ensimmäinen sijoitus

kuva(71).JPG

kuva(74).JPG

kuva(77).JPG

kuva(76).JPG

 

 

lauantain kisapäivä oli todella, todella hieno. saimme upean onnistumisen, ja toisessa startissa taas muistutuksen lajin haastavuudesta.

100 cm luokassa teimme puhtaan, ja verrattain nopeankin suorituksen sijoittumalla seitsemänsiksi 41 lähtijän joukosta. Niilo tuntui todella skarpilta ja keskittyi hienosti maaliin saakka. ruusuketili on nyt siis korkattu, ja voi jummi mikä riemu halkesi rinnuksissa kun ylitimme maalilinjan virheettömän suorituksen jälkeen.

110 luokassa sitten tulikin mutkia matkaan – ensimmäisen esteen jälkeen Niilo päätti heittää vanhat metkut kehiin ja jäädä muina zorronhevosina junnaamaan kulmaan. tästä tempputuokiosta selvittyä jatkoimme radan kuitenkin loppuun kahdella pudotuksella. harmillinen tapaus, mutta herätti ajatuksia omasta ratsastuksesta ja ennen kaikkea siitä, että tässä lajissa on turha ikinä tuudittautua olettamukseen että ”nyt pyyhkii hyvin”.

summa summarum päivä oli hieno, ja tästä on hyvä jatkaa kohti kauden päätavoitetta, senioreiden aluemestaruutta 120 tasolla.

ikävä kyllä hypyistä ei ole nyt kuvan kuvaa, kun paikalla ei ollut kuvaajia luokkiemme aikana.

Muoti Trendit

saturday night

kuva(4).JPG

foo 30.6.2014 84201.jpg

 

lauantaina tuntui pitkästä aikaa kesältä. sää lähenteli lämmintä, ja aurinko pilkisteli pilven reunasta pitkin päivää – puitteet olivat todella vahvat onnistuneelle tyttöjen illalle.

koska sää ei kuitenkaan sallinut vielä  hipiää paljastettavaksi oikein mistään kohtaan kehoa, valikoitui ilta-asuksi american apparelin discopantsit, musta lingerie top sekä Lindexin herkkä kukkakaftaani. alkuillasta jalassa myös kävi Balenciagan remmisandaalit, mutta laukussa polttelevat mukavuussandaalit veivät nopeasti voiton.

olipa samperin kivaa ilakoida pitkästä aikaa pikkutunneille.

translation// my partyoutfit from saturday – lindex kaftan, AA discopants & Monki lingerie top.

Muoti Päivän tyyli