kuulumisia

IMG_2460-005.JPG

 

joku teistä lukijoista kyseli, josko joulu näkyy kodissani – vastaus on ei. ei tänä vuonna.

yleensä lukeudun liki joulukreisien kastiin, mutta koska tänä vuonna vietämme joulun ja uudenvuoden maailmalla, ei kodin koristaminen jouluisaksi ole tuntunut järkevältä. tuhatpäiset kynttilärykelmäthän kuuluvat kotiimme aina, joten pikkaisen joulutunnelmaa niistäkin saa tiristettyä.

blogikin on ollut puolivillaisella tolalla nyt hetken aikaa.  syy tähän on yksinkertainen – olen ollut liian tohkeissani paahtamaan chilipähkinöitä ja hunajamanteleita pitkille lentomatkoille, kuin myös minigrippussittamaan vihreää teetä ja kaikkea mitä ikinä voisikaan kuvitella lennolla tarvitsevansa. eli olen toisinsanoen kääntänyt jouluhöösän 100- prosenttiseksi matkahöösäksi.

että tällaista tänne – kova kiirus ja lomajännä päällä. palataan pian hei.

 

IMG_2794-001.JPG

Muoti Trendit

kultahippuja

IMG_2790-002.JPG

 

tästä lähtien puhelimeni verhoutuu kultaan – tarkemmin sanottuna kotimaisen Nunuco Designin kultahippuihin.

olipa kerrassaan virkistävää törmätä suomalaiseen, tyylikkäitä ja edullisia puhelinkuoria valmistavaan yritykseen, jolta löytyy vaihtoehtoja myösmyös iPhone6:seen. applen oma roosansävyinen nahkakuori kun ryvettyi muutamassa hassussa viikossa käyttökelvottomaan jamaan.

nää on hienot.

translation// my new phone cover from Nunuco Design Company.

 

IMG_2789-001.JPG

 

Muoti Trendit