Viikonloppureissu Turkuun

”Kaadetaan viinaa kurkkuseen, on kaikki niin kuin ennenkin.”

Koskaan en ole tehnyt kovin kosteita Turun reissuja, mutta jostain syystä tuo lause soi päässäni useasti edellisellä viikolla matkaa odottaessani. Teatteriliput oli tarkoitus varata hyvissä ajoin heti tammikuussa, todellisuudessa klikkasin paikat päivänäytöksen katsomosta jossain mielenhäiriössä heti sen jälkeen, kun olimme palanneet Leviltä ja Vaasasta, vaikka väitin etten lähtisi kotoani enää mihinkään. Tietysti onnistuin valitsemaan myös eri viikonlopun mistä oli aiemmin ollut puhetta, jolloin paikalliset lastenvahtimme olivatkin estyneet. Appivanhempia ei onneksi tarvinnut kovin pitkään taivutella ja pian oli taskussa myös junaliput ja AirBnB-asunnon varaus.

Turkkuseen siis vei tiemme. Lauantaina piti herätä vielä vähän aiemmin kuin arkipäivänä, mutta ehdimme hyvin paikallisjunaan ja siitä Helsinkiin. Ennen olisimme vaihtaneet juoksujalkaa Pasilassa, mutta lapsi on tuonut vaihtoaikoihin lisää minuutteja. Lisäksi vinkkinä vaunujen kanssa matkustaville: saapumalla lähtöasemalle hyvissä ajoin saa yksinkertaisesti parhaan parkkipaikan. Meillä sille on vielä väliä, sillä poika ei nuku sylissä, tosin ei enää ilmeisesti vaunuissa junassakaan, mutta siitäkin riemusta olemme joskus saaneet nauttia. 

Olin perjantai-iltana varoittanut siskoani, että univajeesta johtuen en välttämättä kävisi ja kukkuisi ihan normaalisti, joten hän ottikin vetovastuun matkanaikaisesta kevyestä jutustelusta, aiheena mm. ketterä kehitys. Minä halusin vain hakea ravintolavaunusta kahvia ja yritin kieltäytyä suklaasta, epäonnistuin.

Valtion rautatiet toimi ajallaan ja käpyttelimme Turussa kohti majoitustamme, huvittavasti niille samoille kulmille, joille erinäiset sukulaiset ovat jo asettuneet ja systeri karkasikin lounaalle yhden sellaisen kanssa. Puutalossa sijaitseva asunto oli huonekorkeudeltaan huimaava. Hetken kuluttua paikalle hurauttivat myös appivanhemmat. Ja oikeassa siskoni olikin, pientä säätöä oli tyypillisesti ilmassa, mutta auringonpaisteessa saimme kyydin Logomoon. Koska olimme kerrankin ajoissa (yleensä hyvä jos on aikaa pyörähtää vessassa, lentävä lauseemme onkin jo että jonkun on oltava viimeinen), tilasimme väliajalle tarjoilut. Uhkarohkeasti valitsin siskolleni esityksen nimikkoleivoksen, koska sellaista ei saisi mistään muualta. Koska kevät oli oikullinen myös Turussa, viime hetkellä (mutta ei silti viimeisenä) saapunut siskoni sai kävelymatkallaan niskaansa raekuuron.

Tom of Finland oli niin huikea, että se ansaitsee oman postauksensa. Mutta sanon silti, että menkää! Viimeiset näytökset ovat lauantaina 6.5.

Ulkona satoi ja paistoi, välillä jopa yhtä aikaa, tuli rakeita, lunta ja ihan rehellistä vettä. Vaunulenkillä käyneet lastenvahditkin kastuivat oikein kunnolla. Me otimme kerrankin allemme taksin, jolla droppasimme siskon seuraavaan tapaamiseen ja suuntasimme kahdestaan syömään. Menimme suosituksesta Paniniin, mutta minä meinasin jo kääntyä pois, kun ainoa vapaa pöytä oli iso ja pyöreä ja lähellä ovea ja tiskiä, olisin kaivannut jotain hieman intiimimpää, romanttisempaa, kun kerrankin olimme kahden. Onneksi jäimme. Ruoka oli hyvää ja palvelu vielä mukavampaa. Lähipöydissä olevat lapsiperheet veivät ajatukset hoidossa olevaan muksuun, mutta niin se taitaa olla, että vauvavuonna lapsi on aina läsnä, vähintään keskusteluissa. 

Mikään kiire meillä ei ollut, mutta suuntasimme silti ennen iltapuuroa takaisin asunnolle. Kodinomainen ympäristö toimii mielestäni mainiosti erityisesti perheenä matkustettaessa, pieneen hotellihuoneeseen ei olisi saanut koko porukkaa koolle ja kaikenlainen oma kokkaaminen onnistuu helpommin tuollaisissa olosuhteissa. Vauva oli viihtynyt, ja iltarutiinien jälkeen nukahti kohtuullisen helposti vieraaseenkin paikkaan. Yö oli silti katkonainen, itseäni valvottivat hieman kadun äänet; on hämmästyttävää miten hiljaisessa kohdassa Myyrmäkeä onnistumme asumaan, vaikka vielä ovat mielessä myös Mannerheimintietä ajavat ambulanssit ja sairaalaan suuntaavat helikopterit, joita edellisessä kodissa kuuntelimme. 

Sunnuntaina söimme rauhassa aamiaista ja lapsi ehti ottaa ensimmäiset päiväunetkin ennen kuin suuntasimme Turun taidemuseoon. Siellä oli Elina Brotheruksen näyttely, joka sekin ehkä ansaitsi pidemmältikin kommentteja. En ota itselleni liikaa urakkaa, joten totean tämän: hieno valo. Erityisesti teos Le Printemps herätti huomiotani. Toinen yksittäinen kohahdus kävi Eromuotokuvan kohdalla (tälle en löytänyt virallista nimeä enkä kuvaa). Lisäksi lapsettomuudesta kertova kuvasarja kolahti, liittyen vähän myös viikonlopun teemaan, mutta tähän palaan ehkä myöhemmin. Lapsi nukkui museossa toiset päiväunet.

Ravintolassa koettiin ihmeellisiä hetkiä, kun meidän pieni vauvamme istuikin jo syöttötuolissa pöydän päässä. Lounaan jälkeen starttasimme auton ja vatsat pinkeinä ajoimme suoraan kotiin asti, koska vauva nukkui koko matkan eikä vaatinut pullakahvipysähdystä (luopio!). Keitimme siis kotona kahvit ja ihmettelimme, miten päivän rytmit ovat muuttuneet, ennen olisimme kotiutuneet ehkä kymmeneltä, nyt kello kävi hädin tuskin kuutta.

Kannattiko lähteä? Kannatti. Olin tuolloinkin jäätävän väsynyt ja siksi varmasti välillä töksähtelevä, tietysti toisten seurassa oleminen ihan koko ajan on myös omalla tavallaan raskasta, mutta kaiken kaikkiaan reissu meni todella hyvin ja toi toivottavasti tähän arkeenkin asti jotain. Ihan vähän ne pienet, ilmavat oivallukset nimittäin uhkaavat kutistua kotiinpääsyn myötä.

Kamera oli koko reissun ajan kotona (koska aina jotain unohtuu), enkä oikeastaan halua jakaa toisten asunnoista kuvia, ainakaan näin Suomessa, koska vaikka se majoitustarkoitukseen onkin luovutettu niin jonkinlainen yksityisyydensuoja on minulla mielessäni. Käänteisellä sanajärjestyksellä voisin runoilla vielä pari riviä lisää kuvien julkaisemisesta, mutta todettakoon että en juurikaan osaa ottaa sellaisia ”tässä poseeraamme teatterin edessä” -kuvia, tai muistanut dokumentoida edes sitä Tom of Finland -leivosta, saati sitten annoksia ravintolassa. Joudutte siis tyytymään tähän sanalliseen kuvailuun.

Mutta aamulla kevät oli tehnyt kauniin kuurapuun kattoikkunaan ja sen voin tässä kanssanne jakaa. 

Toisten kotona on mahdollisuus kokea tavallaan myös palanen erilaista arkea. Miettiä omia ratkaisujaan ja todeta, että puutaloon johtavat portaat ehkä sittenkin tekisivät minut hulluksi, mutta toisaalta taas kenties meidänkin kylpyhuoneeseemme mahtuisi toisinpäin ihan toisenlainen sauna.

Kaikenlaisia oivalluksia viikonloppuun siis mahtui, ihan omasta olemisesta, taiteesta, kodista ja sen tunnusta (asunnon seinien ulkopuolellakin), elämäntyylistä, ravintoloista, minuudestani, ehkä vähän tulevaisuudestakin. Sanoisin, että osiansa runsaampi reissu, ja se on toisaalta aika paljon sanottu. Ei siihen pysty vain Turku eikä teatteri, mutta onpas silti osoittautunut aika hyväksi komboksi näitä lyhyitä viikonloppuja ajatellen.

Ehkä ensi kerralla Ullanlinnaan. Lähimatkailu, uhka vai mahdollisuus?