Loputtomat alut

Toimettomuuksissani aloitin siis blogin ja samalla tuskailin kykenemättömyyttäni aloittaa yhtään mitään. Mutta totta puhuakseni, viimeisen puolen vuoden aikana olen aloittanut aika paljon.

Aloin muuttaa elämäämme muovittomaksi ja kemikaalittomaksi. Perehdyin ftalaatteihin ja INCIin. Hankin kuntosalijäsenyyden ja aloin juosta. Aloin käyttää silmänympärysvoidetta ja harrastaa kasvojumppaa. Kävin joogassa ja fysioterapeutilla. Laadin lukulistoja ja kuuntelin ensimmäisen albumin niistä tuhannesta ja yhdestä suositellusta (Emmylou Harris: Pieces Of The Sky). Aloin täyttää ruokapäiväkirjaa ja juoda juomalla vettä. Päätin opetella pitämään huonekasvitkin hengissä. Aloin hahmotella keittokirjaa ja kirjoittaa loruja. Katsoin jaksollisen Marie Kondoa ja aloin rullata asioita kaappeihin. Ja aina aloittaessani googletin, googletin, googletin.

Tämä kaikki siis sen lisäksi, että olen samalla koko ajan etsinyt aktiivisesti töitä, perehtynyt mahdollisuuksiini yrittäjänä, vertaillut vaihtoehtoisia jatkokoulutussuuntia ja ajatellut itseni tekijänä kokonaan uudelleen. Ja tämä siis sen lisäksi, että ennen kaikkea olen keskittynyt olemaan ilahduttavan tarmokkaan 2-vuotiaan himamutsi.

Puolen vuoden takainen järkeilyni tuntuu nyt aukikirjoitettuna älyttömän typerältä, mutta olin kyllä ihan vakavissani: Jos mikään organisaatio tai yritys tai yhteisö ei minua tällä hetkellä tarvitse, käytän sitten aikani pistämällä koko perheen asiat kerralla kuntoon ja pelastan samalla maailman, mikäs siinä. Lopulta pienet vapaaherrattaren puuhasteluni laukaisivat pahemman stressin kuin koskaan ikinä mikään työ. Makasin nukkuva lapsi kainalossa sängyn ja hermoromahduksen partaalla ja taoin vain Googleen ”jotain hyviä uutisia 2018”.

Laskiaisena ulkoillessani löysin esteettisesti miellyttävän oksan. ”Täydellinen makramee-töihin! Alan tehdä sellaisia!” Tässä vaiheessa mukana ollut puoliso vakavoitui jo hieman. ”Ootko sä oikeasti ihan kunnossa?”

No en, en oikeastaan. Jälkiviisaasti voisin todeta, että olisi kannattanut aloittaa kerralla ehkä pikkuisen vähemmän. Olisi varmasti kannattanut aloittaa jotain, jonka voi melko vaivattomasti myös lopettaa. Ja ennen kaikkea olisi kannattanut ladata alkuihin ja itseensä niiden toteuttajana vähän vähemmän odotuksia ja tavoitteita, tämän pitäisi olla se ensimmäinen sääntö aina ja kaikessa.

Viime päivinä on puhututtanut nuorten naisten uupuminen niin työelämässä kuin somen kulisseissakin. Nuorehkot naiset voivat kokemukseni mukaan tuntea nuupahtamista myös työttömyyselämässä ja sosiaalisessa tyhjiössä. ”Pääsisipä töihin, niin ei tarvitsisi koko ajan koettaa suorittaa ja todistaa näin paljon”, olen ajatellut ja unohtanut tyystin, että tämän hetken ulkopuolellakin on usein vaikeaa. Muille kerron kuulumisiani kepeästi lirkutellen ja samalla syvästi häpeillen. Alkuni ovatkin säännöllinen vitsailun kohde. ”Pitäisköhän sun mennä töihin?” Nauran itse kaikkein koviten, etten vain alkaisi itkeä. Tosiasiassa töihin ”menemisestä” puhuminen toistaa mielestäni aika lailla samaa harkitsematonta sanankäyttöä kuin lapsen ”hankkimisen” utelu: Voin toki päättää että tätä tahdon, mutta en että sitä saan. Verbillä on väliä!

