Ladataan...
Lilies & Life

 

Aloitin toukokuun alussa uuden työn. Tiesin alusta alkaen, että sopimukseni olisi määräaikainen. Minun annettiin kuitenkin ymmärtää, että työsopimusta voitaisiin mahdollisesti syksyllä jatkaa, mikäli saavutan tavoitteet ja kaikki menee muutenkin hyvin. 

Aloin kysellä jatkosta varovasti jo noin kuukausi sitten. Silloin ei vielä tiedetty mitään. Itse tiesin, että olin tehnyt työni hyvin - se oli myös kerrottu minulle. Elättelin jo toiveita jatkosta. Myös esimies puhui myöhäissyksyn asioista kuin ne koskettaisivat minuakin. Hän käytti jopa lausetta "sillä oletuksella, että sopimus jatkuu." Laitoin siinä uskossa vapaatoiveita loppusyksylle ja ilmoittauduin työpaikan suuren juhlatilaisuuteen, jonka ajankohta olisi joulukuussa.

Viime perjantaina sain sitten kuulla, ettei minua voida palkata pidempään työsuhteeseen. Olin järkyttynyt, sillä en osannut odottaa kyseistä ratkaisua; olinhan ylittänyt lähes kaikki tavoitteet ja minun oli annettu ymmärtää, että olisi mahdollisuus saada pysyvä työpaikka.

Viikkojen epätietoisuudesta johtuva stressi ja ahdistus purkautuivat, enkä kyennyt kuin itkemään. Esimies ja pari työkaveria lohduttivat minua. Pian puhkesi migreeni ja minun oli pakko lähteä kesken päivän kotiin, sillä en vaan pystynyt enää jäämään sinne.

En ole koskaan reagoinut niin vahvasti työelämään liittyvään asiaan. Tykkään työstä, saan siitä paljon irti ja rakastan sen tuomia haasteita. Koen olevani hyvä työntekijä. Olisin mielestäni ansainnut jatkaa. Tein koko kesän ihan helvetisti duunia ja annoin itsestäni hyvin paljon työlle. V*tuttaa ihan sanoinkuvaamattoman paljon, kun se ei riittänytkään. En edes muista miten moni ihminen ei ole meinannut uskoa korviaan, kun olen kertonut mitä olen työssä saavuttanut, enkä kuitenkaan saanut jatkaa. 

Esimieheni mukaan hän ei saanut ylemmältä taholta lupaa palkata minua mm. henkilöstöbudjetin takia. Tietysti heräsi heti kysymys, että miten näistä asioista ei ole muka tiedetty silloin kesän alussa. Oli miten oli, minulla on tällä hetkellä sellainen olo, että sain muutama kuukausi sitten tyhjiä lupauksia.

 

 

Jos olisin kesän alussa tiennyt, että työ tulisi olemaan määräaikainen ja piste, niin olisin suhtautunut sopimuksen päättymiseen ihan eri tavalla. Sitä olisi osannut odottaa, eikä se olisi tullut shokkina. Olisin kenties alkanut etsiä uutta työpaikkaa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Nyt tilanne on se, että olen kahden viikon päästä työtön. Jään aivan tyhjän päälle ja tieto tuli viime tipassa. Olen keräillyt itseäni tässä neljän päivän ajan tiedon saamisen jälkeen (onneksi ne olivat vapaita) ja koittanut miettiä, että mitäs nyt sitten. 

Olen hitaasti lämpeävä ja varovainen ihminen, mutta sitten kun "pääsen sisälle" johonkin asiaan (oli se sitten työ, ihmissuhde tai harrastus), niin sitoudun ja kiinnyn 110 %. Näin kävi tämän työpaikan kohdalla.

Työelämästä (väliaikaisesti) pois jääminen on äärettömän iso muutos elämässä niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin. Tämä tulee kaiken lisäksi olemaan muutos, jota en itse toivonut enkä valinnut. 

Olen käynyt koko tunneskaalan läpi tässä neljän päivän aikana. Päällimmäisenä ovat selkeästi olleet surun, vihan, epätoivon ja riittämättömyyden tunteet, mutta toisaalta myös ylpeys sekä kiitollisuus. Olen todella ylpeä itsestäni, sillä opin nopeasti ja pärjäsin ihan älyttömän hyvin aiemmin tuntemattomalla alalla. Niin moni ihminen sanoi, että sovin työhön ja olen siinä luontaisesti lahjakas. Olen kiitollinen elämänkokemuksesta sekä ihmissuhteista, joita sain. Sydäntäni lämmittää se, miten moni ihminen on osoittanut minulle myötätuntoa tässä odottamattomassa tilanteessa.

Onneksi on jotain mitä odottaa. Lähdemme viimeisen työpäiväni päättyessä samantien Kreikkaan. Sen jälkeen alan tehdä uusia tulevaisuuden suunnitelmia. Juuri nyt niitä ei ole. Se on toisaalta hyvä, sillä olen tällä hetkellä avoin kaikelle uudelle. Aloitan ihan puhtaalta pöydältä. Katson miten tilanne etenee ja mitä elämä heittää tällä kertaa eteen. Voi olla, että minua varten on tiedossa jopa jotain vielä parempaa. Tiedän, että minusta on vaativampaankin työhön, joten saattaa olla, että lähden tavoittelemaan täysin uusia haasteita. 

 

// I started a new job at the beginning of May. I knew my contract of employment would be temporary, but I was told that there is a possibility of extension. Last Friday I found out that they can't renew my contract because of budgetary issues. I was disappointed and devastated. I love this job and I'm good at it. I feel extremely frustrated and sad that I'm going to be unemployed in two weeks. Luckily there's something to look forward to; our upcoming vacation in Greece.

 

Onko teillä vastaavia kokemuksia työelämässä? 

-Lilli 

 

P.S. Lokakuun alusta eteenpäin löytyy taas enemmän aikaa blogille! 

Ladataan...
Lilies & Life

 

Meillä kävi alkuviikosta vieraita ja halusin pitkästä aikaa leipoa tarjottavaksi muffinsseja. Olen syönyt viime aikoina paljon banaania ja siitä syntyi idea banaani-suklaamuffinsseihin. Googlettelin ohjeita ja sovelsin niitä vähän sen mukaan mitä omasta kaapista löytyi.

 



Banaani-suklaamuffinsit (n. 14 kpl)


3 kananmunaa
150 g sokeria
250 g vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja)
2 tl Bourbon-vaniljajauhetta (tai vaniljasokeria)
3 tl leivinjauhetta
3 tl ceyloninkanelia
160 g voita tai margariinia
2-3 kypsää banaania
100 g tummaa suklaata/taloussuklaata

 

Vatkaa kananmunat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.

Sekoita eri kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, vaniljajauhe ja kaneli.

Sulata voi/margariini ja anna jäähtyä.

Muussaa banaanit ja hienonna/raasta suklaa.

Lisää kaikki ainekset muna-sokeriseokseen. Älä sekoita liikaa, jotta leivoksista tulee kuohkeita.

Jaa taikina 14 keskikokoiseen muffinssivuokaan tai käytä muffinssipeltiä - muista voidella huolellisesti! Älä täytä reunoihin saakka - muffinssit turpoavat uunissa! Laita ennen paistamista pinnalle koristeeksi banaaninsiivu tai suklaapaloja.

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 15-20 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä, etteivät muffinssit paistu liian kuiviksi! Kypsyyden voit varmistaa hammastikulla. Muffinssit ovat kypsiä, kun taikina ei tartu tikkuun.

 

// I baked some banana-chocolate chip muffins earlier this week. They turned out delicious! Here's a similar recipe: One bowl banana & chocolate chip muffins

 

 

Maukkaita herkutteluhetkiä! :)

-Lilli

 

 

P.S. Haluan täysin aiheeseen liittymättömästi jakaa teille pari Superviikon alekoodia!

Vamos kenkäkauppa* -30% alennusta normaalihintaisista tuotteista. Voimassa 16.9 saakka. Alekoodi: SUPERV30

Lindex.fi* -15 % alennusta kaikesta (koskee myös aletuotteita). Voimassa 16.9 saakka. Alekoodi: superweek18

 

*mainoslinkki

 

Ladataan...
Lilies & Life

Meillä oli vielä pari kuukautta sitten keittiössä vuosia vanha tummanruskea ruokailuryhmä, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Pöydän pinta oli naarmuuntunut sekä epätasainen, eivätkä jalkojen ruuvit pysyneet enää tiukasti kiinni kiristyksestä huolimatta. Tuolit olivat epämukavat ja liian matalat eikä tummanruskea väri sopinut meidän sisustukseen alkuunkaan. Totesimme, että kyseistä ruokailuryhmää on turha lähteä enää kunnostamaan. Se ei ollut edes massiivipuuta, vaan ihan jotain MDF-levyä.

