Onko kenellekään käynyt niin, että kesälomien alkaessa ihmiset lompsivat toimistoilta monen viikon kesälomille ja huikkaavat lähtiessään kesätyöntekijälle tai muita lomien aikana tuuraavalle uudelle tulokkaalle, että

moikkulis moi, meikämandoliini suuntaa nyt kesälaitumille, mutta pidäthän huolta mun kasveista. Moidooo!

Mulle on.

Yleensä selvisin kasvinhoidosta ihan kunnialla (katsokaa nyt vaikka alla olevaa komeaa kasviriviä yhdeltä kesältä, kun innostuin kokamaan huoneen vihervalikoiman kaapin päälle), mutta kesä 2013 erään valtion viraston viestintätiimissä on jäänyt monestakin syystä mieleen. Eikä vähiten siksi, että siihen sisältyi kauhistuttava kasvifiasko.

Toimistomme sijaitsi Itä-Pasilassa virastotalon viidennessä kerroksessa, jonne aurinko porotti kaikki aamupäivät. Oma työpisteeni oli avokonttorissa, mutta pari tiimini jäsentä nauttivat oman työhuoneen rauhasta. Ja yhdessä niistä huoneista oli paljon kasveja, todella paljon kasvoja. Pöydällä, kaapin päällä, ikkunalla, sivupöydillä ja kukkatelineillä. Todellinen toimistounelma! Juhannuksen jälkeen työkaverini jäivät lomille, ja niin jäin yksikseni vastailemaan toimittajien kysymyksiin reikäisistä teistä, lahoavista majakoista ja kesämyrskyn vaikutuksista raideliikenteeseen. Sekä hoitamaan tehtävistä vastuullisimman: pitämään toimistokasvit hengissä.

Kiersin rönsyliljat, anopinkielet ja kentiapalmut pari kertaa viikossa, kastelin ja nypin kellastuneet lehdet roskikseen. Aurinko paistoi, sain itsevarmuutta viestijänä ja voitin Linnanmäellä kesätyöntekijöiden virkistyspäivässä kuvakisan. Pari päivää ennen sen runsaskasvisen työhuoneen omistavan työkaverini palaamista silmiini osui kuitenkin jotain, mitä en ollut aiemmin huomannut: huoneen ikkunalla, sivuun vedetyn verhon takana, piilotteli vielä yksi kasvi. Reilun kuukauden se oli seissyt aurinkoisella ikkunalla verhon takana saunamaisissa olosuhteissa. Ja nyt kasvi oli kuiva ja melkein kuollut! Ensiapuna nypin kasvista aikalailla kaikki kuivuneet osat irti niin että jäljelle jäi pieni tönö ja ehkä haivahdus vihreää. Sitten kastelin ihan hitosti ja toivoin parasta. Työkaverin palattua lomilta hipsin nöyränä ripittäytymään epäonnistumisestani, ja kuten aikuisilla järkevillä ihmisillä tapana on, suhtautui hän tilanteeseen toki hyvin ymmärtäväisesti. Harmitti silti todella paljon ja vannoin, että koskaan enää en tule olemaan näin huolimaton!

Älkää siis tehkö niin kuin minä, vaan seuratkaa näitä vinkkejäni siitä, miten saat työkavereiden kasvit pysymään hengissä kesälomien aikana:

• Ihan ensimmäinen tehtävä on kasvi-inventaario: kierrä kaikki vastuullesi jätetyt huoneet ja etsi kaikki kasvit (katso myös verhojen taakse!!). Jos kasveja on vaikeissa paikoissa tai hankalan paljon, voi ne vaikka koota kaikki yhteen paikkaan huoneessa.
• Tutustu kasvien kastelusysteemeihin: onko niissä kastelutikkuja, altakasteluruukut vai mitä.
• Yleissääntö on, että kastele vasta, kun pari päällimmäistä multasenttiä ovat kuivia. Kukkivat kasvit vaativat enemmän vettä kuin viherkasvit. Jos toimistossa on orkideoita, googlaa niiden hoito tai turvaudu tietävän apuun.
• Nappaa kellastuneet, ruskistuneet, kuolleet tai muuten pahoinvoivat lehdet pois ennen työkaverin paluuta lomalta ja toivo, ettei kukaan muista, miltä kasvi tarkkaan ottaen näytti ennen kesälomaa. (Ja jos työkaverisi flippaa sinulle siitä, että kasvi on saattanut vähän kärsiä pitkien lomien aikana, kannattaa miettiä, haluatko todella työskennellä sellaisen ihmisen kanssa.)

Joskus toimistokasvien kuolemaksi käy myös ylihoitaminen. Edellisellä työpaikallani toimiston yleisiä kasveja kävi hoitamassa siihen erikoistunut firma, ja he kertoivat, että monilla työpaikoilla ongelmana on se, että ihmiset ovat liian innokkaita kastelemaan kasveja. Moni miettii, ettei kukaan muu varmaan välitä kasviraukasta ja kastelee sen varmuuden vuoksi, vaikka joku olisi tehnyt saman juuri edellisenä päivänä. Ei hyvä sekään.

Tsemppiä kaikille kesätyöntekijöille!

Istuin kaksi viikkoa sitten siivotun kodin sohvalla ja mietin, että

nyt on hyvä.

