pöytä kuin koru kaunein
siinä se nyt nakottaa. kaunein pöytä koskaan.
ruokailutilaa suunnitellessani oli selvää, että tahdon pyöreän pöydän. ruokapöydän malli oli siksi tärkeä, että jo pitkään olen tahtonut pöydän, joka kerää ihmiset ympärilleen – ei sivuilleen tai päätyihin.
mietin marmorista pöytää. mietin graniittikantista pöytää. hetken mietin vanhaa pöytää, joka ehkä entisöitäisiin. mikään ei tuntunut kuitenkaan täydelliseltä ratkaisulta. toisaalta oli kamala palo, saada ruokailutila äkkiä valmiiksi – enkä olisi millään malttanut odottaa kuukausien mittaisia toimitusaikoja.
onneksi päätin kerrankin malttaa.
tiesin heti, tämän Nikarin Periferia- pöydän* nähdessäni, että siinä se on. kahdeksan pitkää viikkoa odotin uniikin saarnipöydän valmistumista puusepän käsistä, ja kun viimein näin pöydän sen verstaalta hakiessani, kiljahdin riemusta. enkä vain yhdesti.
pöytä on yksinkertaisesti henkeäsalpaavan kaunis.
todellinen mestariteos.
* tuotteesta saatu alennusta blogiyhteistyönä
Hei!
Tämä on jo vanhempi juttu, mutta pöytäsi on upea! Minkä kokoinen se on halkaisijaltaan? Kiitos paljon jo etukäteen! 🙂
Moi! Mikä on ton ruokapöydän halkaisija 120cm? 140cm?
Kiitos kivasta blogista!