Kun maaliskuun aurinko paljasti keittiönikkunan miljoonat pienet sormenjäljet, päätin alkaa ottaa rennosti. Tai, ketä tässä huijaan, yrittää omaksua hieman rennomman tyylin. Koetan pitää erillään projektit ja prosessit. En odota pikavoittoa kestävyyslajeissa. Hankin taas uuden pienen muistivihkon, jonne kirjoitan tehtäviä vain viivatakseni ne saman tien yli. Yhtäkkiä kalenterissani on myös ihan oikeita deadlineja, jotka tuntuvat pitkän tauon jälkeen jotenkin raikkailta ja iloisilta: aloitan ja lopetan ja siirryn ja unohdan.

Lähipäivinä aion ommella talven tahmaa peittämään keväiset verhot. En yhtäkkiä keksi hirveämpää hommaa, pelkkä urakan ajattelukin sai minut niin kiihdyksiin, että 2-vuotias totesi lakonisesti ”hengitä äiti”. Mutta sen jälkeen kun olen kaivanut ompelukoneen liinavaatekomerosta, pujottanut langan, etsinyt ohjeista taas kerran miten puolataan, pujottanut langan uudelleen, ommellut kahdeksan päärmettä, purkanut niistä viisi, googlettanut ”halpa ompelija”, puolannut, pujottanut langat, keksinyt viisitoista uutta lapsiystävällistä kirosanaa, itkenyt pöydän alla ja lopulta purrut hammasta ja huutanut ”hakkaa päälle”, silittänyt, kurottanut ja ripustanut, sen jälkeen olo on ihan mahtava. Alulle löytyy loppu, itse olen suloisesti aivan finaalissa, emme palaa tähän enää koskaan. Oh happy ending!

(”Hang in there”. Omakuva makramee-kepin kanssa, 2019.)

Mitä te olette aloittaneet tai lopettaneet viime aikoina? T: ”Muuten vaan kiinnostaa”

Kommentit (5)
  1. Sain jokunen vuosi sitten ompelukoneen lahjaksi ja suristelin tyytyväisenä siihen asti, kun kaikki valmiiksi puolatut rullat oli käytetty. Siihen se sitten jäi. En oo koskaan opinnut puolaamaan niin, ettei siitä tule ihan kamalaa suttua.

    Olen muuten n. kuukausi sitten lopettanut kokiksen arkijuonnin. Se on ollut yllättävän helppoa, kunhan kaapissa on tarpeeksi vissyä. Viikonloppuna ja lomalla saa minusta syödä herkkuja ja juoda limpparia. Pitää vähän tehdä eroa arkeen.

    1. Eilen aloin ommella ja eihän se putkeen mennyt. Ihan hirveä sotku ja juuri huonosti puolatun rullan takia. Kaksi sivua kahdeksasta hoidettu, kahdesta sivusta toinen tosin kertaalleen purettu.

      Oho kokista! 💪🏻 Mä aloin tosiaan täyttää ruokapäiväkirjaa ja sen myötä lopetin elämäni ainoan ilon (saatan janoisena liioitella): lasillisen tuoremehua aamuisin. Täytyy ehkä purkautua tuosta päiväkirjasta ihan erikseen, huh. Mutta viikonlopuissa ja lomissa ei kyllä varsinaisesti oo järkeä, jos ei nauti! Tai keväässä, oon lipsunut nyt ihan kaikesta. Ja lopettanut ruokapäiväkirjan.

  2. Mutta siis tuo keppi on aivan uskomattoman hieno! Nimim. Ostin punosta ja makramee-kirjan, mutta en löytänyt vielä sopivaa keppiä tahi aikaa, joten tuolla ne vartovat muovilaatikoiden päällä, jotka olisi pitänyt viedä jo kaksi viikkoa sitten häkkivarastoon, mutta jäivät eteiseen täyttämään puuttuvan housutuolin virkaa.

    1. Eikö! Löysin toisenkin! Sun pitää tulla tänne etsimään. Tai sitten mä hankin kepit ja sä teet makrameet, siinä kaupassa voisi voittaa mm. kaikki.

    2. Täytyy varmaan joskus kirjoittaa housutuolistakin. Let it all out.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *