Elämä fobian kanssa

Pimeä, ahtaat paikat, korkeat paikat, lentäminen, ihmismassat, käärmeet, hämähäkit.

Muun muassa nämä on lueteltu lähes jokaisella listalla fobioita googlettaessa. Fobia on tiettyihin tilanteisiin tai kohteisiin liittyvä aiheeton ja kohtuuton pelko/kammo/kauhu. Pelko aiheuttaa voimakkaita ahdistuneisuusoireita, joita henkilö ei pysty hallitsemaan; fobia luokitellaankin ahdistuneisuushäiriöihin. Voit lukea aiheesta lisää esim. Nettiterveys.fi:n artikkelista  tai  Ylen artikkelista.

Vastenmielisyys ja iljetys tiettyjä eläinlajeja kohtaan on normaalia. On myös luonnollista ja rationaalista pelätä ja välttää esim. korkeita paikkoja, koska ne voivat aiheuttaa vaaratilanteen.

Fobiasta voidaan kuitenkin puhua vasta, kun ihminen ei hallitse pelkoaan, se aiheuttaa hänelle kärsimystä ja pelon kohteen välttäminen alkaa vaikuttaa elämään.

Kirjoitan aiheesta, koska kärsin itse vakavasta araknofobiasta eli pelkään hämähäkkejä. Pelkään on aivan liian lievä ilmaisu tässä kohtaa, kuvaavampi olisi oikeastaan, että ne aiheuttavat kauhun tunteita.

Olen kärsinyt fobiasta pienestä asti. Olemme koittaneet vanhempien ja sukulaisten kanssa muistella, onko fobia kehittynyt minulle lapsena; onko esimerkiksi vaunuissani ollut hämähäkki tai olenko nähnyt telkkarissa pätkän elokuvasta Araknofobia, joka on julkaistu samana vuonna, kuin olen syntynyt. Äiti muisteli, että olen pienenä pelästynyt pahasti isoa kärpästä, joka vain pörräsi hiuksissani eikä lähtenyt millään. En silti itse liitä hämähäkkipelkoani siihen.

Ajattelen tällä hetkellä niin, että pelko on minulla geeneissä. Araknofobia lasketaan ns. primitiivisiin fobioihin. Ihmisen alkuaikoina on ollut tarpeen pelätä skorpioneja, hämähäkkejä ja käärmeitä, sillä ne saattoivat tappaa. Uskon, että minulle on jäänyt jostain syystä vahvasti päälle primitiivinen pelko hämähäkkejä kohtaan. Skorpionit on myös aika paha, koska ne muistuttavat hämähäkkejä. Käärmeet sen sijaan eivät aiheuta minkäänlaisia pelon tunteita. Juttelin tästä asiasta opettajani kanssa, kun kävimme läpi mielenterveysjuttuja opiskellessani hyvinvointineuvojaksi. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että pelko olisi primitiivinen. Ehkä myrkyllinen hämähäkki tappoi minut entisessä elämässäni tuhansia vuosia sitten..? Who knows.

Tiedän, että pelkoni on irrationaalinen eli suomeksi siinä ei ole mitään järkeä. Pelko on aiheeton ja täysin kohtuuton. Okei, on olemassa myrkyllisiä hämähäkkejä, joita on syytä pelätä, mutta onneksi niitä ei ole täällä pohjoisessa. Tämä on muuten syy, miksi en varmaan koskaan tule matkustamaan Thaimaahan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin yms. Välimeren maat tekee jo tiukkaa, hämähäkkien koon vuoksi. Suuntaamme ensi viikolla Kosille, jossa olen kohdannut tähän mennessä isoimmat hämähäkit.

Olen koittanut hoitaa fobiaani. Olen lukenut psykologian kirjoja aiheesta. ”Näin hoidat fobiasi”-kirjat eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Olen myös googletellut miten ihmiset ovat päässeet yli pelostaan, mutta se on jäänyt vähemmälle, koska kuvat. Siis oikeesti, MIKSI niihin juttuihin ja artikkeleihin laitetaan lähikuva tarantellasta??

On olemassa kaksi keinoa, jotka ovat auttaneet pelon käsittelyssä… vähän. Ne ovat: psykoterapia ja siedätyshoito.

 

 

Aloitin psykoterapian muista syistä vuosia sitten, mutta päätimme ottaa myös araknofobiani käsittelyyn jossain vaiheessa, mikäli elämäntilanne olisi muuten tasainen. Terapeuttini totesi, ettei ole nähnyt kellään asiakkaalla näin voimakasta fobiaa. Hänellä oli uusi teoria fobiani syntymiselle; olen lapsuudessa kokenut pahan trauman ja kohdannut samanaikaisesti hämähäkin, jolloin aivoni liittävät hämähäkin traumaan. En muista mikä termi tälle on psykologiassa, ehkä joku täällä osaa kertoa? Tämä teoria on todella mielenkiintoinen ja ihan hyvin mahdollinen. Terapeuttini pyysikin, että ajattelisin hämähäkille keltaisen repun selkään. Se reppu sisältää pahan asian, itse hämähäkki ei ole paha. Pelkästään tämä ajatus auttaa jonkin verran.

Ehdimme aloittaa fobian hoitoa ja edistyinkin, mutta muut asiat painoivat vaakakupissa enemmän, joten fobian hoito jäi vähemmälle huomiolle. Sitten terapian korvaus jo loppuikin enkä jatkanut enää täysin omakustanteisesti. Pääsimme siihen pisteeseen, että pystyin piirtämään paperille itse hämähäkin, jolla on kaikki 8 jalkaa. Tarkoitus oli päästä niin pitkälle, että pystyisin tappamaan hämähäkin itse, mutta se jäi vielä hyvin hyvin pitkälle.