 

 

Loppukesästä meidän mamma (äidin äiti) muutti toiseen kerrostaloasuntoon, eikä hänen 4 hengen ruokailuryhmänsä mahtunut uuteen asuntoon. Onneksi avasin suuni oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pelastin ruokailuryhmä meille. Huonekalut on alunperin ostanut kummitätini n. 15 vuotta sitten. Sekä pöytä, että tuolit ovat massiivipuuta ja erittäin laadukkaat. Ainoa ongelma oli vain kansien väri; korkeakiiltoiseksi lakattu kirsikka.

 

 

Kuten kuvista näkyy, pöydän pinta oli myös täynnä naarmuja ja kolhuja vuosien varrelta. Kummitätini oli jossain vaiheessa maalannut testiksi kahden tuolin kannet harmaalla kalkkimaalilla, joka oli kuitenkin lohkeillut. Ihastuin kalkkimaalin sävyyn sekä mattaan pintaan. Halusin koko ruokailuryhmästä sen sävyisen - siis pöytälevystä ja tuolien istuinosista. Rungot ovat kulutettua antiikkivalkoista, jota en halunnut lähteä muuttamaan, sillä sävy ja kulunut pinta olivat valmiiksi täydelliset.

 

 

Kiikutimme pöydän sekä tuolien kannet mökille, jossa olisi tilaa työstää niitä vaikka ulkona. Pinnat hiottiin hiomakoneella puuhun saakka. Pöydän kannesta otettiin muutama milli pois, jotta naarmut saadaan tasoitettua.

 

 

Hionnan jälkeen pölyt ilmapuhallettiin pois ja pinta puhdistettiin mineraalitärpätillä. Tämän jälkeen levitettiin ensimmäinen kerros ohennettua lakkaa ruiskulla. Ensimmäisen lakkakerroksen on tarkoitus imeytyä puuhun ja lopputulos on tässä kohtaa vielä kirjava ja liian läpinäkyvä. Ensimmäisen kerroksen annettiin kuivua n. 2-3 tuntia, jonka jälkeen toinen, hieman ohennettu kerros levitettiin leveällä siveltimellä. Halusin, että kalusteissa näkyy työn jälki. En halunnut niistä liian siistin näköisiä (joita ne olisivat olleet, jos lakka olisi levitetty toiseen kertaan ruiskulla.)

 

 

Valitsin Tikkurilan himmeän Kiva-kalustelakan sävyssä 3437 Villihanhi. Kiva on vesiohenteinen, sävytettävä, kellastumaton, kulutusta kestävä sekä kuultava akrylaattilakka sisäpuupinnoille. Meillä oli itse asiassa aluksi ostettuna Tikkurilan harmaa mattapintainen maali sekä pohjamaali, mutta vaihdoimme sen lakkaan, ettei lopputulos olisi liian peittävä. Emme halunneet piilottaa kaunista puuta maalikerroksien alle. Nyt maali jää odottelemaan jotain toista projektia.

 

 

Tässä valmis pinta hionnan, puhdistuksen, ruiskulakkauksen sekä sivellinlakkauksen jälkeen. Ihan viimeiseksi vedettiin päälle vielä kirkas, himmeä lakka, jotta siivoominen helpottuu. Mattaa, hieman karheaa pintaa olisi ollut ikävä pyyhkiä ja siihen olisi tarttunut lika tiukemmin kiinni. Uskon, että kirkas lakka pidentää myös käyttöikää huomattavasti, eivätkä pienet naarmut haittaa. 

 

Ruokaryhmä sopii nyt kylmänsävyiseen keittiöömme täydellisesti. Meillä on yksi tummanharmaa seinä, rosterin värinen jääkaappi, vaaleanharmaa matto ja vaaleansiniset kaappien ovet. Keittiön värimaailma näyttää nyt harkitulta ja pöytä sulautuu sisustukseen miljoona kertaa paremmin kuin se kirsikka...

 

 

LUE MYÖS:

Vanhasta uutta, osa 1: Sohvan uusi elämä

 

 

Olen superiloinen, ettei lähdetty ostamaan uusia huonekaluja. Kummitädin vanha ruokaryhmä sai uuden elämän ja me säästimme rahaa (hermoja ei niinkään.) Pöydästä ja tuoleista on iloa vielä vuosiksi, nyt kun kunnostuksen teki huolellisesti. Mikäs sen ekologisempaa sisustamista! 

 

Oletko kunnostanut itse huonekaluja?

-Lilli

 

P.S. Isäni teki suurimman osan työstä. Me autoimme sen verran kuin osasimme. 

Pages