Lättyjä pelkästä banaanista ja kananmunista -siis mitä?!

Kuten tiiviimmin kyydissä pysyvät lukijat ovat ehkä havainneet, tämä ei todellakaan ole mikään ruokablogi (varsinkaan leivonta). 😀 Mutta, koska poikkeus vahvistaa säännön, ja koska otan sivupalkissa oikeuden kirjoittaa juuri siitä mitä mieleen juolahtaa, tarjoilen teille nerokkaimman keksinnön mistä olen kuullut. Eli kuinka tehdä suht terveellinen ja nykyaikaisesti niin trendikkään jauhotonvälipala, joka maistuu tositosi hyvältä?

wp_20130521_002.jpg

Tadaa! (Pahoittelen että olen taas kuvaillut vaan kännykällä, mutta kun tämä on vähän niinkuin lukubreikki eikä aika riitä järkkärikuvailuun. Mutta you get the point) Näyttää ihan lätyltä, mutta maistuu mieheni mukaan jopa paremmalta kuin oikeat lätyt, tätä en itse ehkä sentään hc-lättyfanina allekirjoita, mutta on tosi herkkua silti. Ja tähän tuli tosiaan vaan nämä ainekset:

wp_20130521_001.jpg

Muussasin haarukalla ja paistoin molemmilta puolilta pannulla, ja valmista! Päälle sulatin pakkasesta vadelmia ja laitoin ihan pikkasen juoksevaa hunajaa, nam. 

Sössin kääntämisvaiheen tällä kertaa hiukan, mutta huijasin teitä kätevästi leikkaamalla lättysen sydämen muotoiseksi niin kukaan ei huomaa. 😉

Sain tämän ”reseptin” rakkaalta ystävältäni, joka taas oli napannut ohjeen jostain blogista. Kaikille joille olen tätä välipalaa hehkuttanut ovat todenneet että niin toi on aika vanha juttu, mutta jos täällä on joku muu myöhäisherännäinen asiansuhteen niin KOKEILE!

Nyt mars takaisin lukemaan. 🙂

Koti Ruoka ja juoma

Huomenta!

wp_20130520_002.jpg

Hyvää maanantaista aamupäivää! Kirjoittelen tässä pikaisesti luku-urakkani ääreltä. Poika lähti mamin ja faarin mukana maalle pariksi päiväksi, minä seuraan heitä sitten keskiviikkona. Tehtiin tällainen ratkaisu, että saisin keskittyä viimeisiin kouluhommiini, joita olen stressannut ihan hirveästi, ihan 24/7 muutaman päivän ajan. Tässä olisi vielä pari viikkoa puserrettavaa ja ihan älyttömästi hommaa, ja tämä helpottaa ihan tosi tosi paljon. Laskeskelin, että tämän avulla olisin sitten astetta ei-stressaantuneempi mutsi toukokuun loppupäivät.

Mutta mutta. 

Kuuluuko tuntua puristavalta koko ajan, kuin jotain puuttuisi? Kuinka tässä nyt kuuluisi keskittyä? Ihan kaamea ikävä jo nyt.

Ja onko ihan normaalia purskahtaa itkuun jos kuvakirjassa on seuraavanlainen aukeama?

wp_20130520_003_1.jpg

Luvatkaa kaikki seuraavalla kirjastoreissulla katsella läpi Marie-Louise Fitzpatrickin kuvakirja  Pieni kulkija. Olisi muuten aivan loistava lahjaidea kaikille pienille ihmisille, tai sitten myös isommille.

Tässä olisi siis tarkoitus kirjoittaa aika monta liuskaa tiukkaa analyysia ja kahlata pari kirjaa. Mitä enemmän saan nyt tehtyä hommia eteenpäin, sitä nopeammin pääsen viettämään kesälomaa poikani kanssa. Kokeilen nyt lukemista ensin kotona niin koirallakin olisi seuraa, mutta jos keskittyminen vähäänkin herpaantuu ja esim. siivoaminen, facebook tai lily alkavat kiinnostaa, kipitän suorinta tietä yliopistolle. (Eli jos lähettelen teille kommentteja täällä päiväsaikaan, vastatkaa heti että ”mars yliopistolle sinä aikasi väärinkäyttäjä”).

Sen verran breikkiä ajattelin pitää että etsin jossain välissä kaupungilta mekon itselleni ystäviemme lauantaisiin häihin.

Tsemppiä kaikille muille kevään loppukirien kanssa kamppaileville! Tähän vielä aerobicmainen ”kyllä me pystytään” -karjaisu!

 

Suhteet Oma elämä Opiskelu