Siedätyshoitoa olen saanut väkisinkin esim. mökillä ja mammalassa. Välttelen mökkejä ja vanhoja maalaistaloja, mutta olen koittanut toteutella olemaan mökillä. Järjestelyjä se tosin vaatii. Olen nykyään siedättynyt jo niin hyvin, että pystyn nukkumaan (tietynlaisessa) mökissä. Pystyn myös kävelemään rappukäytävässä, vaikka jossain kulmassa olisikin hämähäkki. Pystyn istumaan parvekkeella, vaikka kaiteessa olisi seittiä. Pystyn myös laittamaan whatsapissa hämähäkkiemojin!

Mitä sitten tapahtuu, kun näen hämähäkin?

Ensinnäkin, olen kehittänyt kuudennen aistin. Pystyn havaitsemaan hämähäkin, mikäli se on lähettyvillä. Siis oikeesti, mä tiedän, jos lähellä on hämähäkki. Näen sen lähes poikkeuksetta ennen kuin kukaan muu. Jos näen hämähäkin muutaman metrin päässä; sydän jättää lyömättä, tulee samantien hiki ja etsin reitin, jonka kautta pääsen pois tilasta.

Jos taas näen hämähäkin yllättäen läheltä, esim. telkkarissa, mökillä tai autossa, menetän hallinnan. Siis se on sekunnin murto-osa, kun aivoni menevät alkukantaiseen pakokauhu-tilaan. En ehdi edes itse tajuta mitä tapahtuu, kun aivoni ovat jo reagoineet. Ensimmäinen reaktio on pakeneminen. Olin sitten liikkuvassa autossa, veneessä, missä vaan. MENE. Olen hypännyt liikkuvasta autosta (vauhti onneksi vain n. 10-15 km/h) ja hypännyt veneestä mereen (vettä siinä kohtaa vain reiteen asti.)

Vuosia sitten kaveri lähetti Messengerissä (muistatteko MSN Messengerin? :D) tiedoston, joka piti ladata, että se aukesi. Tämä henkilö ei vielä tuntenut minua tuolloin, mutta tiesi, että pelkään hämähäkkejä. Kun tiedosto aukesi, pamahti näytölle 19 tuumainen superzoomattu tarantella (tai joku vastaava viidakkohämähäkki). Syöksyin kuulemma lattialle sikiöasentoon itkemään aivan hysteerisenä. Meni varmaan pari tuntia, että toivuin. Sen jälkeen olin loppupäivän vainoharhainen, koko ajan tuntui, että paidan sisällä on hämähäkki ja kävin kaikki huoneen kulman koko ajan läpi.

 

 

Olen kuullut lukemattomia kertoja mm. nämä lauseet:

”Ei ne tee mitään, en käsitä miksi sä pelkäät niitä!”

”Sä oot jo kohta kolmekymppinen aikuinen ihminen, lopeta toi lapsellinen pelkääminen”

”Otat vaan yhden käteen, niin et pelkää enää”

”Ai miksi et voi tulla poimimaan marjoja/sieniä/kukkia metsään?”

 

Voisinpa vain päättää, etten enää pelkää hämähäkkejä. Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos pääsisin fobiastani niin helposti. Mutta kun en voi tälle mitään. Fobia ohjailee elämääni tietyllä tavalla ja vaikuttaa moneen asiaan. Se vaatii läheisiltäni ymmärrystä (jota en ole todellakaan aina saanut) ja heidän on tiedettävä miten reagoin nähtyäni hämähäkin ja myös sen, miten heidän tulee reagoida. Läheisimmät tietävät, että jos he näkevät hämähäkin, tulee se tappaa huomaamattani, eikä asiaa voi mainita. He tietävät jo, mitkä paikat aiheuttavat minulle ahdistusta ja ymmärtävät miksi en voi niihin mennä. He eivät täggää minua facessa hämähäkkivideoon, koska se on ”hauskaa”, että pelästyn. Eräs tuttava teki näin tänään. Siitä inspiraatio kirjoittaa tämä postaus. Joten voin kai kiittää inspiraatiosta, mutta en siitä, että meinasin hajottaa puhelimeni heittäessäni sen lattialle, kun tajusin mikä videossa oli.

 

// I suffer from severe arachnophobia. Spiders cause me extreme anxiety and panic attacks. All I wanna do is escape. It’s really hard when people don’t understand your (mental) illness. I’ve tried to cure my phobia. I’ve read books about overcoming a phobia and I started psychotherapy. It helped a little, but I’ve still got a long way to go.

 

 

Toivon niin paljon, että pääsisin vielä jossain vaiheessa elämää pelostani yli. Ehkä aloitan vielä myöhemmin terapian ihan vaan fobian hoitamiseksi.

Pahimmat pelkoni ovat, että ajan vielä jonain päivänä kolarin, koska autossa on hämähäkki tai että tartutan pelon lapsiini, mikäli lapsia joskus saan.

 

Onko täällä muita fobiasta kärsiviä? Mitä pelkäät?

Aina kaipaa sellaista, joka ymmärtää mitä tämä on.

-Lilli

 

FUN FACT: Pikkusiskoni varasti minulta vaatteita, kun asuimme molemmat vielä kotona. Hän laittoi vaatteet omaan kaappiinsa ja päälle muovisen tarantellan, jotta en saisi haettua vaatteita takaisin. Ollaan niin paljon naurettu tätä vanhemmiten :D