Osaatko sanoa kyllä?
Paljon muistutellaan siitä, että pitäisi osata sanoa oikeassa paikassa ei.
Olen sitä itsekin blogissa pohtinut ja myös opetellut ihan käytännössä. Olen ennen miettinyt hyvin paljon mitä muut ajattelevat minusta ja olen kuvittelut, että minun pitäisi miellyttää kaikkia. Olen tehnyt ihmissuhteissa (varsinkin parisuhteissa) liikaa toisen eteen ja muokannut itseäni miellyttääkseni enemmän toista – oman hyvinvointini kustannuksella.
Olen sisäistänyt sen, että minun ei tarvitse sanoa kyllä miellyttääkseni muita. Ihmissuhteeni eivät kaadu siihen, että kieltäydyn välillä jostain.
Olen tämän kuluneen vuoden aikana oppinut hyvällä omallatunnolla sanomaan ei, silloin, kun siltä tuntuu. Se on tervettä. Joka paikkaan ei tarvitse revetä, eikä ehtiä. On ihan ok esimerkiksi jäädä pois illanvietosta viettääkseen koti-iltaa yksin, jos väsyttää. On täysin hyväksyttävää kieltäytyä palveluksesta, jos se kuormittaa itseä liikaa. On ehdottoman tärkeää sanoa ei, jos tuntuu siltä, että joku yrittää hyötyä sinusta tai käyttää hyväksi jollain tavalla.
Mutta. Yhtä tärkeää on mielestäni uskaltaa sanoa kyllä.
Olen viime aikoina löytänyt itseni muutaman kerran tilanteesta, jossa joudun oikeesti pohtimaan, että sanonko jollekin asialle, ihmiselle tai tilanteelle kyllä vai ei. On hyvä pohtia asiaa molemmista näkökulmista, muttei liikaa. Olen horoskoopiltani vaaka ja sen kyllä huomaa. Pohdin aivan liikaa… ”toisaalta tämä, mutta sitten taas toisaalta tuo.” Olen hyvin päättämätön ja pelkään tekeväni väärän valinnan. Tämä on sellainen ominaisuus, jota minun pitää tietoisesti rajoittaa pystyäkseni tekemään (isoja) päätöksiä tai valintoja.
Kun vihdoin saan päätöksen tehtyä, en yleensä kadu sitä tai tekemiäni asioita muutenkaan. Toki virheistä pitää oppia, mutta kaikki kokemukset tähän saakka ovat kasvattaneet elämänkokemustani ja tehneet minusta sen ihmisen, joka olen tänään. Jos kuitenkin pohdin hartaasti, niin olenhan minä katunutkin – pääasiassa niitä asioita, joihin olen sanonut ei. Sitä jää joistakin asioista miettimään, että mitä jos. Pyrin välttämään jossittelua, sillä se aiheuttaa huonoja fiiliksiä, mutta toisaalta se on kovin inhimillistä.
Olen aina ollut spontaani, enkä ehkä ole miettinyt kaikkea ihan loppuun saakka (vaikka välillä olisi pitänyt.) Minusta kuitenkin tuli pitkäksi aikaa varovainen ja pelokas, koska shit happens.
Olen tässä loppusyksyn ja alkutalven aikana löytänyt jälleen sen rohkeuden sekä itsenäisyyden, jonka tiesin minussa olevan. Olen vastannut kyllä sellaisiin asioihin, joihin olisin ehkä alkuvuodesta vastannut ei. Näiden kyllä-vastausten myötä olen päätynyt mielenkiintoisiin, hauskoihin ja opettavaisiin tilanteisiin, kohdannut uusia ihmisiä sekä luonut hyviä muistoja. Sanotaan niin, että on ainakin tarinoita ja muistoja kerrottavaksi vanhana kiikkustuolissa, mikäli vanhaksi elän!
Seinältäni löytyy taulu: Better an oops than a what if. Vaikka lause saattaa olla kliseinen, niin huomaan, että elän oikeasti tämän sanonnan mukaan.
Olen iloinen, että olen uskaltanut heittäytyä elämänvirtaan mukaan. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys kaiken sen jälkeen, mitä olen elämässäni ajan mittaan kohdannut. Uskon, että itsevarmuuteni ja rohkeuteni vain kasvavat ajan kuluessa. Ties mihin sitä ensi vuonna päädynkään, jos uskallan heittäytyä vielä rohkeammin! Oli se sitten uusi työ tai harrastus, matka, ihmissuhde tai jokin muu asia. Ties vaikka saavuttaisin unelmia.
Kuvat: Eveliina Nokelainen
LUE MYÖS:
Mitä jos ensi kerralla miettisit vielä uudestaan, kun haluat sanoa johonkin asiaan ”ei.” Olisiko sen sijaan niin kamala sanoa ”kyllä”?
What’s the worst thing that could happen?
-Lilli