Vintagemekkokutsuilla

Oi että. Tiedättekö mikä on parasta blogin kirjoittamisessa? Se kuinka pääsee vuorovaikutukseen ihan mielettömien tyyppien kanssa, joita ei olisi muuten ikinä tavannut. Se, kuinka joskus jonkun kommenttiboksissa puhe vintagemekoista kääntyy ideaan vintagemekkokutsuista, ja saa kutsun saapua ihanien ladyjen kanssa kauniiseen kotiin juomaan cocktaileja. 

syyskuu_2013_002.jpg

Dress code oli vintagemekko, ja naiset olivat panostaneet tyyleihinsä aivan kympillä! Iksu oli kuin ilmetty Audrey Hepburn Aamiainen Tiffanylla -elokuvasta, ja Ella F. sekä emäntämme Phocahispida näyttivät astelleen suoraan ulos Mad Men -sarjasta. Minä taas koin vintagemekkokriisin, sillä oma mekkoehdokkini olikin liian kesäinen, joten pukeuduin rakkaaseen pitsimekkooni. Siinä on kuitenkin mielestäni ripaus entisten vuosikymmenten glamouria. 

syyskuu_2013_018-001.jpg

Olin toki saanut jo Ilman sinua olen lyijyä -blogin perusteella mielikuvan siitä, että emäntämme kodissa on kaunista. Mutta olin aivan pökertynyt sisustuksen persoonallisuudesta ja kauniiden yksityiskohtien paljoudesta -minne tahansa laskin katseeni, löytyi aina jotain kaunista ihasteltavaa.

syyskuu_2013_016.jpg

Tarjoilut olivat herkullisia, Iksun drinkkibaarissa valmistui herkullisia alkoholittomia cocktaileja, ja juttu rönsyili ja kimpoili ja nauratti. Vessan peilistä huomasin, että olin nauranut niin paljon vedet silmissä, että kajaalinikin olivat ihan levinneet.

syyskuu_2013_026.jpg

Iksu ystävystyi yllättäen perheen kisuliinien kanssa. 😉

syyskuu_2013_034.jpg

syyskuu_2013_008.jpg

syyskuu_2013_023.jpg

Ihanat rouvat saattoivat minut Keravan juna-asemalle kahdeksalta, ja vielä halausten siivittämänä päätettiin että tämänlaisista jutuista täytyy tehdä tapa! Hymyilin koko matkan Tampereelle, suu täynnä merkkareita ja uusinta Trendiä lueskellen.

Ilta päättyi vielä viinilasilliseen Inezissä ystäväni seurassa, jonka kanssa en ole pitkään aikaan vaihtanut kuulumisia oikein rauhassa. Puolen yön aikaan kiersin avainta kotiovessa ja nautin hiljaisuudesta. 

Akut on taas ladattu vähäksi aikaa. Parin tunnin päästä saan pojat takaisin kotiin, nyt kirppisprojektin kimppuun.

Ihanaa, ihanaa sunnuntaita!

Ps. Phocahispdan tontilla lisää juttua kutsuista. Kiitos vielä! 🙂

 

Kommentit (6)
  1. Oli tosi ihanaa taas nähdä! Vieläkin vähän harmittaa, etten päässytkään heittämään sua juna-asemalle vaikka aluksi lupailin 🙁 Mutta toisaalta Maisa nukkui sunnuntaina pitkään (jeee) eli sen puoleen ei haittannut vaikka viivyinkin ”valomerkkiin” saakka. Oli kyllä ihan mahtavaa <3

    1. Niin oli ihan super ihanaa nähdä taas! 🙂 Niin hauska päivä! Ja hei älä nyt sitä murehdi, junalla olinkin valmistautunut kulkemaan, ja hyvin pääsin silläkin! Kivaa vaan, että te vielä pääsitte jatkamaan jutustelua ja illanviettoa. Harmittaa tämä oma arkajalkaisuus, kun olen ihan nynny kulkemaan yksin yöjunilla, niin en kovin myöhään pysty siellä päin iltaa itse istumaan. Mutta oli ihan hirmuisen hauskaa näinkin, tuli naurettua ihan vedet silmissä! 😀 Ensi kertaa taas odotellessa! <3

  2. Ihania kuvia! Saatan pölliä tuon yhteiskuvan johonkin käyttöön. 😉

    1. Saa pölliä! 😉 Ja ihania kuvia sinunkin tontillasi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *