valokuvaamista tunteva puolisoni.   hänen pyytetön apunsa on tietenkin blogini elinehto, ja olen siitä ikionnellinen, mutta olisihan se hienoa että kuvaajalta saisi hieman vinkkiä linssin etupuolelle aika ajoin.  

omaa saamattomuuttanihan se on, että en jaksa etsiä työpäivän päätteeksi ihania kuvauslokaatioita piskuisesta kotikaupungistani. aika ja energia ei vain piisaa kaikkeen. ja sekös riepoo – en pidä siitä, että blogini vaipuu aika ajoin karmeaan kaamokseen. 

minulla on unelma. alan tietoisesti pyrkimään parempaan. vieköön se aikaa ja hermoja, mutta ennen pitkää blogini on juuri niin ihana kuin tahdon. ja juuri niin ihana, kuin te uskolliset lukijat ansaitsette. 

elkää siis luovuttako suhteeni. en itsekään aio.

Piret xx