Hyvästit opiskelijaelämä vol.1

Hyvästit opiskelijaelämä vol.1

Vaikka kuinka olen nauttinut opinnoistani, on hankala keksiä asiaa, joka olisi samanaikaisesti yhtä jännittävä ja ahdistava kuin valmistuminen. Lopputyön tekemiseen meillä oli aikaa nelisen kuukautta ja sekin kokopäiväisen työn ohessa. Totaalinen väsymys alkoi iskeä syyskuun alkupuolella. Työpäivät olivat siihen mennessä olleet jo kuukauden verran 14-15-tuntisia. Kirjallinen versio lopputyöstä lähti maailmalle lokakuun puolessavälissä. Ei tarvitse erikseen mainita, […]

Pariisin kaupunginosat: 3e & 4e arrondissement

Pariisin kaupunginosat: 3e & 4e arrondissement

Mikäli second hand, hyvä meininki ja ruoka kiinnostavat, suunnaksi kannattaa ottaa kolmas ja neljäs kaupunginosa. Siellä sijaitsee kutkuttava le Marais, joka muistuttaa tunnelmaltaan paikoittain pienen kylän elämänmenoa, mikäli aluetta kansoittavia vähemmistöjä sekä trendikkäitä turisteja ei oteta lukuun. Perinteisen juutalaiskorttelin kadut, puodit ja leipomot hiljenevät perjantai-iltaisin sapattiin valmistautuvien yrittäjien toimesta, mutta bileet jatkuvat toisaalla. Ei siis […]

Isabel Marant ja sotilaantakin paluu

Isabel Marant ja sotilaantakin paluu

Kuka muistaa vielä vanhan blogini ajoilta vuonna 2008 hankkimani Ranskan armeijan ylijäämätakin? Maskuliininen, tummansininen kaunottareni on taas hetken käyttötauon jälkeen back to business. Entisen poikaystäväni kovasti vihaama, ryhdikkäästä villasta tehty takki on lämmin ja loihtii mukavan särmän asuun, kun sen yhdistää herkän tyttömäiseen vekkiminihameeseen.  Tästä kombosta tykkää myös Isabel Marantin sulkaprinttinen collegepuseroni, johon olen kääriytynyt aivan […]

DIY pompom-huivi

DIY pompom-huivi

Menneellä viikolla kerroin teille haltioituneeni pompomeista. Kun kerran hehkutuksen makuun päästään, näillä asioilla on tapana tulla uniin asti. Viikon kestäneiden, levottomien pompulaunelmien jälkeen päätin tarttua toimeen.Halusin ottaa päivitykseen jonkun helposti kustomoitavan asusteeni, johon olen jo hitusen kyllästynyt. Tähän kunniatehtävään valitsin värikkään huivini, joka kaipasi vähän sitä jotain. Lyötyäni projektin lukkoon, aloin tarkastella nettikauppojen tuotteita. Etsivä […]

REVS, eli pieniä vallankumouksia

REVS, eli pieniä vallankumouksia

Tiistai-iltana vietettiin uuden suomalaisen muotilehden REVSin lanseerauskekkereitä. Kuun viimeiset päivät ovat menneet  itselläni ihan kauheassa hässäkässä, ja olinkin jo unohtanut pirskeet täysin ennen kuin skarppi työkaverini muistutti niistä tänään toimistolla. Sain kun sainkin siis ohjattua itseni Taidehallille illansuussa.  REVS (jonka nimi juontaa juurensa sanasta revolution, ihmetteleville tiedoksi!) on muotikuvaaja Federico Cabreran, Jenni Rotosen sekä Miika […]

”Pitäiskö ostaa tää vaan siks kun se on Vuokon?”

”Pitäiskö ostaa tää vaan siks kun se on Vuokon?”

Näin totesi viikonloppuna samaan aikaan kanssani UFFilla vieraillut tyttö nähtyään rekissä roikkuneen Vuokon takin.  Viikon muina hyvinä juttuina kohtasin aivan liian kauan jatkuneen tukkahäpeäni ja kävin vihdoin kampaajalla. Paikan valitsin mitenkäs muutenkaan kuin nimen perusteella. En kiistä, etteikö valintaani olisi vaikuttanut myös se, että kampaajan valokylttiä koristi iso sydän. Rakkautta nyt vaan ei voi olla tässä maailmassa […]

Ulkomaille asumaan? Näin se käy!

Ulkomaille asumaan? Näin se käy!

Unelmissa on se hyvä puoli, että niitä ei ole koskaan liian myöhäistä toteuttaa. Se, mikä toimii saumattomasti teoriassa, vaatii kuitenkin usein skarppeja käytännön järjesteltyjä. Ulkomailla asuminen saattaa siintää monen unelmissa, mutta neuvojen ja kannustuksen puutteessa tuttu ja turvallinen elinympäristö ja rutiinit vievät salakavalan voiton. Jotta yhdensuuntaisen lentolipun ostaminen ei tuntuisi niin päättömältä, kasasin omat, seikkailukynnystä […]

Ja Melissa loi kumikengän

Ja Melissa loi kumikengän

Kai tunnette Melissan, tuon brasilialaisen muovikenkien kuningattaren?  Ajatuksenkevyiden jalkineiden pioneeri, joka juhli pari vuotta sitten 30-vuotista taivaltaan, on 2000-luvulla noussut suuren yleisön tietoisuuteen lukuisten eri muotitalojen kanssa toteutettujen kenkämallistojensa ansiosta. Tunnetuin Melissa-yhteistyö lienee edelleenkin Vivienne Westwood, jonka hulvattoman värikkäät korkokengät sekä ballerinat ovat sittemmin löytäneet tiensä lukemattomiin kenkähyllyihin sekä vielä useampaan salaisesti 80-luvun jellyjä kaipaavan […]

Pom pom pom!

Pom pom pom!

Parasta tällä hetkellä? Leikkisät ja värikkäät pompulat koruissa sekä asusteissa.  Tässä muutama oma yhdistelyvinkkini: 1. look: Jopa pompuloista saa maltilliset, kunhan ne muistaa yhdistää rauhallisiin luonnonsävyihin. Kiltihkö palmikkoneulemekko lukeutuukin niiden parhaimpiin ystäviin. Jos matka ei käy toimistolle, räväytä rohkeasti platformeilla. Ja värillisiä sukkiksia ei saa unohtaa! kaulakoru akong london (myös toteutettavissa näillä ohjeilla!) / neulemekko ja […]