Ei siksi, että olin siivonnut tai koska olin hetken kuluttua lähdössä Suomeen lomalle. (Tai ehkä vähän siksikin. En ollut viettänyt juhannusta Suomessa ja mökillä vuosiin, ja viimeisistä lämpimistä Suomessa vietetyistä päivistä oli niistäkin jo melkein kaksi vuotta.) Oli hyvä siksi, että se paikka oli – ja on – koti.

Ulkomaille muutettuani eli jo vuosia olen aina asunut kalustetuissa asunnoissa, monessa vain muutaman kuukauden kerrallaan. Berliinissä oli kaksi kuukautta huone asunnossa, jonka jaoin kolmen pojan kanssa, joista yhteen ihastuin. Pohjois-Ranskassa oli kämppis, jonka kanssa meillä ei ollut oikein yhteistä kieltä. Vietin iltoja toimistolla ja reissasin viikonloppuisin, koska asunnossa ei ollut hyvä olla. On ollut kivojakin asuntoja, ihania kaupunginosia ja mukavia kämppiksiä, mutta mikään niistä ei ole oikein ollut koti.

Nykyinen kolmoskerroksen kaksiomme on ollut kotimme noin 9 kuukautta, ja kun vuosi tulee täyteen, joudumme luultavasti sanomaan asunnolle hyvästit. Rakastan tätä aluetta ja asunto uusine ikkunoineen on lontoolaiseksi ihana, mutta kummankin uudet työt toisella puolella kaupunkia tarkoittavat melkein tunnin työmatkaa suuntaansa, mikä taas ei kuulu niihin asioihin, joihin haluan päiväni välttämättä käyttää. Vuosi samassa osoitteessa on kuitenkin pidempi aika kuin moneen vuoteen, joten tästä vajaan 40 neliön asunnostamme on tehnyt mieli tehdä omannäköinen. Koti.

Ja minulle omannäköinen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että asunnossa on kasveja. (Ja vähän myös poikaystävälleni, joka ei ehkä ihan jaa innostustani, mutta suhtautuu kasveihin kuitenkin lämpimällä kiinnostuksella.)

Tämäkin kotimme on valmiiksi kalustettu, Lontoossa se on melko tavallista. Pakollisten puuttuvien asioiden, kuten kenkätelineen, roskiksen ja säilytysastioiden, lisäksi emme olekaan hankkineet asuntoon paljon mitään muuta.

Ensimmäisiin Ikealla kalustettuihin opiskelijakämppiini kannoin tuikkukippoja ja koristetyynyjä Indiskasta, Hemtexistä ja Kodin Ykkösestä, mutta nykyisessä kodissani ei ole kumpiakaan. Sen ystäväni Afghanistanista tuoman tyynynpäällisen taidan tosin mahduttaa matkalaukkuuni paluumatkalla Suomesta. Myös joku taideteos tai printti kiinnostaisi, mutta sen pitäisi olla jotenkin tärkeä. Koska

tarinat before tavarat.

Ja kasveihin liittyy tarinoita.

Luin vähän aikaa sitten tämän Hesarin artikkelin, jossa sisustussuunnittelija Susanna Vento suosittelee hankkimaan viherkasvin, jos tekee mieli ostaa kotiin jotain kivaa uutta.

”Viherkasvin ostolla et saa ihan hirveästi hallaa tehtyä maapallolle”, toteaa Vento. (Tässäpä muuten aihe, johon haluan perehtyä – onko viherkasvin hiilijalanjälki plussalla tai miinuksella?)

Itse vinkistä olen täysin samaa mieltä. Sanoin, ettemme ole hankkineet kotiimme oikeastaan mitään, mutta kasveja en siihen laskenut. Toimme tähän asuntoomme mukanamme kolme kasvia ja kolme avokadontaimea. Kaksi kasvia ostimme ensimmäisenä viikonloppunamme Lontoossa, kun olimme juuri muuttaneet edelliseen asuntoomme – kimppakämppään, jossa oli kaikenlaisia ongelmia, joita lontoolaisissa asunnoissa tyypillisesti on: hometta, vesivahinkoja, huonosti asennettuja ja likaisia kokolattiamattoja, vihainen vuokranantaja ja vanha puolikuuro handyman eli naapuri, joka ei ihan tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Hyviä puolia oli se, että Columbia Roadin jokasunnuntaisille kukkamarkkinoille oli 15 minuutin kävelymatka. Sieltä ostimme ensimmäiset yhteiset kasvimme, valitsimme kumpikin yhden. Muutaman syömämme avokadon kivet laitoimme vesilasiin ja juurien muodostumisen jälkeen multaan. Äitini toi kultaköynnöksen.

Pian sen jälkeen, kun muutimme nykyiseen kotiimme, hankimme (yhtenä sateisena sunnuntaiaamuna sieltä Columbia Roadilta, jonne nyt on vieläkin nopeampi matka) pari kasvia lisää niin, että pian niitä oli asuntomme jokaisessa huoneessa, jokaisella ikkunalla. Valmiiksi kalustetusta asunnostamme ne tekivät kodin. Sohvalla istui myös se edellinen pariskunta ja makkarin kaappien alla ovat nukkuneet muutkin, mutta näiden kasvien kanssa kukaan muu ei ole koskaan elänyt.

Niistä kasveista, tarinoista ja kodista kerron joskus lisää, mutta Suomen, Ranskan ja Englannin auringon pehmentämillä loma-aivoilla en nyt pysty tämän jäsentyneempään. Ainakin Helsingissä kuulemma sataa tällä viikolla – sateiset päivät kotona ovat mahtavaa aikaa tutkailla ja hoitaa kasveja!