Oma koti kullan kallis

Oma koti kullan kallis

Saavuin eilen joulukuiseen, kirjaimellisesti kullanhohtoiseen kaupunkiin. Lähdin heti ensi töikseni ystävän kanssa le Petit Palais’n näyttelyssä käymään. Sade yllätti jo kesken pyörämatkan ja kiharsi laineille kastuneen tukan. Vähän palelluinkin, mutta onneksi museon ihana kahvila tarjosi suojaa.  Tänään luvassa on armotonta huomiseen esitykseen treenaamista ja juoksulenkki joen varrella. Aamuni aloitin klassisesti fromage blanc’lla ja kahvilla, ja […]

Graffitikynnet

Graffitikynnet

Prioriteetit kuntoon: sen sijaan, että olisin parhaillaan harjoittelemassa lopputyöesitelmääni, lakkailen kotona kynsiäni.  Mutta tähän on hyvä syy. Kerran puolessa vuodessa koittaa se päivä, että kaikki meikkituotteet ovat maagisella tavalla loppu (yhtäaikaisesti, mites muutenkaan?) ja kauppareissua kosmetiikkaosastolle ei voi enää lykätä tuonnemmaksi. Ja mielellänhän sitä siirtelisi: Nivean perusrasvalla ja markettishampoilla päivästä toiseen huristeleva meikkis on kaunistumisasioissa […]

Pariisin joulu

Pariisin joulu

Lähden tulevana sunnuntaina Ranskaan, enkä ole hetkeen ollut näin innostunut. Eniten reissultani odotan ystävieni tapaamista,  pitkiä juoksulenkkejä Seinen varrella ja kotikadulla uskollisesti odottavaa pyörääni. Olen päättänyt, että viikkoni tulee pitämään sisällään paljon fiilistelyä, viinittelyä kahviloiden lämmitetyillä terasseilla rakkaiden ihmisten kanssa, vanhoja klassikkoelokuvia lempileffateatterissani ja runsaasti alakertani leipomon herkkupatonkia. Ei käy kieltäminen, etteikö kaupungin yleistä tunnelmaakin olisi […]